Vai lopun alku?
Lopun alku kun ei ole välttämättä negsu. Uusi alku on aina hyvästä, ja sitähän Kukkei tarvitsee. Suurin osa viime kesän ongelmista on vihdoin ratkaistu.
Tarvekartoitus on tehty, projektisuunnitelma vireillä ja nyt kaikki kolme persoonaa voivat elää sulassa sovussa. Tai siis kuusi, eli kaikki sisarusten persoonat yhdessä.
Ensimmäinen testikierros on käynnistetty ja tulokset näyttävät vastaavan vaatimusmäärittelyjä. Eli hyvältä vaikuttaa. Kukkei ja Eluko ovat osanneet vihdoin yhdistää asiat toimivaksi kokonaisuudeksi. Vauhdikas koti-ilta on mahdollinen ja urheilua saa kun juoksee parvekkeen ja olohuoneen väliä. Jokaisen persoonan tarpeet tulee siis tyydytettyä. Tai siis ei aivan kaikki, sillä tilanteen kehittyessä uusia tarpeita syntyy kuin vihreitä miehiä päivän paisteella.
Ja ne lokit! Ne ovat vihdoin tajunneet, ettei Elukon, Kukkein ja pupujen ylivaltaa voi päihittää. Lokit eivät varmaan ole vaihtaneet talvirenkaita alle, eivätkä niiden kamerat kestä kylmää. Tai sitten se väistyminen johtuu siitä, että Kukkei on viidakkopupu ja Eluko on loppusuoralla sisäistämisvaiheessa.
Viidakkopupuksi ei kasveta, siihen herätään. Se ón eräänlainen herätysliike, tosin yksilössä pitää itää viidakkopupun siemen, jotta tavoitteeseen pääsisi. Joka aamu Eluko odottaa, että heräisi viidakkopupuna. Joku päivä, tai aamuyö, se tapahtuu. Siihen asti Kukkei vaanii yksinään kiviä keihäänsä kanssa ja irvistelee vihaisena. Uusia kiviä tulee aina, joten Elukolla ei ole kiirettä.
Kukkei on välittäjäaine ja Eluko reseptori. Vastaus on 3.
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 11:11
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin