Ilon tulkintaa Vappujuhlinnan jälkeen.

Olen jälleen suunnitellut matkaa Lontooseen tai Edinburghiin. Ihan vain muutamaksi yöksi. Kadulla autot ajavat kilpaa. Nuorisomeininkiä. Minä haluaisin johonkin muualle hetkeksi. Kirjoittaminen ei suju tällä hetkellä oikein millään tavalla. Istun liikaa paikallani. Naiset pukeutuvat vaatteisiin eri tavalla kuin ennen. Mistään ei pitäisi nyt karsia, koska elämä täyttyy ajan kanssa. Miksi minä olen näin paikallani? Maksoin kaikki laskut pois, jotta voin elää taas muutaman kuukauden hulttioelämää. Juopottelua pitäisi lisätä, sillä vapun jälkeinen krapula osoitti, etten ole juonut tarpeeksi viimeaikoina. Tällaisessa paikassa on liian kuuma istua. Ei telttaa ole tarkoitettu ihmiselle joka on krapulassa ja kirjoittaa. Hiki sotkee paperit ja tekstistä tulee tylsää. Teltta ei ole tarkoitettu tähän, mutta kahvi on hyvää ja se pitää paikallaan. Ja koska kahvin juominen ei tarjoa tarpeeksi vastuuta ja menettämisen pelkoa, niin pitää kirjoittaa asioita, joilla on merkitys vain tällaisessa paikassa, jossa kirjoittaminen on vaikeaa. Kesän mittaan minä joko menetän kykyni kirjoittaa, tai sitten minusta tulee entistä enemmän kuudennen valtakunnan edustaja.

Minä olen viimeaikoina syönyt epäterveellisesti. Se on ajan sattumaa. Aika on sellainen, että tulee elettyä liikaa hetkessä, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Ukkonen ei ole vielä kertaakaan soinut Tampereen yllä. Minun aikani koittaa vielä, mutten tiedä ollenkaan, että miksi ja missä. Näen unia liskoista, jotka raastavat irti jalkani. Ne asuvat jäässä ja niiden iho tuoksuu etikalle. Olenkohan koskaan nähnyt käärmettä niinkuin nyt näin kun juhlimme vappua? Vapaana akvaariossa. Se oli penis joka kiemurtelee itsensä ympärillä ilman toivoa. Tekee mieli munkkia ja kahvia. Kerran olin alasti uimarannalla. Luulin olevani yksin, mutta paikalle eksyi sokea nainen koiransa kanssa. Silloin tajusin, etten minä voisi koskaan olla tarpeeksi tai liikaa oma itseni.

Näille miehille ei voi kirjoittaa kuin paperille. Muuta ne ei ymmärrä. Pakeneminen tällaisesta paikasta on eräänlaista häviämistä kaikille olemassaoleville luonnonlaeille. Joitakin vuosia sitten minusta tehtiin lehtijutulla Mansen Morrison. Sitten minä aloin pilaamaan mainetta leikkaamalla hiukseni aina vaan lyhyemmäksi. Nyttemmin minä olen Tammelan tapaeläjä. Ihminen jolta puuttuu suunta olemassa olevien suuntien maailmassa. Lokki varastaa juopuneelta naiselta makkaran kädestä. Vappu on ovella. Tänä- tai huomisiltana. Tänään sitä kuitenkin juhlitaan ja minun pitää mennä ulos ystävän kanssa. Oliko se kuitenkin eilen? Eilen oli 1.toukokuuta ja nyt minä olen tässä. Tyttölauma kusee puoliympyrässä ja puhuu kielellä, jota en ymmärrä. Jokaisen miehen on oltava mies naiselleen, halusi nainen sitä tai ei. Matkaa pitäisi taittaa että silmät aukeaisivat. Naisen tehtävistä minä en juurikaan tiedä. Tai en minä tiedä.

Eilen, tai siis oikeastaan tänään me olimme jossain hipoissa, joista kehkeytyi omituinen pellavapaatos jossain Tampereen toisella laidalla. Oliko tämä nyt sitten kesän vai kevään ensimmäinen päivä? Ne ihmiset matkalla sinne näyttivät auotmyyjiltä, jotka pitävät käytettyjen autojen myyntipihaa jossain pälkäneen suunnalla. Onnekseni paikalla oli kuitenkin tuttuja. Me kävelimme koko matkan Koskipuistosta Hämeenpuistoon. Minä rukoilin ääneti koko matkan, etten tapaisi ketään sellaista ihmistä, jota en tunne. Hämeenkatu oli päästä päähän asti täynnä autoja ja ihmisiä. Kerran minä tapailin puolisen vuotta mustaihoista naista. Sillä oli kapein koskaan näkemäni lantio ja niin leveä pylly, että kerran se jäi kiinni siitä Ikean keittiötuoliin, ja minä sain auttaa sen irti siitä niin, että se nousi tuolin kanssa seisomaan ja minä kiskoin sen tuolin irti siitä. Se joutui kulkemaan usein sivuttain, jos ovi oli vähänkin tavallista kapeampi. Mutta juoda ja juhlia se osasi. Tupakkaa se ei polttanut kuin lauantaisin.

Jostain kantautuu Wang Wang Blues. En tiedä tarkkaanottaen mistä. Kirjoittaminen keskeytyy aina kun joku pysähtyy mistä kirjoitan. Olen kolmasti joutunut sanomaan, että "juuri tästä". My penmanship is very poor Now. Normaalisti minua inhottaisi, mutta ei tällaisena päivänä. Nyt soi Harry Nilssonin "Everybody's Talking". Vanhalle viinalle haiseva nuorimies sanoo, että "vittu tällaista pupunruokaa jaksa". Jalkaan sattuu. Lakimieheni ehdotti minulle, etten enää puhuisi elämästäni niin avoimesti, koska se ei ole hyväksi ihmiselle, joka ei tee sitä elääkseen. Viina on mukava homma. Jos tänään ratkean ryyppäämään, niin kirjoitamme muutaman kappaleen Mankisen kanssa ja juhlimme vkonloppua niinkuin sitä pitää juhlia. Lähden istuskelemaan WM:n hetkeksi ja katselemaan kuinka aurinnko paistaa pihalla. Enkö minä saisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Taidetta ei koskaan luoda. Sillä tehdään samaa kuin lannoitteella. Lokilta puuttuu toinen jalka. Onko sillä mitään meritystä, mistä kirjoittaja kirjoittaa? Ne jotka katoavat tietävät olevansa väärässä. Puhumalla asioista selviää ainoastaan niistä asioista, joissa rankaistaan sanoilla.