Meneepä kimurantiksi selvätkin asiat. Pari kuukautta sitten luulin asian olevan selvän ja julkistamista vaille, mutta ei niin ei. Herrat pähkii ja pohtii. Ylennyksiä nimittäin. Eipä olekaan kovin varmaa, että saan sen, kun kollegani käyttää minun saappaitani. Potkisi vauhtia vain omilla kannuksillaan...
Huh mikä viikko takana. Kiirettä on riittänyt ja nyt olen ottanut viikonlopun rauhassa. Kävin tänään shoppaamassa jouluisia verhoja! En ikinä kuvitellut, että minä olen kaupassa etsimässä verhoja, joita illalla silitän ja ripustelen kuunnellen loiria... No, sekin ihme on nähty, joulunpunaiset verhot roikkuu nyt olohuoneessa ja keittiössä. Lisäksi ostin pari tuikkukippoa. Mikähän hormonihäiriö tässä on menossa... ;)
Nyt saunaan, ja oluen kera!
Tampere huomio, lähtisikö joku huomenna perjantaina kanssani ulos syömään? Alun perin minun piti lähteä erään viehättävän ja mukavan naisen kanssa juhlimaan asuntoni myymistä, mutta se alus ajoi karille. Nyt siis olen ilman illallisseuraa, joten älykkään ja puheliaan naispuoleisen henkilön seura kiinnostaisi, minä tarjoan!
Onnekseni sain myytyä asuntoni kuukaudessa huolimatta hiljaisesta ajasta markkinoilla. Ihmiset tuntuvat olevan odottavalla kannalla ja odottavan, miten asuntomarkkinat reagoivat suhdanteeseen. Nyt sitten voin rauhassa katsoa uutta asuntoa...
Eilen tanssikurssilla oli tosi mukavaa ja kaikki sujui kuin tanssi! ;) Johtui ehkä siitä, että olin myös nukkunut kolmeen päivällä, kun tulin edellisiltana tansseista kovin myöhään.
Sain kuitenkin niin mukavan palautteen tunnin päätteeksi, että vieläkin lämmittää mieltä ja sillä pitää kehuskella. Kenkiä vaihtaessani toinen opettajista tuli kysymään, että olenko minä nuorempana tanssinut vakiotansseja? :) En siis ole, mutta hän luuli!
En tiedä, miksi vasta nyt noin vuoden verran olen käynyt kunnolla tansseissa, vaikka olen aina pitänyt tanssimisesta. Monesti on pitänyt lähteä, silloin jopa seurustellessa, mutta ei vain tullut lähdettyä. Ihmeellistä.
En tiedä olenko kirjoittanut tästä aikaisemmin, mutta katsoessani äsken Riisuttu mies -elokuvaa, nosti se vahvasti mieleeni taas ihmissuhteet.
Ero on monella tapaa pahempi kuin kuoleman kokeminen. Ero on raastava. Tunteet eivät lopu eroon vaan niitä on pitkään sen jälkeen. Ihminenkään ei katoa mihinkään vaan on olemassa, mutta et voi haistella tuoksuvia hiuksia, katsella tuikkivia silmiä, kaunista hymyä, kosketella. Eron jälkeen pitäisi olla kuin kaksi ventovierasta, vaikka vielä eilen saatoit kuunnella toisen hengitystä, maata vieressä ja kosketella. Eron jälkeen väliin laskeutuu paksu, kuultava, jäinen muuri. Se on raakaa leikkiä ihmismielelle. Kuoleman kohdatessa se on helpompi käsitellä, se on lopullista. Silloin toinen on kokonaan pois. Ei ole jossiteltavaa ja surun pystyy käsittelemään helpommin.
Olen joutunut eroamaan mielestäni jo liian monesti, liikaa on sydäntäni raastettu. Minulle on sanottu, että minulla ei olisi tunteita!? Vainko näyttämällä pahan olon voi osoittaa tunteita olevan? Vaikka en ehkä näytä niitä ulospäin, minä tunnen vahvasti. Vielä vain uskon rakkauteen, sillä se luo toivoa. Sillä kun toivo loppuu, loppuu myös usko...
...kun autossa on lämmintä aamulla, kun lähtee töihin! Laiton eilen sisätilan lämmittimen paikoilleen ja tänään oli kiva ajella töihin lähiaikojen ikävistä tapahtumista huolimatta!
Tai ei ihan vielä, mutta sain kirjallisen ostotarjouksen asunnostani, jonka hyväksyin. Nyt vain odotellaan kauppakirjan allekirjoittamista ja rahojen saamista, saati vaikka lähtisi lomalle...
Asunnossa rakennettiin ja murennettiin tulevaisuutta. Elettiin ilojen ja surujen aikoja. Se asunto näki arjen molemmat puolet. Ja vihdoin kuin asunto saatiin remontoitua ja viimeistä piirtoa varten laitettua, tuli se alamäki. Muutto toiselle paikkakunnalle. Nyt kuitenkin sen asunnon on aika saada uusi toiveikas nuoripari rakentamaan tulevaisuutta.
Muistot ovat haikeita.
Vaikka joskus kuinka haluaisi muuttaa menneisyyttään, se ei ole mahdollista. Sen kanssa täytyy vain elää ja hyväksyä ja tietysti tehdyistä virheistä oppia! Näin se on.
Lyhyestä virsi kaunis...
Olin tänään koulutuksessa, joka mielestäni oli tosi hyvä. Tämä yksi asia monen asian joukosta pomppasi silmiini kuin sata salamaa: "Asenne on mielen polttoaine".
Töissä positiivinen, ystävällinen ja optimistinen asenne auttaa kummasti. Varsinkin minun ammatissani. Eihän siitä tulisi mitään, jos en uskoisi kehitysidoihin? Avoimuus antaa myös mahdollisuuden kehittyä niin henkilökohtaisesti kuin organisaationakin. Positiivisena myös jaksaa paremmin. Päinvastaisesta ei varmaan tarvitse mainita. Toki ihmisillä on joskus huonompia päiviä ja tuohon tehokkuuteen vaikuttaa paljolti myös henkilökohtainen elämä. Joutokäyntiäkin pitää olla...
Saman asenteen vaikutuksen huomaa myös treenatessa. Ensin on pakko motivoitua lähtemään. Sitten esim. salilla pitää asennoitua treenaamaan. Olen huomannut, että salilla viha on yksi parhaista motivoinneista. Kun saat tietyn agressiivisuuden päälle, alkaa romu liikkua. Tämä viha syntyy mielikuvista ja on helppo hallita.
Asenne vaikuttaa myös ihmissuhteissa. Jos lietsoo negatiivista asennetta, ei varmasti onnistu. Tämä heijastuu nopeasti vastakkaiseen osapuoleen. Täytyisi jaksaa keskittyä positiivisiin mielikuviin ja asioihin. Ei ole aina helppoa.
