Hankala asiakas

Miten ihmeessä tietyt tilanteet nostavat minussa esiin lapsen? Pienen lapsen, joka haluaa itkeä ja kaivautua jonkun aikuisen kainaloon ja surra kauhun ulos itsestään ilman, että kukaan ihmettelee miksi se noin tekee.

Joka viikko ainakin viisi kertaa toistuvat toimenpiteet alkoivat tänään. Viiden kerran jälkeen ajat harvenevat kertaan kuussa. Jopa vuosiksi riippuen siitä, saanko toimenpiteistä mitään apua ja kuinka nopeasti. En tiedä, miksi operaatiot ovat minulle yhtä helvettiä. Ne eivät suoranaisesti satu, tuntuvat vain epämiellyttäviltä. Toimenpide ei myöskään kestä, kuin muutaman minuutin. Joudun mahdollisesi kohta kyseenalaistamaan oman mielenterveyteni, koska nämä takana olevat kaksi kertaakin ovat saaneet minussa hillittömiä hyökyreaktioita aikaan.

Istuin poliklinikan odotushuoneessa kauhusta kankeana. Aika oli vähän myöhässä ja kyttäsin hoitajien ovia. Sydän jyskytti. Mahaa väänsi. Itku pyrki minusta ulos ja unohdin välillä hengittää. Olisinkin pökertynyt. Kun olisin herännyt, toimenpide olisi tehty ja olisin säästynyt erinäisiltä hysteerisiltä mielenmuutoksilta. Niin armollisia minua kohtaan ei kuitenkaan oltu ja jouduin hoitajan huoneeseen ihan tajuissani.

En itkenyt. Jollain ihmeen konstilla sain pidettyä kyyneleet polttavina ja jyskyttävinä silmieni takana. Makasin rentona, kuin rautakanki hoitajan pöydällä. Sydän kurkussa ja miljoona ulos haluavaa kauhun huutoa kielelläni. Jos olisin saanut päästää hysterian ulos, olisin luultavasti purrut itseltäni hampaat katki, kikistänyt lihakseni kivuliaisiin kramppeihin ja tärissyt, kuin horkassa, vaikeroiden ja kyyneleet silmistä vuotaen. Makasin painavana, avoimena, hengittämättä ja vaiti ja olin niin nujerrettu, kuin vain osasin. Ja kohta se oli ohi.

Jälkeenpäin minun tekee aina mieli itkeä sitä lapsenitkua. Jännitys laukeaa ja minua on nöyryytetty taas hieman. Kävelin yksin ulos sairaalasta ja halusin olla se lapsi. Ihmiset olisivat katsoneet minua säälien ja myötätuntoisesti ja antaneet luvan käyttäytyä niin, koska olisin lapsi. Mutta koska olen aikuinen, en voinut itkeä. Enkä voi seuraavallakaan kerralla.