Mihis vittuun niitä miehiä oikeesti edes tarvii?
Näin fiksuja olen joskus eilen älynnyt kysyä. Jestas, yllätän jopa itseni aina toisinaan.
Jos nyt ensin unohdetaan kaikki tunnepuolilöpinä ja ihan realistisesti avataan kortit ja tehdään tilinpäätös tästä asiasta, niin en kyllä meinaa keksiä, mihin todella tarvitsisin miestä. Nyky-Suomi tarjoaa minulle kaikki samat palvelut kuin miehillekin: en tarvitse miestä autokaupassa, en asuntolainaa ottaessani, en äänestämään puolestani, en tienaamaan. En tarvitse miestä päästäkseni hävettävästä vanhapiika-asemasta - urasuuntautuneet sinkkunaiset on mun mielestä oikeinkin rock. Kuten ketjussakin jo vuodatin, osaan pitää kädessäni vasaraa ja ruuvimeisseliä (kuinkahan moni nuori suomalaismies voi muuten sanoa samaa?), vaihtaa autoon renkaat, ampua peuroja (:D), kiroilla ja katsoa pornoa. Äijäilykiintiö tulee täyteen ihan itsenäisestikin.
Sitten tietysti pitää puhua lisääntymisestä ja seksistä. Okei. Jos tarvitsisin biologisia lapsia niin silloin tarvitsisin miehen - joko ihan sellasen oikean tai välillisesti jonkin siemenenluovutusmestan kautta. Seksissä on vähän sama homma. Jos en voisi elää seksuaalisesti tyydytettynä ihan itsekseni, tarvitsisin miestä. Naisiin en kuitenkaan kykenisi pystymään siirtymään. Mutta seksikin alkaa olla jo noita tunnepuolen juttuja. Ehkä enemmän halua kuin tarvetta. Joten vasta yksi oikea tarve löydetty (ja sitäkään tarvetta mulla itsellä ei ole).
Mutta. Vaikka oonkin ikuisuusvammaämmä (kiitos kiusausko tuosta aivan hulvattomasta termistä) niin onhan mullakin tunteeni. Vaikka ilman miestä selviänkin, aina en haluaisi selvitä. Kyllähän ihminen pärjäisi syömällä leipää ja piimää ynnä muutaman MultiTabsin silloin tällöin, mutta kuinka moni haluaa elää niin? Vaikka osaankin vaihtaa autonrenkaat, on kovin mukavaa, jollei mun tarvitse tehdä sitä. Vaikka pystynkin ottamaan itsekseni asuntolainan, olisi kauheasti paljon mukavampaa ottaa se jonkun kanssa puoliksi. Vaikken halua saati tarvitse jälkeläisiä, on niiden tekemisen harjoitteleminen toisinaan ihan hauskaa puuhaa - mitäpä sitäkään kieltämään.
Joskus olisi niin paljon mukavampaa elää sellaista vanhaa hyvää aikaa, kun naiset olivat vielä naisia ja miehet miehiä. Kun ei tarvinnut olla tasa-arvoinen (ainakaan tässä nykyfeministien tasapäistämismielessä), kun nainen sai olla heikko ja mies vahva. Ihmisillä oli roolinsa ja paikkansa elämässä. Oltiin varmasti paljon onnellisempia ja tyytyväisempiä. Olihan se tietysti ajoittain varmasti umpipaskaa naisena olla kotona nyrkin ja hellan välissä ja miehenä painaa niska limassa duunia, jotta perhe pysyi leivänsyrjässä kiinni. Mutta silti. Jotakin tuollaista juuri haluaisin. Tai ehkä mä edelleen vain haluaisin löytää itseäni vahvemman yksilön, joka vihdosta ja viimein saisi laitettua mut aisoihin. Kertoisi, ettei mun tarvitse olla kaikkea, pystyä kaikkeen, jaksaa kaikkea, päättää kaikesta. Antaisi luvan olla sellanen heikko nainen, joka todella tarvitsee miestä rinnalleen. Mutta en mä kuitenkaan haluaisi mihinkään alistettuun rooliin. Sillain sopivasti vain. Tajuattehan te? :D
Rock.
