Blogi

Aamuun on aikaa
herää.

Vesi on
täällä niin puhdasta
ettei se näy.

Pitää heti aluksi tunnustaa, että minä rakastan puhdasta erilaisuutta. Vapaa ihminen ei rajoita ajattelutapaansa millekään tietylle tasolle, vaan antaa vapauden sanella kaikki ne suunnat, joihin hän haluaa elämänsä aikana matkata. Sulkeutunut ihminen etsii pakotietä valmiista malleista, mukautetuista malleista ja massasta, jonka syleilyssä kaikella on massan liikettä mukaileva status. Vastakkainasettelun aika on tullut päätökseen ja kaikki mitä se edustaa on vaipunut syvälle merkityksettömyyden allikkoon. Mikäli olisin tyypillinen erilainen, luettelisin pitkät pätkät niitä asioita, jotka ovat massaa ja erilaisuudesta elävää tavanomaisuutta. Mikäli olisin tyypillinen erilaisuutta kritisoiva ihminen, olisin hyvin paljon samoilla linjoilla kuin tyypillinen erilainen, jonka tehtävä on siis taistella, yleensä varsin aktiivisesti, mutta toisinaan myös täysin passiivisesti erilaisuutta kritisoivaa, täysin tyypillistä ihmistä ja hänen arvomaailmaansa vastaan. Ei. Näitä ryhmiä on suoranainen ilo seurata ja se aukea, jolla he tallaavat näyttää täysin selvärakenteiselta katsottuna hieman kauempaa, sen metsän reunasta, joka heidän todellista erilaisuuttaan reunustaa.

Todellisuudesta puhuminen on kaikinpuolin vaarallista sellaisina aikoina, kun sitä pyritään määrittelemään isomman oikeudella ja uhkasakoilla. Jos me voimme olla todellisuuden yläpuolella vain niissä asioissa, joissa se on moraalisesti hyväksyttävää, niin kenties me voimme määritellä moraalille jotkin sopivammat rajat kuin ne, jotka ovat edustaneet todellisuuttamme silloin, kun moraalista on tullut todellisuuden hyväksyttävyyttä saneleva sääntökokonaisuus. Aivan niinkuin uskonnoissa yleensäkin; ihmisten luottamus moraaliin on niin järkkymätöntä, että se saa heidät uskomaan vapautukseen lahjana kanssaeläjiltä. Yliopiston luennoilla naisopiskelijat fantasoivat professorin paksusta vartalosta raiskaamassa heitä luennon jälkeen miestenhuoneen kylmää kaakeliseinää vasten vain siitä syystä, että professori on professori. Ja se on osa moralisitista ajattelumaailman rakennetta; tuo meille vapautus niin me annamme sinulle vartalomme, luovuutemme ja kykymme rakastaa vapautta! Ja raiskaa meidät, jotta saisimme kunnioituksesi, ja paikkamme osana sitä ihailtavaa todellisuutta, johon haluamme kuulua! Vai haluammeko me todella? Vai haluammeko me kuulua johonkin suurempaan kokonaisuuteen, jossa meitä arvostetaan kasvottomuutemme vuoksi?

Mutta ihmiset! Kasvottomat ja ikuisesti yhtälailla haluttomat elämään tätä elämää! Mihin suuntaan matka vie? Moraalittoman maaperän kuokkiminen vie syvemmälle (kansankiihkoisessa sokeassa uskossa) jumalaisten johtajien hyväksyntään. Kyllä! Kuinka oppia kriittistä ajattelua yleisesti hyväksytyllä tavalla? Siinä tämän päivän oppineiden pulma. Syyllinen pitää olla, jotta löydetään jotain puolustettavaa! Juteltuani oppineiden nuorten kanssa olen huomannut, kuinka heidän oppiarvonsa vie pohjaa heidän ihmisyydeltään siinä määrin, että he mieluummin piiloutuvat yleisön joukkoon nauttimaan menestyksestä, kuin nousevat murskaamaan vanhojen arvojen hapattamaa olevaa. Mutta se on tietenkin hyväksyttävää osana suurempaa kokonaisuutta! Mutta onko suurempi kokonaisuus hyväksyttävää kun pitäisi irtautua turvallisesta paikallaan olemisesta ja paikalleen juuttumisen ruostuttavasta syleilystä! Kun minulle tullaan ehdottamaan, että jotain asiaa ollaan kysytty ilman minkäänlaista syytä, kysyn minä, että minkälainen on vointisi, tai minkälainen ilma ulkona on!

Mieleni työntää tällä hetkellä ainoastaan sellaisia asioita esiin, joiden esittäminen on verrattavissa huonoon vointiin junamatkalla. Ensinnäkin; miksi ihmeessä minun pitäisi olla jotain muuta kuin lahjakas ihminen siinä mitä olen? Kerran eräs nainen, jota tapailin hyvin lyhyen aikaa, koska hänen ihonsa haisi niin voimakkaasti vanhalle syljelle, sanoi:"luuletko että elämäsi on jotenkin kadehdittavaa sellaisenaan, kuin sinä sitä elät". Kysyin häneltä, että millaista elämääni hän tarkoittaa, johon hän luetteli minusta sellaisia asioita, jotka häntä minussa ärsyttivät. Totta puhuakseni; en ollut tiennyt eläväni ärsyyttääkseni häntä. Mutta otin opikseni tästä naisesta ja hänen mielipiteestään minua kohtaan; tästä eteenpäin ärsytän kaikkia ihmisiä aina kun mahdollista, jotta he eivät luulisi olevansa yksin mielipiteidensä kanssa. Siinä naisessa jäin kaipaamaan sitä vanhaa syljen tuoksua, joka sekoittui hänen etikkaiseen ominaistuoksuunsa. Mutta oli miten oli; sellaisia naisia on pakko arvostaa juuri näin omaperäisten tekijöiden takia. Ja voi! Kuinka väsynyt minä olenkaan aamuisin. Mutta se ei johdu mistään muusta kuin siitä, että minua vain väsyttää näinä tarlviaamuina, jolloin minun pitäisi olla pirteä. Illtaisin en ehdi lukemaan koska minulla on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä. Ja aamuisin en halua lukea koska olen varma siitä, että lukeminen ramaisisi minua. Sen sijaan; olen päättänyt aloittaa laihdutuskuurin. Henkisesti en voi enää mennä yhtään enempää pilalle, joten fysiikkani kaipaa uutta muotoa. Mutta olenko minä tullut itseäni riittävän monta kertaa vastaan tässä kysymysten pyörremyrskyssä? En, koska mielestäni todellisia kysymyksiä ei ole; on vain vastauksia joita pitää parannella. Ja lopultahan totuus, kaikessa pinnallisuudessaan on aina vain paras mahdollinen vaihtoehto ajan hengessä.

Pimeydessä sataa lunta. Hiljaisuus on ääni siinä missä mikä tahansa muukin ääni, ja tämän kaupungin laidalla palaa sellaisia valoja, joita ei voi erottaa selvästi mistään luonnonilmiöstä. Nuorempana minä asuin tässä samassa kaupungissa, mutta eri suunnalla. Silloin minä katselin tännepäin ja ajattelin jonain päivänä olevani vapaa ikäni turvin. Nyt minä tiedän mitä on olla tietyn ikäinen ja tietyllä tapaa vapaa olemaan ihan mitä haluan. Tulee kylmä yö, mutta ei kuitenkaan niin kylmä, etteikö sitä kestäisi. Taloa pitää lämmittää monta kertaa talven aikana, että kesä tulisi. Laitan Tanjan polttamaan puita takassa, koska olen laiska ja minulla on muutakin tekemistä. Olenko kertonut, että minä pelkään häkämyrkytystä? En varmaankaan, sillä tähän asti minä olen tupakoinut varsin reilusti.

Astmaatikkona minun on helppo samaistua tukehtumiseen. Häkämyrkytys olisi kuitenkin vain pois lipumista. Ei dramaattista köhimistä, ei kipua, eikä missään nimessä mitään sellaista mistä kannattaisi sen kummemmin mitään kirjoittaa. Vain rauhallinen uinahdus. Luiskahdus syvään uneen. Aristoteleen merkitys ihmiselämälle; pysähdys sellaisenaan, täydellisesti. Kirjoittiko kukaan muu siitä niin hienosti kuin Aristoteles? Ehkä joku muu, jota minä en tunne tai tiedä. Ihmiset tekevät päätöksiä siltä pohjalta mikä on heidän etunsa mukaista muiden näkökulmasta.

Eräänä kesänä me istuttiin jossain pihassa ja kuunneltiin rock'n'roll musiikkia. Sitten tuli iskelmää johon eräs nuorimies sanoi, että laittakaa tämä paska pois. Se piti Marilyn Mansonista, koska Marilyn Manson oli niin erilaista musiikkia sen mielestä. Minä sanoin sille, että sillä on hienot kuteet, johon se sanoi, että ne eivät kaikkien silmää miellytä. Niiden bileiden jälkeen olin sitä mieltä, että minun pitää löytää sokea nainen, jolla on isot tissit. Mutta minä löysinkin Tanjan. Ja parempi näin.

Niiden bileiden jälkeen olin myös hetken aikaa täysin sulkeutunut omaan asuntooni Tammelassa. Join ja pohdin mahdollisuutta löytää jokin muu suuntaus elämääni. Ja nyt minä asun Tanjan kanssa omakotitalossa. Ulkona on kylmä ja minä odotan Tanjaa lämmittämään taloamme. Eikä sillä, ettenkö minä osaisi, vaan sillä, että joskus minun lienee parasta antaa naisen olla nainen ilman, että hänen tarvitsee sitä sen kummemmin todistella. Sitä en tiedä, että pitäisikö minun olla enemmän mies kuin mitä olen juuri nyt.

Huomenna menen Lassin luokse ja laulan. Pitäisi keittää iltakaakaota ja lukea kirjaa koirankasvatuksesta, mutta en millään jaksaisi. Pitäisikö minun odottaa että Tanja tulee kotiin, jotta hän voisi lukea kirjaa koirankasvatuksesta? Silloin minä ainakin olen onnellinen. Ja silloin kun olen saanut kupin kuumaa kaakaota. Nelli makaa jalkojeni juuressa. Me otettiin uusi koiranpentu, joka on kaikkea muuta kuin koiranpentu. Siinä on saksanpaimenkoiraa ja valkoistapaimenkoiraa. Nyt meillä on sitten yksi kissa, kaksi koiraa ja kaksi lintua.. minä, Tanja ja Tanjan lapset. Ja meidän koti, jossa kaikki on olemassa.

Oma piha, oma talo. Oma autotalli ja lumilinna, jonka rakensimme Tanjan pojan kanssa.
Ulkona alkaa olemaan pimeää. Koira lepuuttaa päätään jalkateräni päällä ja hengittää raskaasti. On tehnyt jo pidemmän aikaa mieli minttukaakaota. Tai oikeastaan kuumaa kaakaota, ruisleipää, keitettyä munaa ja anjovista. Tarvitseeko mies muuta ruokaa? Perunamuussi ja hyvä makkarakastike haistattaa vitut kaikille kunnon feministeille. Vaikka tuskin sellaista edes on olemassa. Kaarina Hazardkin käänsi selkänsä ideologialleen oikeustoimien pelossa. Onkohan Tanja feministi? Minä en ole koskaan kysynyt siltä. Itse pidän itseäni humanistina. Sitten soitan Tanjalle ja kysyn, ehtiikö se bussiin joka lähtee 21.05. Ei ehdi. Sitten ehdotan, että tulee ykkösellä kalkkuun, josta voin hakea sen. Se lupaa soittaa jos ehtii. Sitten suljen puhelimen ja jatkan tämän kirjoittamista. En kuitenkaan kysynyt, että onko se feministi.

Sitten minä heräsin kesken unen, jossa olin kaivanut kuoppaa keskelle etelä-amerikkalaista hakkuualuetta. Näitä unia on helppo nähdä, koska niissä mikään ei ole kovinkaan absurdia. On vain ne alueet, joiden reunat ovat hakkuuporukan yhteisellä päätöksellä muuttuneet loppupäivän vapaaksi. Huomisesta on vaikeampi tietää yhtään mitään. Huomenna hakkuuaukea on levittäytynyt syvemmälle sinne, missä vielä tänään näkyi pelkkää saavuttamattoman raskasta, vihreää ja houkuttelevan myrkyllistä sademetsää.

Nousen ylös. Sängyn alta kiipeää esiin musta koira. Sen hengitys on raskaan innostunutta. Ulkona on vielä pimeää ja maailma on katulamppujen valaisemien yksityiskohtien muodostamia lammikkoja jossain keskellä ei mitään. Kun minä herään näin aikaisin aamulla, ajattelen ensimmäiseksi sitä miksi minua ei väsytä ollenkaan niin paljon kuin pitäisi. Sen minä lasken tottumuksen syyksi. Olen liian tottunut olemaan epäsäännöllinen.. se taisi olla menneen elämäni olomuoto.

Kävelen alakertaan. Rappuset narahtelevat jalkojeni alla sellaisella äänellä, että minun on pakko kuvitella kuinka ne ovat narahdelleet näin ennenkin.. ennen meidän muuttoa tähän taloon, jonkun muun jalkojen alla. Eikä tämä ole lainkaan pelottava ääni. Enemmän kahvinkeittimen ääni; sellainen ääni, jonka kanssa voisi istua keittiössä kesäiltana jazzin soidessa taustalla ja katsella naapurin rouvaa kuljettamassa heidän vanhaa koiraansa pitkin katua. Enkä minä oikeastaan kaipaa mitään muuta kuin kunnon ukkosta. Sellaista, jonka alla kaupunki näyttää samalta kuin kuolevan ihmisen iho juuri ennen ajan seisahtumista. Ei kuolema ole lainkaan pelottava kun siihen osaa suhtautua luonnonilmiönä sillä tavalla, että kaikki siinä on jonkin tietyn luonnonilmiön tuoksuista, tuntuista ja oloista. Myrsky on kaunis silloin kun siitä erottaa osia. Sekasorto kaiken yhtäaikainen tapahtuminen. Ja sellaiseen musiikkiin minä ahdistun.

Pariisin öissä oli hyvä kulkea. Aivan erilaista kuin missään muualla. Ruuan, hien, vanhan kulttuurin ja pakokaasun tuoksu. Vanhoja taloja, joiden kellareista nousi raadon haju. Seinen ranta. Vihreää nestemäistä taivasta valuu valon kaupungin halki. Ne hukuttivat siihen jokeen kuolleita Pariisilaisia, etteivät niiden ruumiit haisisi pariisin keväässä. Ja minä hullaannuin Pariisissa juuri Seineen. Mitä se kertoo minusta? Aamulla kun me heräsimme jossain lähellä Pere Lachaisen hautuumaata, kuului ulkoa oopperalaulantaa. Illalla kun menimme nukkumaan tappelivat paikalliset Neekerit pienillä sisäpihoilla: "Ah! Tout Le Monde!" "Merde!". Ja me naureskelimme pimeään yöhön siltä pieneltä pariisilaiselta parvekkeelta, josta olisi saattanut kavuta pienellä yrittämisellä naapuriasunnon ikkunasta sisään.

Aamulla sinä lähdit ostamaan tupakkaa ja aamupalaa, minä jäin vuoteeseen makaamaan ja tuijottamaan kosteusvaurion ja liikatupakoinnin tummentamaa huoneemme kattoa.. Palattuasia kerroit kuinka kukaan ei ymmärtänyt mitä yritit ostaa, mutta joku autuas nuori Pariisinkongolainen oli auttanut. Sitten joimme puolen desin pahvisista kahvikupeista mustaakin mustempaa kahvia ja söimme makeita kierrepullia Blvd. Voltairen tuoksujen ja äänten valuessa vanhan tupakan tuoksuiseen hotellihuoneeseemme.

Kuinka opettaa villimies puhumaan sellaista kieltä, jolla hänen kanssaan saattaa keskustella niistä asioista, jotka ovat kielen opettajalle tärkeitä? Kysymys sinänsä sisältää paradoksin, sillä Jos villimiehen opettaa puhumaan sellaista kieltä, jolla hänen kanssaan voi keskustella vain niistä asioista jotka ovat kielen opettajalle tärkeitä päädytään siihen, että kielen opettaja puhuu itsensä kanssa eikä saa sellaista villimiehestä mitään muuta, kuin suuntaa-antavan, perässävedettävän "niin tietenkin" - hahmon.

Kaarina Hazard, muistaako kukaan häntä? Nyt hänen nimensä on luultavammin enemmän tapetilla kuin koskaan ennen. Mutta puhuiko hän niinkuin Hänen kaltaiselleen oli tyypillistä? Ja miksi hänen nimensä on juuri nyt niin suuresti tapetilla? Tuskin kuitenkaan hänen elokuva uransa vuoksi, johon "minä-itse" en ole vielä ehtinyt sen syvemmin syventyä.

Niin, Kaarina Hazard hyppäsi useita askeleita eteenpäin julkimomittarissa haukkumalla erästä toista valtakunnan julkimoa jos jonkinlaisilla haukkumanimillä ja sanoilla.. tässä taannoin iltalehden kolumnissa. Minun oli tietenkin pakko lukea tämä kolumni, sillä se oli kuulemma täysin ihmisarvoa halveksuva, pikkusieluisen feministin kirjoitus, jonka tarkoitus tuskin oli mitään muuta, kuin raadonsyöjämainen laskeutuminen kuolleen ihmisen ruumiille, vetämään kiduksiinsa kaikki ne osat, joista pinnallinen, valiumilla ja punaviinillä puudutettu feministi saa virtansa. Kyseessä on tietenkin viime viikonloppuna kuolleen Tony Halmeen ruumis, jolle kielikuvan mukaan Kaarina Hazard laskeutui nokkimaan.. näyttämään, että "kyllä me naisetkin osaamme sanottavamme sanoa tällaisesta vitun sovinistista, joka silloin ja silloin haukkui itsenäisen naissukupolven feministeiksi". Se oli hieno homma.

Mutta mitä se sai aikaan? Suurin osa suomalaisista junteista otti itseensä. Miksikö? Koska ihminen oli kuollut ja heti ilmestyi sex-on-the-beach drinkkiä siemaileva feministi nokkimaan vielä lämmintä ruumista.. ja kirjoituksen mukaan ilmiselvästikin siitä syystä, että tarve saada ensimmäisenä nimeä kuolleen ihmisen nimellä oli mahdollista.

Toden totta. Itse en pitänyt Tony Halmeesta lainkaan. Minulle hän edusti olemassa ollessaan rasistisia, seksistisiä mielipiteitä, joiden uhmakkuus sai väkivaltaisen pelotteen juurikin sen vuoksi mitä Halme minulle edusti. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että minun mielikuvani Halmeesta perustui hyvinkin pitkälle juorulehtien kertmisiin, 80-luvun lopun gladiaattorit sarjan Steroidutuiseen väkivaltatodellisuuteen ja nyt viimeaikoina yllättävään nousuun Arkadianmäelle, sekä Tuksu-tukiaisen kanssa synnytettyihin lehtijuttuihin. Todennäköisesti.. hyvin todennäköisesti Halmeella oli jotain muutakin annettavaa, kuin nämä asiat, jotka ovat syöpyneet mieleeni vuosien varrella. Ehkä hän oli lähimmäisilleen hyvä ihminen. Ehkä hän rakasti äitiään todella paljon.

Ehkä hän teki paljon hyvää.. ehkä? En tiedä. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä suuremmalla volyymilla mieltäni kalvaa epäilys hänen aikaansaannoksistaan. Jokainen lause alkaa sanalla ehkä.. ja se johtuu minun omistani.. sisäisistä ristiriidoistani kyseistä miekkosta kohtaan. En osaa yhtään sanoa. Mutta se mitä minä osaan sanoa on, että minä en pitänyt Tony Halmeesta. Ja tähän voisin luetella useita julkisuuden henkilöitä, joita en tunne lainkaan.. ja joista en pidä.. Kaikki Ville Valosta Jyrki Kataiseen. Ei, minä en pidä heistä.. ja nyt voin liittää listaani myös Kaarina Hazardin.

Oli miten oli; Kaarina Hazardin kolumni oli kaikessa sydämettömyydessään epäonnistunut vitsi, joka laski Kaarina Hazardin merkityksen BB- tasolle. Ihmisenä en osaa hänestä mitään sanoa; ehkä hän on hyvä äiti? Ehkä hän on tehnyt paljon naisten aseman parantamiseksi.. ehkä? En tiedä.

Mutta kysymys on; kuinka opettaa Villimies puhumaan niin, että hän miellyttää meitä kaikkia?

Infant Terrible, kauhukakara. Yksi Marvelin hahmoista, Elan.. eksyi tähän maailmaan ja jäi lopulta vaeltamaan Amerikan kylmiin öihin, vain pitääkseen hieman hauskaa oman aikansa puitteissa.. Enpä tiedä. Ehkä me opetamme Villiä olemaan oman kuvamme kaltainen vain siksi, että haluamme osaksi hänen mielenkiintoista, epävakaata elämäntapaansa. Osaksi hänen askeliaan tässä turhauttavassa järjestyksessä, jossa kaikki on niin pirullisen siististi aseteltua, että merkityksiä löytää vain katsomalla itseään siellä missä itseään ei näe. Nietzschen mukaan me katsomme pimeään juuri sillä tavalla kuin pimeä katsoo meihin ja tästä mikään ei muutu. Mutta kuinka saamme itsemme puhumaan Villimiehen kieltä.. ja ennenkaikkea; kuinka opimme ymmärtämään toisiamme?

Itku
liekki ui vastavirtaa
Yhdessä on alku kahdelle.
Niin.
Jos teatterisi on valmis, niin tiedät miten näytellä.
Yöeläjä. Erilainen kuin odotit.
Vaaleanpunaisen pantterin tunnarin tahdissa
nussitaan aina hymyillen.
Tiedätkö; minä rakastuin sinussa siihen, ettet osannut uida
valheissani ja vedit minut mukanasi pohjaan.
Sitten kun lumi tulee
ei meistä ketään tunnista
kukkaislapseksi.
Vielä siitä muutama sana.
Tökkäsin sinut rinteelle
ettet näkisi minua niin suurena.
"Oletko sinä siellä"
Ja sitten satoi kyyneleenmuotoisia muttereita,
jotka porautuivat kiinni
alkuperäisen olemukseni suihkulähteeseen.

Olen usein tavannut ihmisiä, jotka kutsuvat minua älykkääksi, tai tavallista ihmistä enemmän ajattelevaksi yksilöksi. Tämä on suoranainen loukkaus minua kohtaan, sillä nämä samaiset ihmiset luulevat olevansa siinä asemassa, että heillä on valta kertoa minulle mitä minun älyni oikein on verrattuna yleiseen älykkyyden määritelmään. Tämä koskee myös niitä, joiden elintilaa olen uhannut älylläni siinä määrin, että he ovat aloittaneet suoranaisia parjauskampanjoita minua ja minun älykkyyttäni vastaan. Itse en viitsi ottaa osaa sen kummemmin näihin kampanjoihin, joissa esiintyy liuta mitä ihmeellisempiä väitteitä ja vänkäyksiä sen suhteen mitä minä olen.

Suurin osa parjaajistani on kääntänyt kelkkansa siten, että he ovat heittäneet ylleni jonkinlaisen omien halujensa täyttämän "ihanneviitan", jonka osoituttua sitten lopulta heidän omaksi luomuksekseen, ovat nämä parjaajani alkaneet vaatimaan minun persoonallisuuteni muuttumista heidän ehdoillaan. Hyvin tavallista, mutta siltikin kovin paljon väärä lähestymistapa puhuttaessa ihmisestä omittujen mielikuvien takana.

Personointi tuntuu olevan ongelma niiden parissa, joiden elämä on tylsää tai merkityksetöntä ja heille ongelma on ennemminkin se, että he eivät voi hyväksyä toisen persoonassa niitä piirteitä jotka eroavat heidän toiveistaan ja uskostaan siihen, että personoinnin kohde olisi personoinnin myötä heidän hallussaan. Kuinka julmaa! Kuinka katalaa!

Mutta sellaiseksi maailma on muuttunut silloin, kun aletaan puhumaan siitä, mitä minä olen ja mitä minun pitäisi olla! Kerran olin tilanteessa, jossa eräs ruma nainen kertoi minusta suoranaisia valheita saavuttaakseen erään etuuden, jonka merkitys hänelle oli hänen persoonansa rajapyykki sen suhteen, mitä hän edusti oman persoonansa piirissä; valta, kosto, vallanhalu! Hänen järkensä ja tunne-elämänsä oli vääristynyt ajattelemaan, että kaikki hänen ympärillään olivat hänen omaisuuttaan, vaikka kyseessä olikin ihmisiä.. ihan oikeita ihmisiä! Hän teki näistä ihmisistä oman valtansa välineitä, mutta hän olikin kaikinpuolin sairas ja tyhjäsieluinen ihminen. En yhtään ihmettelisi, vaikka hänen kaltaisensa narsisti olisi päätynyt joihinkin uskonnollisiin piireihin.

Uskonnosta pitääkin tässä yhteydessä mainita, että minä olen aidosti rehellinen uskova kansalainen! Minä uskon vahvasti kaikkiin maailman Jumaliin! On upeaa kun voi puhua Jumalista kaikkien niiden kanssa, jotka Jumalista haluavat puhua.. jopa silloin kun he eivät edes usko Jumalien olemassaoloon! Minä tarkastelen älykkäänä ihmisenä asiaa ulkopuolelta ja uskon Jumaliin! Minä tarkastelen Homo Sapiensia ulkopuolelta ja ihmettelen, miten Homo Sapiens, laji joka on keksinyt Jumalan ja tieteen voi kilpailla siitä keskenään, lajinsa kesken, että Kumpi näistä on enemmän oikeassa; Jumala vai Tiede!

Poikkeuksena tietenkin Helsinkiläiset, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu tiede sen enempää kuin Jumalakaan. Helsinkiläiset! Onkohan tässä maassa yhtään älykästä Helsinkiläistä? Poikkeuksena tietenkin Vesa-Matti Loiri, joka on yksinkertaisesti niin karismaattinen, lahjakas ja älykäs, että hänet pitää lukea Suomalaiseksi kansallistaiteilijaksi. Mutta Loirin lisäksi tästä maasta ei löydy yhtään älykästä Helsinkiläistä.

Eksistentialismissa yksilöllä on täysi vastuu luoda merkitys omalle elämälleen. Mutta missä ja ennenkaikkea, minkälaisessa tilassa on eksistentialismin vastakohta. Puolueettomasti katsottuna, eksistentialismin vastakohta on jossain Maan ja Taivaan välimaastossa sijaitseva ymmärrettävä poikkeama kaikesta siitä, mitä voi ymmärtää normaalin fysiikan keinoin filosofiseksi, tai metafyysiseksi ratkaisumalliksi/kokonaisuudeksi. Toisinsanoen; nihil Nihilum - ei mitään. Mutta kaikki kirjoituksiani lukeneet haistavat tässä ansan, johon heitä saatan johdattaa, joten en tee sitä.

Nihil Nihilum - ei mitään on käsite johon on helppo tarttua aina ja uudestaan. Tämän päivän filosofiselle älymystölle tämä edustaa kirjallisuuden hyväksikäyttöä sodassa tuotantotaloutta vastustavia ihmisiä vastaan. Kyllä. Koska tämän päivän filosofit ovat ennenkaikkea koneiston käytössä, rasvana koneiston hammasrattaissa, vailla minkäänlaista filosofista kunniaa itse filosofiaa kohtaan. Mihin filosofiaa sitten pitäisi käyttää, jos ei tarkastelemaan näkemyksiä, joilla luodaan voittoa tulevaisuuden filosofisille käytännöille? Eksistentialismin vastakohta, jos sellaista yleensäkään on, voisi olla Jacques Derridan esittämä Dekonstruktio.

Dekonstruktion tavoitteena on tuoda esiin käsityksissä ja käsitteissä piileviä ristiriitaisuuksia ja osoittaa kielen ja yleisesti merkityksen häilyvyys. Mutta johtaako Dekonstruktiivinen lukutapa mihinkään muuhun, kuin vastapareihin tekstissä ja niiden mukaiseen, yhä syvempään eksistentialistiseen maailmankuvaan asioiden merkityksestä? Dekonstruktionistien mukaan jonkin seikan merkitys syntyy aina suhteessa siihen mitä se ei ole. Tästä he johtavat ajatuksen, ettei merkitystä ole olemassa minkäänlaisena selkeänä absoluuttisena kategoriana. Mutta absoluuttinen kategoria? Määräisyys ei käsittääkseni voi koskaan olla yksiselitteisesti hahmotettava ja absoluuttinen kategoria.

Vasaralla on aina tehtävä jotain, jotta se olisi vasara, vaikka vasaralle vastaparin löytäminen, "ei-vasara" - olio olisikin jotenkin, tai täysin mahdoton. Mutta perustelenko minä nyt selvästi sellaista asiaa, jonka perustelemiseen tarvitaan jotain muuta kuin esimerkki? Selitänkö minä dekontruktion riittävällä volyymilla niin, että se uppoaa jokaisen tätä lukevan tietoisuuteen? En. Sen tehtävän minä voin huoletta jättää jokaiselle tehtäväksi sinänsä ilman, että minun tarvitsee sillä vaivata päätäni. Absoluuttisen totuuden merkitys on aina riippuvainen siitä onko sillä merkitystä sinänsä omassa kategoriassaan ja kaikki sen ulkopuolinen on, ja tulee aina olemaan historian surkastamaa puolitotuutta. Ja sen löytäminen olkoon innoittava kokemus niille, joiden elämässä sille on sijaa ja merkitys. Mutta voidaanko innoitusta filosofiassa pitää yhtä merkittävänä, kuin tiedon rakastamista? Tässä mennään niille alueille, joiden mukaan jokaisella on oikeus määritellä omat tuntemuksensa tämän asian suhteen melko pohjattomasti ja asettaa lopputulos sen ansaitsemalle paikalle; Kyllä!

Kuten jo aikaisemmin mainitsin; tämän päivän filosofeilta puuttuu kunnioitus itse filosofiaa kohtaan ja rakkautta parhaimmillaan on kyky luopua omista näkemyksistään rakastamaansa asiaa kohtaan ja sulautua osaksi sen merkitystä. Mutta hetkinen! Tässä on ongelma! Jos sulautuminen tarkoittaa juuri tuota, niin kuka on oikeassa tässä asiassa? En ainakaan minä. Ja tästä filosofit kilpailevat. Kuka on enemmän itsensä kaltainen filosofisissa keskusteluissa! Kuka on eniten sellainen kuin on. Mutta tämä on vain pinnallista jaarittelua ja sen mukaan jokainen joka tähän lähtee mukaan ansaitsee osakseen filosofisen kumarruksen ja suurta kunniaa. Tämä siis tämän päivän filosofian mittapuulla. Oli miten oli; päädyn aina toistamaan yhtä ja samaa intertekstuaalista värssyä, eikä se ole oikein.

Mutta eikö eksistentialistisen ihmiskuvan vastakohta olekin tyhjyys? Tyhjiö vailla minkäänlaista sisältöä? Tyhjiö! Vacuum! Voidaanko absoluuttista tyhjiötä edes saavuttaa?

Kun mietitään syitä sille, miksi tämän päivän ihmiset Suomessa ovat niin heikkoja ja huonosti ajattelevia, ei voida ohittaa sitä tosiseikkaa, että suomalaisten huono geeniperimä on kokonaisuudessaan lähtöisin näiltä samoilta alueilta. Minä kannatan ihmisoikeusaktivistien näkemyksiä siitä, että kaikki ihmiset ovat saman arvoisia. Meidän pitäisi ottaa lisää pakolaisia, joiden avulla saisimme tämän sisäsiittoisen kansakuntamme veren muuttumaan ehdottomasti puhtaampaan ja kestävämpään suuntaan; puhtaaksi maailmankansalaisen vereksi. Ihmettelen usein sitä, kuinka esimerkiksi maamme pääkaupungissa on nyt kovin trendikästä vastustaa kerjäläisiä vain koska he kerjäävät ja varastelevat tavallisilta suomalaisilta henkensä pitimiksi. Tietenkin joku kansalliskiihkoinen suomalainen saattaa tähän sanoa, että minä en tunne asiaa, mutta minäpä tunnen! Kuka tahansa varastaisi, jos joutuisi pudotetuksi kerjäläisen asemasta seuraavalle, alemmalle tasolle. Ja tämä pudottaminen tapahtuisi valtiovaltaa suojelevan Poliisin toimesta. Kyllä! Minä näen, että se miksi kerjäläiset eivät voi kerjätä johtuu valtiovallan käskyistä. Helsinkiläisittäin, ja antakaa anteeksi helsinkiläiset, imagotappiosta. Te Helsinkiläiset, suomen alin pohjasakka, ajattelemattomuuden ja nuoleskelijoiden selkärangaton joukkio.. koette imagovähennystä, koska kaduillenne on ilmaantunut kerjäläisiä. Minä sanon, että lisää kerjäläisiä kaduille! Lisää Romanialaisia kerjäämään helsingin kaduille, että vihdoinkin saataisiin helsinkiläistynyt veri sekoitettua jonkin paljon puhtaamman lajin kanssa, nimittäin eurooppalaisen, puhtaan romanialaisveren kanssa! Itseasiassa, minä olen sitä mieltä, että Romanialaisia pitäisi ottaa niin paljon helsingin alueelle, että heitä olisi puolet alueen väestöstä.
Mistä tässä todella on kyse?

Kun Euroopan rajat aukenivat, odotti tämä soiden ja korpimetsien keskellä asustava sisäsiittoinen kansa puhdasverisiä eurooppalaisia luokseen. Ehkä arjalaisia, jotka tulisivat jykevine leukoineen ja runsasmutoisine naisineen maahamme ja tarjoaisivat meille iloa ja onnea omassa olomuodossaan aina niin pitkälle, että me voisimme ajatella elävämme heidän kanssaan onnellisen tietämättöminä siitä 80% väestöä, joka eurooppaa asuttaa. Nimittäin sekarotuisista, puhtaista eurooppalaisista. Niistä, jotka pääsivät myös kulkemaan rajojen avauduttua maasta toiseen. Niistä, joiden kunniakas nimi tässä kennelissä on sekarotuinen! Ja niistä jotka tulevat selviytymään parhaiten tulevaisuudessa! Niistä jotka todella tulevat työn ja paremman elämän perässä tänne pohjoiseen maahamme, ja päätyvät helsingin kaduille kerjäämään jokapäiväistä elantoaan. Mutta ei. Se ei kelpaa helsinkiläisille. Helsinkiläiset haluavat puhtaita muotoja, hajutonta, mautonta.. sulosävelmiä, joilla tuudittautua siihen uskoon, että ostamalla imagoa kaupasta saa statusta, jolla on arvo muutenkin kuin kesäjuhlilla humalaisen porukan keskuudessa! Helsinkiläiset eivät halua elää. He eivät halua elämää. Heille elämä on tyhjyyttä jolla täyttää kaikki se, minkä pitäisi olla elämisen arvoista. Minä puhun tunteista! Minä puhun kivusta, rakkaudesta, särystä! Ei! Minä puhun ihmisistä, mutta Helsinkiläiset, sisäsiittoisen kansamme alin kasti, eivät halua nähdä ihmisiä. He haluavat nähdä Ville Valon! He haluavat Nähdä Britney Spearsin ja Madonnan!

Maria Guzenina-Richardson! Siinä on nainen joka osaa elää! Luettuani hänen blogiaan minä tiesin miksi maailma hukkuu ulosteeseen. Hän on niin taitava kirjoittamaan blogia, että televisioesiintymiset, joissa hän esittää mielestäni varsin syvällisiä lausuntoja kaikesta jäävät blogimerkintöjen varjoon, mutta eivät ne siltikään pelasta maailmaa tältä ulosteelta, johon me olemme hukkumassa. Maria Guzenina-Richardson, nainen joka ponkaisi Music Televisionin VJ tytöstä politiikkaan! Hän kertoo blogissaan, kuinka elämä ei ole popcornin syömistä, vaan ihan oikeaa elämää! Tosiasiassahan elämä on pelkkää popcornin syömistä ja televisio-ohjelmia 99%:lle suomalaisia. Loput 1% katselee televisiota pelastuarmeijan yömajassa tai internetin välityksellä. Ja tämä 100% kokee elävänsä viinan, shoppailun, statusten ja ylempiarvoisuuden maailmassa, kun samaan aikaan heidän vatsansa ja suolistonsa toimii huonosti, jos kadulla joku ihminen kerjää tai joutuu turvautumaan varkauksiin saadakseen ruokaa!

Mutta ei. En minä mene tähän. Minusta on mukavaa ajatella, että maailmassa jotkut vielä uskaltavat elää. Ja nämä jotkut ovat ylväitä romanialaisia kerjääjiä! Se mitä meidän pitäisi tehdä ja mitä meidän pitäisi juhlistaa todella on kykymme lisääntyä keskenämme. Meidän pitäisi naittaa läheisemme juuri näille euroopasta täysin laillisesti tuleville kansalaisille, jotta me pelastuisimme lajina täällä pohjolan perukoilla! Ei ole mitään järkeä, että me yritämme säilyttää sisäsiittoisen väkemme tällä pienellä niemellä ikäänkuin keskenään arvokkaana rotuna, kun muu maailma kukoistaa upeana kaikkien rotujen sekoituksena! Meidän pitäisi kaiken tämän sokeuden ja typeryyden sijaan suunnata vihamme ja inhomme teollisuuslaitoksia, massatuotantoa ja kapitalismia vastaan! Enkä minä tarkoita tällä, että meidän pitäisi livahtaa Kommunismin vinhaan pyörteeseen vain siksi, että vastustaisimme kapitalismia! Paras mitä me voisimme tehdä olisi olla tekemättä yhtään mitään ja miettiä miten me sitten selviämme.

Tämän päivän politiikka on parasta mitä politiikka on koskaan ollutkaan. Politiikka sanana tarkoittaa kaupunkia ja saa merkityksensä kreikan kielen sanasta Polis. Yllättävää kyllä, minä joka kaikessa ajattelussani vastustan systeemiä ihailen politiikan suuria ja merkityksellisiä käänteitä. Mikään ei toimi niinkuin politiikka toimii; se sisältää ajatuksen siitä, kuinka Kaupunki sinänsä toimii. Jos ajatellaan, että kaupunki on saanut alkunsa ajattelutavasta jonka mukaan kaiken pitää toimia yksilön edun nimissä suuremmassa mittakaavassa päädytään siihen näkemykseen, jossa kaikki on luotua palvelemaan kaupungissa asuvan yksilön näkemyksiä vain niiltä osin, joita sen pitääkin palvella. Poliittiset suuntaukset ajavat kukin jotain tiettyä ajattelutapaa eteenpäin tämän kaupungin pyörimisen ylläpitämiseksi ja järjestyksen maksimoimiseksi niiltä osin, joille sen on tarkoitus ulottuakin. Pääministerimme Matti Vanhanen on valtiotieteiden maisteri. Joten hän osaa hoitaa poliittista virkaansa Maisteristason vakaumuksella. Hän on saanut tehtäväänsä koulutuksen, jonka mukaan hän toimii täysin ammattitaitoisesti. Kaikelle kiitos Matti Vanhasesta, jonka ainoa tehtävä on toimia poliittisen ajattelutapamme edustajana. Ja vaikka kuinka asiaa käänneltäisiin, niin Matti Vanhasessa toteutuu politiikan älykkyys kaikissa sen muodoissa, joita poliittisella älykkyydellä voidaan missään mahdollisessa muodossa tarkoittaa. Se, että Matti Vanhanen ajaa asiaa naisseikkailuidensa lomassa on upea osoitus siitä, mihin vain mies nimeltä Matti Vanhanen pystyy tässä Poliittisessa ympäristössä. Ja vaikka minä olenkin kaikkea systeemiä vastaan, niin Matti Vanhanen on osoittanut olevansa poliittinen johtohahmo, jonka arvovaltaa tuskin kannattaa millään tavoin alentaa. Jos ajatellaan oikein tarkkaan, niin Matti Vanhasen tapa hoitaa poliittista virkaansa on huippuunsa viritettyä toimintaa kaikkine niine asioineen, joiden lomassa hän sitä hoitaa.

Matti Vanhanen oli valmistelemassa työehtosopimusjärjestelmän paikallistasolle tuovaa työreformia, jonka toista versiota erityisesti SAK piti työehtosopimusjärjestelmän murtamisena. Nimensä työreformi on saanut Maalaisliiton vuosisadan alussa ajamasta maareformista, mihin liittyi torpparien vapautus samoin kuin myös pientilallisuuden edistäminen lisämaanhankintoja tukevalla lainsäädännöllä. Ideologisen julistuksen mukaan (maan)jakaminen tuki (pien)omistamisen oikeutta omistamisen etuoikeuden sijasta. Nimitykseltään työreformi olisi siis Suomen Keskustan haaste 1960- ja 1970-luvulla muotoutuneeseen lähinnä sosiaalidemokraattien kehittämälle keskitetylle tulopoliittiselle järjestelmälle.

Tätä samaahan ajettiin läpi jo esipoliittisena toimintana silloin, kun politiikka otti vasta lapsen askeliaan. Jos tätä verrattaisiin ihmisten rotuajatteluun, niin kyseessä olisi rikos ihmisyyttä vastaan, mutta onko sillä mitään merkitystä? Ei. Työreformia runnottiin sellaisenaan läpi tilanteessa, jossa sen toiminta oli ainoa mahdollinen hyväksyttävä muoto toimia muuttuneen maailman ehdoin.

Ja ilmankos näin, sillä keskusta on selventänyt omaa doktriiniaan ja periaatteitaan seuraavasti:

Keskusta arvostaa ihmisen vapautta, itsenäisyyttä, omatoimisuutta, kekseliäisyyttä sekä yritteliäisyyttä. Suvaitsevaisuus, ajatuksen vapaus ja perusarvojen kunnioitus kuuluvat keskustalaiseen arvomaailmaan. Keskusta tahtoo edistää ihmisten yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta sekä vastuuta lähiyhteisöstä ja heikommassa asemassa olevista. Keskustalaiset haluavat uudistaa yhteiskuntaa ottaen huomioon maailman ja elinehtojen muutokset. Nähtävissä olevia ongelmia on ehkäistävä rohkean politiikan avulla. Keskusta on vaikutuskanava kullekin tärkeisiin asioihin. Se toimii sillanrakentajana yhteiskunnassa vallitsevien vastakkainasettelujen ylittämiseksi. Puolueen toimintaa luonnehtii paikallisuus ja lähivaikuttaminen. Keskusta on ihmisten keskellä.

Mutta Matti Vanhanen on ylitse kaikkien näiden. Matti Vanhanen on enemmän kuin Keskustalaisten periaatteet. Matti Vanhanen; ihmisen vapauden arvostaja, omatoimisuuden edelläkävijä.. kekseliäisyyden ja yritteliäisyyden, sekä ennenkaikkea suvaitsevaisuuden ja ajattelun vapauden sekä perusarvojen pääministeri. Toisin on laita esim. Kokoomuksen leivissä. Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja kansalaisten aitoa osallisuutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Jyrki Katainen; aivan vähäpätöinen poliittinen johtaja. Hänen ihanteensa häviävät huomattavasti Matti Vanhaselle. Jyrki Katainen, mies jonka ihanteisiin kuuluvat vapaus, vastuu ja demokratia.. mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen! Kuinka halveksittavaa! Kerrassaan pöyristyttävää! Ja huonommaksi menee, kun katsotaan Jutta Urpilaisen johtamaa SDP:tä!

SDP:n ihanteita ovat yhteiskunta, jossa vapaus voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden. Erilaiset kulttuurit tai yhteiskuntien kehitysvaiheet eivät muuta sosialidemokratian ihmisarvosta ja -oikeuksista nousevia tavoitteita. Vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja rauha kuuluvat jokaiselle, kaikkialla maailmassa. Jutta Urpilainen! Nainen, poliittikko, jonka ihanteita ovat vapaa yhteiskunta, jossa alistaminen ollaan kadotettu! Jutta Urpilainen, jonka leirissä Humaanisuus voittaa suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden!

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, ihan kaikkiin poliittisiin järjestöihin ja kaikki mihin päädyttäisiin, olisi, että Matti Vanhanen on oikea mies paikallaan. Mutta minä en pidä listoista, joten sanottakoon, että Matti Vanhanen on oikea poliitikko siihen virkaan joka hänelle on annettu, samoin kuin Jyrki ja Jutta.. Ja oli miten oli, niin Alexander! Alexander Stubb.. Aprillipäivän poika. Hän on loistava esimerkki siitä, kuinka politiikka tulee jatkossakin olemaan ainoa pelastuksemme tässä todellisuudessa jossa me elämme.

Mutta oli miten oli, nyt olemme saavuttaneet politiikassa sen hurmoksellisen aikakauden, jolloin Jumala on tullut mukaan politiikkaan. Isä Mitro Repo, kerrassaan symppis kaljupää, jonka tähänastiset edesottamukset ovat tehneet vain ja ainoastaan hyvää kirkolle on päättnyt pilata maineensa Jumalan silmien edessä asettumalla poliittiseksi figuuriksi johonkin sellaiseen, josta ulospääseminen ei ole enää koskaan mahdollista. Tämän takaa Matti Vanhanen! Yli 190senttiä pelkkää valtiotiedettä ja suvaitsevaisuutta. Matti Vanhanen. Matti tulee pitämään huolen siitä, että isä Mitro Repo ei tule koskaan enää näkemään selvää päivää, saati Jumalaista innoitusta missään. Mutta ihmettelyn aihe se siltikin on; miksi ihmeessä Jumalan nimeen vannonut Isä Mitro lähtee siis mukaan politiikkaan? Samasta syystä kuin kuka tahansa politiikkaan pyrkivä! Maamme vuoksi tietenkin! Suomen maa on kuitenkin kautta historian ollut niin pyhää seutua, että sitä pitää puolustaa kaikin keinoin. Ja tällä hetkellä politiikka on keinoista merkittävin! Jo silloin ammoisina aikoina, kun muualla maailmassa kansakunnat vielä elivät luolissaan ja rakastivat esihistoriallisia pakanajumalia, niin meillä suomessa kunnioitettiin Jumalaa nimeltä politiikka! Tämä johti siihen, että maahamme hyökkäsivät kerettiläiset ja pakanat jokaisesta suunnasta! Sen on täytynyt olla kamalaa aikaa kun miettii, kuinka metsistä on vyörynyt ali-ihmisiä länsinaapuristamme ruotsista ja tummaa verta itärajan takaa. Mitä siinä vaiheessa onkaan miettinyt Jumalainen kansamme palatseissaan? En tiedä, mutta luulen, että tästä samasta syystä niin isä Mitro kuin Matti Vanhanenkin ovat osana politiikkaa ja ajavat meidän tavallisten Eurooppalaisten asiaa eteenpäin.