Ihana, täydellinen ja vallan hurmaava MINÄ

Päätin eilisiltana töissä, että huomenna kirjoitan blogiini itseäni ylistävän (tai siis faktojahan nämä...) tekstin. Kimmokkeen tälle ylitsevuotavaiselle itserakkauden puuskalle antoi eräs asiakas, joka pari hampurilaista saatuaan kysäisi muka kovin niin ohimennen, että miten noin upea mimmi on tällaisessa paikassa töissä. Toki moisia heittoja kuulee jollei päivittäin niin ainakin viikoittain, mutta tästä kerrasta teki ainutlaatuisen se, ettei mies ollut a) yli 50-vuotias (ei edes kolmeakymmentä) tai b) humalassa.

Kotimatkaa taittaessani pimeässä yössä aloin pohtia kyseistä kommenttia ja sitä, miksi näin kertakaikkisen fiksu ja filmaattinen nuori nainen todella raataa kädet palovammoilla pikaruokaravintolan tiskin takana. Yksinkertaisin vastaus olisi tietysti, että olen tyhmä. Mutta koska kyseessä on ylistysketju, on syyn oltava tietysti se, että olen älyttömän työteliäs; haluan tehdä työtä, jossa saa käyttää päätään mutta toisaalta tehdä myös raskasta ruumiillista työtä.

Kommenttia upeudestani olisin tuskin saanut, jollen olisi upea myös ulkoisesti. 183 senttiä pituutta, kivannäköiset kasvot ja (ainakin kohta) sopusuhtainen vartalo - kertakaikkisen tyrmäävä paketti. Kaiken kruunaa tietysti valloittava hymy, jolla on sulatettu ja tullaan edelleen sulattamaan sydän jos toinenkin.

Mitä hyvää mussa sitten vielä olisi? Ainakin olen sosiaalinen tapaus ja empatiakykyäkin löytyy. Olen perusiloinen ja lapsenmielisellä innolla uusiin tilanteisiin heittäytyväinen - sille tuulelle sattuessani. Osaan siivota ja laittaa hyvää ruokaa. Suhteellisuudentajuni on vailla vertaa - elämän pienet vastoinkäymiset ovat opettaneet, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä tässä elämässä ja minlälaisiin tilanteisiin pitää sen sijaan suhtautua hurtilla huumorilla.

Voi helvetti. :D Nyt alkaa kyllä iskeä jo hysteerinen naurukohtaus tätä tekstiä lukiessa ja tuottaessa. Oon oikeesti ihan kenkku paskiainen eikä se asia muuksi muutu vaikka kuinka yrittäisin vajavaisuuksiani kätkeä korulauseiden taakse. Mutta tulipahan nyt kuitenkin harrastettua jonkinlaista positiivisuusterapiaa. Suosittelen kyllä lämpimästi muillekin. Omista puutteistaan saa kuulla jatkuvasti, kehuja sen sijaan harvemmin - ja kukapa sen kissan hännän nostaisikaan jollei kissa itse.

Iloista kuljen nokka pystyssä, koska olen vain pikkuisen parempi kuin muut -tiistaita kaikille! :)

Rrrock!