Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on maali.
Seuraava

Onko tämä hienoin maalivahdin tekemä maali futiksessa?

KYSYMYS: Veska Martin Hansen teki uskomattoman hienon maalin. Olenko väärässä, jos väitän hienoimmaksi maaliksi, minkä maalivahti on tehnyt?

VASTAUS: Hollannin Eredivisie-sarjan avauskierroksen ottelussa nähtiin kieltämättä huikea maali ja ennen kaikkea huikea loppuratkaisu, kun kotijoukkue Den Haagin veskari pelasti pisteen joukkueelleen yliaikamaalillaan. ADO Den Haagin tanskalaismaalivahti Martin Hansen sai nousta vapaapotkussa ilman vartiointia maalintekosektorille ja PSV:n kannalta jälki oli tuhoisaa.

Ikimuistoinen maali syntyi siis Den Haagin saatua vapaapotkun hyvästä paikkaa. Hollantilaisjätti PSV johti peliä vielä aivan viime minuuteilla 2-1, kun Den Haag sai vapaapotkun oikealta puolen kenttää. Veska Hansen nousi mukaan erikoistilanteeseen joukkueensa hakiessa arvokasta tasapelipistettä viime kauden Hollannin mestarilta. Vapaapotku jäi hivenen taakse ja vajaaksi, kuinka ollakaan pallo päätyi kohti rangaistusalueen keskellä olevaa Hansenia, joka ei jäänyt tilanteessa neuvottomaksi. Ei todellakaan parhaassa asennossa ollut veskari onnistui selkänsä takaa kääntämään keskityksen oikean jalan kantapäällään hienosti verkon perukoille asti. Moni hyökkääjä voisi ottaa mallia veskarin kliinisestä viimeistelyssä, jossa oli kenties hieman onnea mukana.

Kyllä tämä maali on ehdottomasti yksi hienoimmista maalivahdin tekemistä maaleista ja uskallan ainakin väittää, että maali voidaan valita nyt jo vuoden hienoimmaksi maaliksi Hollannin liigassa.

Komeita maaleja jalkapallomaalivahdit ovat tehneet vuosien varrella aina silloin tällöin. Nimet Rene Higuita, Rogerio Ceni ja Jose Luis Chilavert ovat kovimpia verkon heiluttajia ja näiltä legendoilta onkin nähty jäätäviä vapaapotkumaaleja historian saatossa, mutta ei näin akrobaattista maalia kuin Hansenin tekemänä. Kaksi kovaa maalia nostaisin tanskalaisveskan tekemän rinnalle.

Gerald Hillringhaus tykitti vuonna 1989 hienosti suoraan ilmasta “Tor des Monast” eli kuukauden maalin SV Turk Gucu Munchenin riveissä viimehetken tasoituksellaan. Näin laitetaan pallo kulmasta sisään.

2013 kohtasivat Espanjassa Alcudia ja Mallorca B. Ottelu sai mahtavan päätöksen, kun Tolo Barcelo Ramis heitti sakset peliin lisäajalla. Kotijoukkueelle maukas tasuri ja millä maalilla!

Kaikki kolme nähtyä maalia ovat uskomattoman hienoja ja kerran elämässä maaleja. Uskon tässä olevan hienoimmat maalit, mitä veskarit ovat tehneet vuosien saatossa. Ehdota omaa vaihtoehtoa joukkoon.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Onko tässä oudoin lätkämaali ikinä?  6

KYSYMYS: Tuomari, mikä on oudoin näkemäsi jääkiekossa tehty maali?

VASTAUS: Kyllä sen täytyy olla tämä maali edelleenkin, vaikka onhan sitä vuosien varrella nähty omituisia ahterimaaleja, veskareitten kikkailuja alimpana miehenä ja kierrelaukauksia, jotka menevät verkon väärältä puolen aina maaliin asti.

Winnipeg Jets ja Chicago Blackhawks kohtasivat kaudella 1993-1994 runkosarjamatsissa, joka sai surkuhupaisan lopun. Kyseinen ottelu taidettiin näyttää vielä jollain suomalaisella kanavalla jälkilähetyksenä, olihan kyse Teemu Selänteen kulta-ajasta. Itse ottelu ei tarjonnut katsojille oikeastaan mitään. 60 minuuttia painettiin surffaillen nollaa nollaa, kunnes jatkoajalla alkoi tapahtua.

Erikoinen maali sai alkunsa, kun Chicagon legendaarinen maalivahti Ed Belfour yritti heittää kiekon ränniin. Winnipegin kovanaama Nelson Emerson luisteli Chicagon maalin takaa, nappasi ilmassa olleen kiekon hanskaansa, pyörähti “vanhanaikaisella” maalin eteen ja heitti kiekon maaliin. Kaikille muille hallissa oli päivänselvää, ettei maalia hyväksyttäisi, mutta niin vain päätuomari ja muu raitapaitajengi pitkän mietinnän jälkeen hyväksyi maalin. Chicagon pelaajat ja valmennusporras kävivät todella kuumana tilanteesta ja syystäkin, nimittäin maalia ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä.

Miksi maali sitten hyväksyttiin, vaikka tilannetta tarkasteltiin aina videoilta asti? Vasta seuraavana päivänä lehdistökin sai kuulla, miksi maali lopulta hyväksyttiin. Päätuomari luuli kiekon olleen Belfourilla, joka olisi pelannut sen omaan maaliin. Yläkerran videopojistakaan ei tullut apua, sillä tuolloin videotuomari sai katsoa ainoastaan ylittääkö kiekko maaliviivan, onko maali siirtynyt paikaltaan, syntyykö maali ennen peliajan päättymistä ja onko hyökkääjä maalivahdin alueella. Nykyään katsottavia asioita on lisätty videovastaaville. Vaikka selostaja väittää, ettei kiekko koskaan ylittänyt edes maaliviivaa, todellisuudessa videotuomari katsoi paremmalla kameralla ja kiekko ylitti viivan. Päätuomari ei taas havainnut, että kiekko vietiin kädellä maaliin ja väitti, ettei Emerson koskaan sulkenut kiekkoa kokonaan hanskaansa. Todellisuudessa kiekko oli useamman sekunnin Jetsin hyökkääjän kädessä, Belfourin estellessä. Mieshän joutui oikein kurkottamaan, että kiekko menisi maaliin.

En uskalla sanoa tulevaisuudesta mitään, mutta tuskin yhtä friikkiä maalia enää vastaan tulee, vai tuleeko?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Hienoimmat maalit suoraan kulmapotkusta

KYSYMYS: Treenimatsissa heitin suoraan kulmasta maalin, tosin tuuli avitti tilannetta. Mikäs on hienoin kulmasta tehty maali ammattilaistasolla?

VASTAUS: Tuomari tykkää tästä aiheesta. Hyvä hyvä. Junioritasolla suoraan kulmasta maaleja nähdään yleensä paljon, kun siirrytään pienistä maaleista isoihin maaleihin. Osa veskareista, kun ei vielä edes yletä ylärimaan. Ammatilaistasolla suoraan kulmasta tehdyt maalit ovat harvinaista herkkua, mutta kun mestarit yrittävät suoraan, syntyy kertakaikkisen upeita maaleja.

Kulmapotkujen mestarit TOP-listalla, olkaa hyvät!

3. Thierry Henry New York Red Bulls vs Columbus Crew

Henryn NY Red Bulls ottaa 3-1 voiton ja Ex-Arsa-legenda on pelipäällä. Illan saldona 2 maalia ja syöttö. Pelin kruunaa superkärjen ovela oivallus kulmapotkussa. Hirveä jenga suoraan takatolpan kautta maaliin.

2. Roberto Carlos Corinthians vs Portuguesa

Hurjan hevosenpotkun omaava nouseva laitapakki Carlos näyttää potkutekniikkaansa ja millä tuloksella. Vastustaja on vasta ryhmittymässä kulmapotkuun, kun Carlos laittaa hienon ulkosyrjäpotkun maalille ja siellä soi.

1. Alvaro Recoba Nacional vs Argentinos Junior

Erikoistilannetaitaja El Chino eli Alvaro Recoba on todellinen kulmaspesialisti. Inter-legenda on uransa aikana osunut kulmapotkuista useaan otteeseen ja Nacionalin paidassa tehty maali on todella hieno. Kova ja kierteinen potku liitää takatolppaa kohden ja kimpoaa hienosti ohi hölmistyneen maalivahdin.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Kun vastustaja iskee maalin pelaajien tuulettaessa...  1

KYSYMYS: Tein maalin puulaakimatsissa ja olin niin innoissani, etten ehtinyt tuuletukseltani puolustamaan ja vastustaja rankaisi heti maalin. Onko tätä noloutta nähty kovemmilla tasoilla?

VASTAUS: Onnittelut ja pahoittelut!

Alle 16-vuotiaiden maaottelussa Makedonia-Gibraltar väänsivät 0-0-tilanteesta lisäajalla, kun Makedonia iski johtomaalin. Jengi tuuletti innoissaan omien kannattajiensa edessä, mutta kun kaikki pelaajat olivat ehtineet omalle puoliskolleen, vastustaja käytti tilaisuuden hyväksi ja juoksi pallon maaliin. Fifan rankingin tuorein eurooppalaisjäsen Gibraltar voitti kyseisellä maalilla nuorisoturnauksen.

Zambialainen K-Stars pelasi Ferroviariota vastaan, kun kavereille kävi sama kämmi. Sinipaidat tekivät maalin ja ryntäsivät faniensa eteen. Tässä keississä maalivahdilla oli vielä yritystä pelastaa nolo tilanne, mutta hän ei aivan ehtinyt eteen.

Leverkusenin maalivahti Hans-Jörg Butt sekoili Bundesliigassa reilu kymmenen vuotta sitten. Butt oli erikoistunut rangaistuspotkuihin ja kävi tekemässä maalin Schalkea vastaan pilkulta. Tuulettamalla maaliaan vielä kun pallo jo lensi omaan verkkoon, Butt osoitti olevansa nimensäveroinen kaveri.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Hienoimmat salibandyn ilmaveivimaalit!  1

Kuva: © gemenacom / Fotolia

KYSYMYS: Salibandyssä on nähty aika hienoja maaleja, mitkä on tuomarin suosikkeja?

VASTAUS: Kun salibandy otti ensiaskelia kilpaurheilun saralla, nousivat lajista suuren yleisön tietoisuuteen ilmaveivit. Lätkän pelaajat kopioivat veivit itselleen Youtubesta omanlaisina versiona, joita olemme viime vuosina saaneet ihailla. Nykyään säbässä ylemmällä tasolla harvemmin nähdään enää ilmaveivejä. Harmi, sillä ne ovat upeaa katsottavaa.

Tässä lista Tuomarin suosikkeja eli Top5 hienoimmat salibandyn ilmaveivit:

5. Suomen kuuluisin ilmaveivaaja salibandyparketeilla oli Janne Tähkä. Herra itse sanoikin salibandyn olevan enemmän yksilö- kuin joukkuelaji. Yksilöurheilija kyykyttää Ruotsia näyttävällä veivillä.
__

4. Peter Runnestig kiertää näyttävästi vaparissa muurin. Todella herkullista työskentelyä vapariekspertti Runnestigiltä: veivillä miehistön ohi ja mukaan vielä voimaton maalivahti Daniel Ramsin.
__

3. Hammarbyn Niklas Fischerström veivaa pakin ja veskarin kahville. Wow, tässä on tyyliä. Taisi tulla neljä veiviä samassa harhautuksessa.
__

2. Fredrik Åhlberg esittää suorastaan sirkustempun. Videolla nähtävä ilmaveivi on todella vaikea toteuttaa. Pyörähdysten jälkeen Åhlberg ujuttaa reikäpallon vielä jalkojen välistä.
__

1. Listaykkönen on todella helmi. Jens Frejd laittaa itsensä pyörimään pallon kanssa ja lopulta palloa saadaan kaivaa maalista. Täydellistä, näin tullaan maalille.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Lätkämaalivahti maalintekijänä  3

KYSYMYS: Kuka NHL-maalivahti on tehnyt eniten maaleja?

VASTAUS: Hyvä hyvä, Harvinaista herkkua kysellään. NHL-historian aikana 11 eri maalivahtia on tehnyt maalin. Kautta aikojen ensimmäisen maalin nimiinsä saanut veskari oli legendaarinen Billy Smith, jolle merkittiin maali New York Islandersin väreissä Colorado Rockiesia vastaan kaudella 1979-1980. Toinen legenda ja vieläkin hullumpi kuin Smith, Philadelphia Flyersin poliisimaalivahti Ron Hextall osui urallaan kaksi kertaa 80-luvun loppupuolella.

Kolmella maalillaan maalivahtitilaston ykkösenä on edelleen peliuraansa jatkava, kaiken voittanut ja saavuttanut Martin Brodeur. Nykyisin St. Louis Bluesia edustava Brodeur teki kaikki kolme maaliansa New Jersey Devilsin paidassa. Ensimmäinen maali syntyi kaudella 1997-98 kevään pudotuspeleissä Montreal Canadiensiä vastaan, ja viimeisin Carolina Hurricanesia vastaan keväällä 2013, Jordan Staalin sählätessä kiekon omaan maaliin. Brodeur on myös ensimmäinen ottelun voittomaalin tehnyt kassari.

Yhteensä 14 maalia on nähty NHL-historiassa maalivahtien toimesta. Hextall ja Brodeur ovat ainoat veskarit, jotka ovat tehneet maalin pudotuspeleissä.

Viimeisimpänä maalintekijänä NHL:ssä kunnostautui Mike Smith, kun kanadalaisveskari heitti nätin lätyn Phoenix Coyotesin voittaessa Detroit Red Wingsin 5-2 lukemin vuonna 2013.

Harvinaiselle listalle on myös päässyt yksi suomalainen. Mika Noroselle merkittiin maali 2004 Buffalo Sabresin voittaessa Toronto Maple Leafsin maalein 6-4.

Jos listaa haluaa tarkentaa, oikeita maaleja NHL:ssä on tehnyt vain viisi veskaria, ja tällä tarkoitan maalia, joka on oikeasti lähtenyt maalivahdin mailasta. Yli puolet maaleista on tehnyt vastustaja omaan maaliin, mutta kun lätkässä ei tunneta omia maaleja, vaan aina etsitään viimeiseksi koskenut vastapuolen kaveri, jolle voidaan merkitä maali. Naurettava sääntö!? Tarkennetun listan kärkeen nousee Ron Hextall kahdella puhtaalla osumalla ja Martin Brodeur jää yhteen maaliin. Ilmankos Brodeur halusi jatkaa uraansa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Kulttipelaajan upea volleymaali – katso video!  2

KYSYMYS: Törmäsin tällaiseen videoon. Mikä mies on Steve McNulty?

VASTAUS: McNulty on Luton Townin puolustaja. Hänet valittiin viime kaudella joukkueensa vuoden pelaajaksi. Kesän harjoitusottelussa hän pimensi Aston Villan belgihyökkääjä Christian Benteken täysin. Luton nousi tämän Liverpoolin akatemian kasvatin johdolla Englannin neljänneksi ylimmälle sarjatasolle ensi kaudeksi.

Tätä kaikkea vain on vähän vaikea uskoa kun katsoo McNultya. 30-vuotias toppari on täysin harmaantunut ja hänen ruumiinrakenteensa on lähempänä Tony Sopranoa kuin huippufutaajaa.

McNulty, lempinimeltään Sumo, on valmentajansa John Stillin mukaan kuitenkin yksi konferenssitason parhaista pallollisista puolustajista. Tuomari ei voi videon nähtyään kuin myötäillä ja ottaa hatun päästä.


Seuraava