Joitakin tukalia tilanteita + aika paljon paskaa

Siis on toi lenkkeily täällä aina joskus varsinainen seikkailu. Onneksi me ei Welmun kanssa hairahdeta tutuilta reiteiltä ihan joka päivä. Vois tulla nääs traumoja. Eilen illalla piiiiitkän jahkaamisen ja perseen lattiaan juurtumis-prosessin jälkeen pääsin viimeinkin liikkeelle ja päätin heilauttaa ihan jonkun meille uuden lenkin.

Lähdettiin lampsimaan ja päästiin sadan metrin päähän kotoa, jolloin minusta tuntui, että olis ehkä sittenki ollu viisasta käydä vessassa ennen lähtöä. Ajattelin kuitenkin, että paskat minä nyt enää takasin käänny, tos on mäki ja kaikkee. Niinpä jatkettiin. Ensin törmäsin poliisiin. Tai siis poliisi ajeli muina miehinä puistossa pikkuautolla ja juuri, kun ne ohitti minut, Welmu oli pusaamassa myyrää yhteen puskaan, eikä mulla mitään pussia missään ollu. Viheltelin ja katselin muualle. Onneksi poliisit poikkesivat johonki sivupolulle, eivätkä jääneet sakottamaan minua ympäristön paskantamisesta (tai siis käytännössähän sen teki koira, mutta käsittääkseni minä olen silti sen, joka maksaa sakon sellaisen rapsahtaessa).

Seuraavaksi väistelin hulluja kamikaze-pyöräilijäitä, roikotin koiraa hihnassa (samoin, kuin vastaan tulleen rotikan isäntä teki omalle koiralleen molempien koirien koristessa toisilleen hihnoissaan), kävelin paska jäykkänä (vielä) hillittömän neekerilauman ohi (ne oli puistossa puiden siimeksessä humalassa ja minoon tyttö, pelotti), näin ihanan jannulauman, joka lähemmän tarkastelun jälkeen olikin homolauma (no siis sama asia, mutta nää oli niitä sellasia ihan oikeita homoseksuaaleja) ja sitten olinkin jo Sörkän rantatiellä.

Kävelin ekaa kertaa siellä päin. Tulen muistamaan ensimmäisen kertani Sörkän rantatiellä varsin terävästi. Nimittäin. Se vessatarve yllätti minut siellä uudestaan. Siis ei mikään vieno pieni pissinpoikanen, vaan se toinen. Vatsani kääntyi yhtäkkiä nurinpäin ja suolissani kiiti ties mitä edestakaisin ja ne pyristelivät pois paikoiltaan ja mourusivat ja mahassani oli selkeästi tivoli, sirkus ja paineesta päätellen kertakaikkiaan vuosisadan juhlat. Ajattelin, että mitähän hittoa minä nyt teen. Autoja painattaa ohi, ihmisiä kulkee ohi kävellen ja polkupyörillä ja minä vain kipitän eteenpäin muka ahkeran näköisenä, vaikka olin varma, että räjähdän siihen tielle hetkenä minä hyvänsä. Jos minut olisi sillä hetkellä liittänyt puutarhaletkuun, niin.... No, jääköön sanomatta. Ehkä mielikuva on teille tarpeeksi. Olin varma, että jos saan pidäteltyä kotiin asti, pakarani ovat taatusti rusinan kokoiset.

No mutta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Perseeni on edelleen postivaunun kokoinen, kerkesin kotiin ja vessanpönttöni on taas nähnyt yhden asian lisää. Voipi olla, etten kuitenkaan mene sinne Sörkan rantatielle päin kävelemään ihan heti uudestaan. Ainakaan ilman vaippaa ja huussipaperirullaa. Siinä paikassa on selkeesti paha karma.

(Lähden kohta valloittamaan Mikkelin ja Varkauden Salluran kanssa. Koska meillä on molemmilla hieman taipumusta noihin kakkakepposiin, tulen tietenkin heti palattuani kertomaan ainakin omani tänne. Hii, siel on bajamajoja!)