Niinhän se on, että hyvä saa aina liian vähän ja huono liikaa. Nimittäin palkkaa. Joskus se on epäoikeudenmukaista, kun huono saa paljon vähemmällä työllä eli helpommin leipänsä. Usein nämä rötväilijät ovat olleet jo hetken töissä ja he ovat huomanneet, mikä rittää. Nurinaa ja mutinaa tämä varmasti aiheuttaa, mutta tärkeämpi on hoitaa oma leiviskänsä hyvin. Tämä epäkohta on varmasti pysyvää eli elämä on.
Tämä merkintä on blogiini 100., joten kirjoitan sen kunniaksi juhlakirjoituksen!
Syksyn pimeinä ja sateisina iltoina istuin kotona yksin - masentuneena. Pitkä parisuhde oli päättynyt, olin vaihtanut työpaikkaa sekä asuinkaupunkia. Paljon muutoksia lyhyessä ajassa. Vaikka tulin entiseen kotikaupunkiini, olin täällä melko yksinäinen. Kaupungissa asuu muutama vanha lapsuudenkaveri, joilla kaikkilla on kovin erilaiset kuviot. Ainoa yhdistävä tekijä on lapsuus. Työkaveritkin olivat vielä melko tuntemattomia. Join punaviiniä ja selasin nettiä. Eksyin Cityn sivuille. Kun sivu oli latautunut, sydän jätti lyömättä lyönnin, henki salpaantui ja ihoa kuumotti. Näin exäni kuvan etusivun thumbnail -peilikuvissa!? Exäni etsi jo uutta!?
Toivuttuani järkytyksestä ja pohtiessani asioita, lisäsin muutaman viikon jälkeen oman ytimekkään profiilin. Aloin kirjoittamaan blogia ja purin tuntemuksiani kirjoituksiin. Kirjoitin aina sen hetkisessä mielentilassa, joka saattoi vaihdella ahdistuksesta elämäniloon. Kun olen saanut kirjoitukseni kirjoitettua, en niitä yleensä enää itse lue. Vaikutus on ollut enemmän terapeuttinen.
En tiedä, kuinka moni jorinoitani lukee. En tiedä, onko exäni osunut sivuilleni, enkä enää välitä, vaikka osuisikin. Moni on ottanut kirjoituksiani liian kirjaimellisesti, vaikka joskus mielialani kirjoitushetekellä ovat vaihdelleet, kuten totesin. Siinä mielentilassa ajatukset ovat vain juosseet siihen suuntaan, joita sitten olen purkanut blogiini. Olen aina uskaltanut tehdä, mitä moni muu ei uskalla, enkä silloin välitä mitä muut minusta ajattelevat. Olen saattanut viitata menneisiin muistellen vain eilistä tai parin vuoden takaisia asioita.
Nykypäivänä olen ehjä ja entistä vahvempi, toipunut syvistä haavoista. Ehkä herkkyyteni ja taiteilijasieluni on uudelleen heräämässä? Pusken päivänvaloon kuin jalkoihin tallattu koivunvesa - aina uudelleen ja uudelleen. Olen oppinut elämään menneisyyden kanssa, enkä enää ole sen vanki. Hyviä päiviä on huomattavasti enemmän kuin huonoja, tai huonoja hetkiä. Katson tulevaisuuteen, en menneisyyteen!
Tämä kirjoitus on järjestyksessään 100. Enkä aikonut lopetaa, mutta kirjoituksia tulee kesän aikana harvemmin. kesä on elämistä varten ja olen kova menemään. Hymyillään kun tavataan, nyt hanaa! :)
...kun pyöräillessä tulee vastaan niin kovin, ettei pääse eteenpäin. Miksi tuuli kääntyy yleensä päivän aikana? Aamuin illoin vastatuuli. No, tähän tiedän vastauksen, kyse on lämpötilaeroista maan ja meren välillä.
Toinen asia joka pyöräillessä ärsyttää, on ihmiset jotka kulkevat kävellen tai pyörällä keskellä pyörätietä! Pelätäänkö siinä ojia vai onko syöty liikaa leipää?
Hehee, nyt viikonlopun viettoon...
Minulla oli tänään vieraita! Veljeni lapset ovat mummolassa ja pyysin heitä illalla käymään luonani! Tullessani salilta ja uimasta, olivat nämä vintiöt jo isovanhempien kanssa asunnossani! Minun piti heti liittyä heidän seuraan katsomaan maisemia parvekkeelta! Sitten leikittiin arvausleikkiä, matkittiin eläimiä ja tietysti piilosta! Sain myös kirjeen heiltä. Lähtiessä vielä kummityttöni moiskautti pusun minulle! On ne lapset ihania! :)
Hihii, olen saanut hilattua painoani kohti maagista neuvolavaa'an lukemaa! Vileä pari kiloa ja sitten pääsee neuvolaan punnitukseen. En tiedä mikä varsinaisesti on syynä tähän painon alenemiseen vai onko vain tilapäistä. Toki tunnun näin kesällä syövän vähemmän ja liikkuvan enemmän, lähinnä siis työmatkoja pyörällä. Hassua kyllä, että söin iltapalaksi salaattia ja yhden porkkanan puoltoista tuntia sitten ja nyt jo on nälän tunne!? :/
Viikonpäivät kestänyt hellekeli sai ihmiset terasseille, piknikille ja muuten vain nauttimaan valosta ja lämmöstä. Ohikulkiessani huomasin monen monta rakastunutta paria kävellen käsikkäin, halailevan jne. Minä siinä sitten kävelen joukossa yksin. Viikonloppun kävin yksin terassilla, tosi kivaa. Tässä alkaa katkeroitua. Minusta tulee vanha ja kiukkuinen! ;)
Illan rullaluistelulenkillä ihmettelin, miksi jalankulkijoiden liikennevalot eivät vaihdu aina samoin kuten autoilijoille!? Kuluuko ne valot? Aina pitää painaa sitä nappia, push the button, että pääsee yli. Ymmärrän tämän jossain sellaisessa ylityskohdassa, missä ei ole normaalia tienristeystä. Ärsyttää...
Sitten mukavampiin asioihin. Veljeni toi lapset mummolaan ja olin illalla leikkimässä heidän kanssaan. Vuorossa oli tietysti piiloset ja pallokissa. Tulevalla viikolla on tiedossa vierailu ehkä huvipuistoon ja ongelle!
Kaikki odottavat kesää malttamattomasti! Minä myös yleensä. Tämä kesä on vain vuosiin kovin erilainen eikä minulla ole mitään kesälomasuunnitelmia. Tarkemmin ajateltuna ei minulla ole mitään kesäsuunnitelmia. Suunnittelen elämästä vain seuraavan päivän, en enempää. En kai koskaan ole sen kummemmin ottanut stressiä suunnittelemalla elämää kovin pitkälle, mutta lomalla minulla pitää olla tekemistä. Olen perustellut sen siten, että tekemisestä loma muistetaan. Hassua.
Olen jotenkin unessa. Ideat, jotka ennen tulvi ajatuksiini, ovat kadonneet. Olen tylsä. Siksi kai en keksi lomalle mitään tekemistä. Olen arka, käsijarru tuntuu olevan päällä. Mietin liikaa, teen ja toteutan liian vähän. Päivät kuluu hukkaan töiden jälkeen liikkuessa, vaikka parempi sekin kuin maata sohvalla.
Kotoani puuttuu naisen tuoksu! Huomasin sen tänään niin elävästi, kun istuin aamukahvilla töissä. Kahvihuoneeseen tuli eräs naistyöntekijä, jonka kanssa en joudu työskentelmään, mutta käymme samoissa sosiaalitiloissa! Hän oli ilmeisesti tullut pyörällä töihin ja käynyt suihkussa. En tiedä, oliko se shamppoo, parfyymi, ihovoide vai mikä, mutta se oli humalluttava naisen tuoksu! Mmm, samalla huomasin miten olen kaivannutkaan sitä. Imin sitä sieraimiini, mikä ihana tuoksu! Siinä ei ollut liikaa parfyymiä, sillä sen kyllä valitettavasti huomaa. Pidän kyllä kotini järjestyksessä ja siivoan, mutta se naisen tuoma tuoksu täältä puuttuu. Olisi ihana nukahtaa nenä kiinni tuoksuvissa hiuksissa...
Ja ketä väsytti enää - ei ainakaan minua!?
Tänään oli tarkoitus mennä illalla pyörälenkille kaverin kanssa. Heräsin parvekkeelta kaverin puhelinsoittoon, että nyt voisi lähteä! Sain laitettua kalusteisiin pehmusteet ja uni tuli helposti! :)
Kamppeet päälle ja menoksi. Poljin kaverin luo parissa minuutissa. Ajattelin pumpata ennen lenkkiä takapyörään hieman lisää ilmaa, jotta pyörä rullaa kevyesti. Venttiili alkoikin päästää enemmän ilmaa pois kuin sisälle. Vaikka kuinka sitä ruuvasin. Lopulta se presta-venttiili sitten murtui poikki...
No, kävelytin pyörän kotiin ja otin pyörävarastosta ikivanhan 3-vaihteisen tunturini! Ajattin selviäväni tällä kaverin Peugeotia vastaan, joten ei muuta kuin menoksi. Ei se pyörä oikein rullannut ja aina tuntui sytkyttäessä siltä, että pitäisi saada vaihde joko ensimmäisen ja toiseen vaihteen väliin tai toisen ja kolmannen. Kaiken lisäksi tämän pyörän lesta litisti sukukalleuksiani! Kun ne alkoivat olla tunnottomat, oli tien vieressä kyltti kotikaupunkiin 17 km. Loppu oli vasta tuulta, mutta perille päästiin. Kyllä olisi hellijää tarvittu... ;)
Maisemat tuolla maaseudulla on mahtavat. Sinne rakennetaan paljon uusia taloja ja mikäs on rakentaessa, kun lääniä riittää.
Tänään oli aivan mahtava keli. Poljin tuossa iltasella vanhempieni luota mutkan kautta kotiin auringon juuri ollessa laskemaisillaan. On jännä huomata, miten hiljainen kaupunki voi olla sunnuntai-iltana. Olisi mukavaa kävellä käsikädessä katsoen auringonlaskua, istua penkille, katsoa toista silmiin.
Illalla katsoimme isän kanssa neloselta sinkkuäidit tai jotain. Huomasin, etten ole yksin kaipaamassa kumppania. Isä siinä antoi hyviä vihjeitä muutoinkin parisuhteeseen pyrkivälle. Nämä samaset ohjeet olen kuullut vain ziljoona kertaa ja ne ovat hieman vanhentuneita!? Isäni vielä luulee, että hän on 30 vuotta nuorempi ja viehätysvoima tallella... No, maailma on muuttunut jonkin verran niistä ajoista.
Minä taidan tehdä itseni kiireiseksi. Se on minun puolustusmekanismi. Pelkään kai lopulta antaa sydämeni kokoaan, kun olen saanut päihini niin monta kertaa. Sitä varautuu pahimpaan, ettei tippuisi niin korkealta kuin joskus. Ne muutamat tiputukset ovat vieneet niin syvälle, eikäs sinne enää halua. Pikku hiljaa kuitenkin hyvä tulee...
Olin eilen merellä. Kalastin, tai paremmin yritin kalastaa. Kun kävin kaverini kanssa syömässä pienellä luodolla, pari hyljettä tuli lämmittelemään luodon vieressä olevalle kivelle! Oli todella hiljaista ja lähes tyyntä - täydellinen maisema. Eväitä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Vielä illalla kävimme kaverini kanssa tanssimassa lavatansseissa. Siitähän tulee oikein tapa, kun tämä oli jo toinen kerta! Eipä vain ollut kovin paljoa nuorempaa väkeä paikalla, vaikka isäni kertoi toista... ;)
