Kissa vieköön, kyllä sul on silmät...

Kyllä minoon teennäinen välillä. Älkää oikeesti koskaan tehkö, niinku minä neuvon. Olen pahempi ku 200-kilonen ravitsemusterapeutti tai kengätön suutari.

Minä aina kehotan ihmisiä elämään ja ottamaan kaiken irti ja unohtamaan kaiken pienen, turhan paskan. Sanon aina, ettei se nyt ole niin turhan tarkkaa ja antakaa mennä ja kerranhan täällä vaan ollaan ja kaikkea muuta sontaa. Sitten minen itse pysty kuitenkaan noudattamaan niitä neuvojani. Päinvastoin. Olen kaikkein pahin nyhertämään juuri niiden pienten ja ennenkaikkea turhien yksityiskohtien kimpussa. Olen mestari analysoimaan kaikki asiat niin puhki, että kokonaisuus katoaa ja olen sekoamispisteessä. Kuten nytkin.

Lemppasin elämästäni ihmisen, jonka kanssa meillä yleensä oli varsin hauskaa. Ihan vain sen takia, koska en osannut eritellä omia tuntemuksiani, saati elää niiden kanssa. Ja nyt minusta tuntuu, että menin siitä, mistä aita on matalin. En ole koskaan pistänyt välejä poikki kenenkään kanssa. Olen niin riippuvainen minua ympäröivistä ihmisistä, etten ole koskaan uskaltanut. Varsinkaan itseni tai oman hyvinvointini takia. Nyt kuitenkin tein niin ja se tuntuu yllättävän pahalta ja vaikealta. Olkoonkin, että kyseessä on ihminen, jota ei varmaankaan kummemmin puristele, olinko hänen elämässään vai en.

Miksen minä osaa päästää irti tietyistä ajatuksista? Miksen osaa vain antaa mennä sen kummemmin ajattelematta? Miten ihmeessä saan tehtyä muurahaisen kokoisesta tunteesta aina kerrostalon kokoisen? Miksen osaa lokeroida fiiliksiäni ja tehdä niiden perusteella päätöksiä? Miten ihmeessä osaan aina neuvoa muita, mutta itse olen aina ihan sotkussa omien juttujeni kanssa?

Jossain määrin olen ylpeä itsestäni ja helpottunutkin. Vaikka minulla on kovasti ikävä tuota ihmistä. Ehkä se menee ohi jossain vaiheessa. Varmasti menee. Meinaa taas itkettää. Itkin eilen niin paljon, että räkää oli joka paikassa ja minun silmät turposi kamaliksi uimarenkaan näköisiksi jutuiksi ja aamulla kun heräsin, en meinannu saada niitä auki ja menin katsomaan peilistä ja sitten minun tekikin mieli itkeä lisää.

Turvotus ei ole vieläkään kokonaan lasehtinut ja minoon alkamassa pillittämään uudestaan. Voi paska.