Blogi

En millään malttais enää odottaa..

Tapasin tulevan elämänkumppanini ensimmäisen kerran tiistai-iltapäivänä ja ihastuin heti! Hän vietteli minut välittömästi varmanoloisella tyylikkyydellään, asiallisuudellaan ja huolitellulla ulkoasullaan. Tutustuttuani häneen hieman syvällisemmin, totesin hänen olevan miellyttävä ja älykäs ja vastaavan tämänhetkisiä ja takuulla tuleviakin (äärimmäisen vaativia) tarpeitani.

Kuullessaan mikä tämänhetkinen tilanteeni on, sanoi meidät esitellyt nainen minulle, että entistä ei kannata missään nimessä luovuttaa kokonaan pois. "Pidä entinen varalla ja talleta mahdollista myöhempää tarvetta varten. Muista kuitenkin käyttää entistä aina aika ajoin, ettei se kokonaan unohda tarkoitustaan elämässäsi." Sitäpaitsi tuo nainen arvioi nykyiseni (tuntee kyseisen tapauksen oikein hyvin) laatupe.. *öh* laatuk.. *tuota* laatutuotteeksi, jonka arvo vain nousee vuosien myötä!

Uusi kumppanini muuttaa luokseni ensi kuun alussa ja saa kulkea vasemmalla puolellani heti saapumisestaan lähtien ja rakastamme toisiamme niin myötä- kuin vastamäessä kunnes seuraava sukupolvi astuu eturiviin.

Heräsin vahvasti ja todella hyvillä mielin, hymyillen. Tunnustelin mielialaa ja annoin juuri päättyneen unen muiston hiipiä takaisin silmät edelleen suljettuina..

Pikkuinen Laura piteli kiinni kädestäni ja juttelimme niitä näitä
sateen ja aaltojen märäksi kiillottamalla merenrantakalliolla kävellen.
"Katso, kummitäti! Mikä tuo on?"
Nostin katseeni ja kaukana rannasta näin miekkavalaan hyppäävän aalloista.
"Se on valas - tai oikeammin delfiini."

Valas kääntyi kohti ulappaa ja kiihdytti vauhtiaan uiden pian pintaa
auraten viileän veden hyväillen jalkojani. Sitten eläin sukelsi pimeään
veteen ja hetken luulin hukkuvani (silti tiesin, että niin ei käy, vaan
minulla oli turvallinen olo) kun tunsin suunnan muuttuvan kohti aurinkoa
ja merenpinnan aukevan jättiläisnisäkkään ponnistaessa hyppyyn.
Täytin keuhkoni ilmalla, nauroin ääneen ja heräsin pitäen edelleen kiinni
unestani ja jostain, joka on vieläkin melkein käsin kosketeltavissa.

.. Unen ja valveen rajapinnassa on toisinaan merkillinen välitila, jonne voi jäädä hetkeksi, kuin juuri kokemansa vangiksi - tai vartijaksi. Tämä uni oli juuri sellainen. Leijuin miellyttävässä onnentunteessa ja annoin sen täyttää itseni, jokaisen solun, jonne se ennätti ennen kuin meidät erotettiin toisistamme. Jossain (unen ja valveen sormenpäiden vielä viimeisen kerran koskettaessa toisiaan) kuulin kaukaa muutaman tutun sävelen:

"Och mot det blå
Jag ser en fågel lyfta
Jag ser dig
Sväva så
I min famn
Och i kyssen du ger mig
Jag finner allt
Det som bär mig nu

Solen vilar på din skuldra
Ljuset ändrare sin färd
Från att sjunka ner i havet
Till att stanna här"

Eva Dahlgren - Det som bär mig nu

Numeroitu erikoispainos!
Myynnissä rajoitetun ajan!

Aikani kateseltuani kiiltäviä
pintoja, kauniita kuvia ja
isolla rahalla suunniteltuja
ulkoasuja -
Löydän etsimäni.

Silti saan käsiini
vain satunnaisia irtonumeroita
3D-nelivärijulkaisusta,
jonka haluaisin kestotilauksena.

Kotiin kannettuna.

Mä laskin ne.

Pistin jonoon päivät jotka olen
viettänyt sun miehentuoksuisessa kainalossa
(siinä toisessa myös).

Tein lukua tunneista, joina olen
puhunut ja ollut hiljaa,
kulkenut edellä rappuja alas ja ylös,
istunut katsellen sun sormien lentoa,
humaltunut läsnäolosta.

Mittailin minuutit, joiden aikana olen
kuunnellut musiikkia,
lukenut omituista kirjaa sormet sun hiuksissa,
nojannut sinuun elokuvaa katsellen ja
jättänyt sanomatta ja kysymättä,
ollut vaiti - luuhannut neliöissä.

Keräsin yhteen kaikki kerrat, jotka olen
kutsunut itseni luoksesi harjaamaan hampaat,
riisuutumaan ja nukkumaan vieressä peiton alla ja
heräämään kun päivä on valjennut liian varhain
(yhtä monta kertaa olen pukenut ylleni,
juonut vahvaa kahvia aamutunteina
pöydän toisella puolella lehteä selaten ja
lähtenyt pois).

Minä laskin ne joka ikisen
ja laitan niiden väliin kertomerkkejä,
korotan kymmenenteen potenssiin ja
teen niistä hetkistä ikuisuuden.

You took me away far from this side
with the wings of golden eagle
You flew me to the primeval fields where
Dawn keeps kissing Dusk

You gave me the greatest
gift of time and caress
between the past and time to come
where warm winds calm to
fondle naked figures
exploring ancient tale

You made me feel like
I was worthy of laughter and joy
and you held me and I saw
You looking at me
between the smiles of
Moon and Sun.

Now I hear an echo of Your
voice whispering the words
I feel the marks of Your hands around me and
I remember it all and miss You already -
Between the Shadows

AS. Kun pitää itsensä liikkeessä, kuluu aika kuin huomaamatta..

Heräsin ensimmäisen kerran puhelimeen, mutta en viitsinyt vastata. Toisella heräämisellä kampesin itseni ylös ja rakentelin suunnitelmaa vapaapäivän ratoksi: pyykkien viikkaus kaappiin, ystävän kanssa kaupassa käynti (palautuspullohelvetin hävitys), karjalanpiirakkaharjoitukset, imurointi (ruisjauhot keittiöstä, liinavaatekaapista, näppikseltä, vessan peilistä..), tiski..

Kaikki muu menee normipäivän nimiin paitsi ne karjalanpiirakat, joiden väsäämisestä painostuskrediitit avatarelle, jonka kanssa käyty perinneruokakeskustelu johti itseni ylittämiseen :D. Pinnistelin muistiani ja kai joskus yläasteella olen viimeksi niitä köksän tunnilla tehnyt.

Karjalanpiirakoiden ohje on helppo (muistan sen muuten ulkoa):

puuro
5 dl vettä
2,5 dl puuroriisiä
1 l maitoa
1 tl suolaa

Paistele 275 asteessa keskitasolla n. 15 min, eli kun ovat kauniin ruskeita. Uita leivonnaiset voi-vesiseoksessa tai maidossa ja laita liinan alle vetäytymään hetkeksi. NÄPIT IRTI VIELÄ!!

Paistelin koe-erän ja pari söin jo ja hyviä oli. Ajattelin antaa lopuille uunia huomenna.

Perinneruoka-asioita viime aikoina pohtiessa tuli mieleen, että omalla kohdalla alkaa olla eksoottisempaa pyöräyttää lihapullat ja perunamuusi kuin tehdä sushia tai kanaa tikka masala (ei, aakoo - nyt ei puhuta sun kulmilla kasvatetuista tipuista, vaan currystä!). Kauppareissulla juteltiin ystävän kanssa kulttuurimuutoksesta ja päätettiin yhdessä tuumin nousta vastarintaan. Molempien kodeissa kypsyy viikonloppuna karjalanpaisti (yli nelikymppinen naisystäväni ei muuten edes tiennyt mitä siihen laitetaan!).

PS. Ostin kolme itselleni uutta punkkua. Harakan lempparipinotagen, eli etelä-afrikkalaisen Cafe Culturen, chileläisen carmenere-rypäleestä valmistetun Undurragan ja espanjalaisen Durius tempranillon.

Olipas taas sellanen pårnåpläjäys, että huh! Maksaisin aika paljon saadakseni Sinisen mulle tarjoilemat DVD:lle ja uudelleenkatseluun. Ei niitä kaikkia itse käsikirjoittamia directors cuteja kyllä muille kehtais näyttää - visusti pistäsin lukkojen taa piiloon ja yksin herkuttelisin :D Muutamista unista sais kyllä vähintäänkin kansallisen mittapuun mukaan markkinarakoja tukkivia äksönpläjäyksiä, mutta valtaosa on niin psykedeelistä kamaa, että katsojan pitäis kai vetää kaikki roju aasta tsetaan, että pääsis vähänkään samalle aallonpituudelle filkan kanssa.

Taidan täs aamupäivän tunteina viettää vielä hetken vuoteessa Talventakojan kanssa.

Neljän päivän vapaaputki alkamassa ja vielä tähän aikaan illasta välillä pompsahtaa työasiat mieleen. Melkein vois sanoa, että ottaa päästä, mutta totuus lienee sittenkin toisenlainen..

Olen päättänyt aloittaa opinnot (vai pitäisikö puhua niiden jatkamisesta, sillä olen ikuiset opiskelijat ERy:n ainaisjäsen). Olen nyt saanut palkkaa harrastelijaesimiehenä noin vuoden ja homma tuntuu ihan mielekkäältä. Johtamistaidon työkaluja kuitenkin kaipaan ja aikani asiaa pohdittuani surffasin netissä ja löysin muutaman ihan kelvollisen opinahjon, jotka tarjoavat minulle sopivan aikataulun. Nyt näyttää kovasti siltä, että päädyn hakeutumaan opiskelijaksi pääkaupunkiin.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että seuraavat kaksi vuotta junailen Lahden ja Helsingin väliä to-la välisenä aikana ja yritän järkeillä työni jotenkin joko sunnuntain ja torstain välille ..tai sitten etsin töitä "opintojen vierestä". En ole vielä tutustunut Helsingin työpaikkamahdollisuuksiin, mutta vaihtoehto (samoin ex-kollega) houkuttelee. Haluaisin vielä näyttää kynteni nykyisessä työpaikassani, mutta kun otin opintoasian puheeksi oman esimieheni kanssa, kuulosti vähän siltä, että pääkallopaikalla kukaan ei edes välitä opiskelenko vaiko en. No good, I think.

Olen elättänyt itseni (ja välillä vähän isompaakin populaa) opettajan työllä ja kunnioitan ihmisiä, jotka näkevät vaivaa itsensä sivistämiseksi. Uusien asioiden oppiminen on ollut minulle elämäntapa ja viimeksi kuluneen vuoden aikana koen (valitettavasti) oppineeni sen, mitä tämä firma voi minulle antaa, joten ohjat on otettava nyt omiin käsiin. Edelleen, jos johto ei kannusta opiskelemaan edes omaa ydinosaamista (vaikka sitä haluan), herää kysymys "mitä minulta sitten odotetaan?". En aio esittää kysymystä ääneen, sillä tiedän vastauksen. "Parempaa tulosta." Millä eväillä? Niilläkö, jotka olen jo saanut? Onko tarjolla vielä jotain muuta vai joudunko tyytymään tähän?

Taidan käyttää osan ensimmäistä vapaapäivääni täyttämällä hakemuksen.

.. ja aika herätä!

Olin nukahtanut luultavasti joskus ennen yhtätoista Talventakojaa syleillen. Molemmat herätykset olivat pois päältä.. viritän kellot yleensä vasta viime sekunneilla ennen unen tuloa.

Heräsin 08:50, eli nukuin noin kymmenen tuntia vaikka oli täysikuu. En siis olekaan kuuhullu :) vaan olen kuvitellut koko asian - selittänyt sillä valvomisiani ja saanut tekosyyn olla väsynyt?

Olin suunnitellut olevani töissä kahdeksalta, eli suunnitelma A meni perseelleen. Jätin aamukahvin laittamatta ja ehostukseksi sai kelvata jälleen pelkkä vesi ja kosteusvoide (mitäs luonnonkaunis turhuuksilla?). Matkalla moikkasin pari tuttua ja hymy sai hyvälle tuulelle.

Suunnitelma B (johon kuuluu kunnon yöuni) on sittenkin parempi. Kyllä luontoäiti tietää, mitä nainen tarvitsee :)

Äiti soitti. "Missä sitä ollaan?" Sen ääni oli jotenki itkunen tai sellanen sinnittelevä. Kerroin olevani kotona, jolloin äiti meni asiaan. Ihan vaan halus että tiedän, että jos jommalle kummalle vanhemmista jotain sattuu niin pankissa X on tili Y "kirjoita se nyt muistiin", jossa on N määrä euroja ja että lainaa ei ole. Isä (joka ei enää pariin vuoteen ole talousasioista ollut pahemmin kärryillä) ei kuulemma tiedä säästöistä tai laina-asioista mitään.

Yritin kysellä ensin kautta rantain, että onko joku hätänä ja kun en saanut mitään tolokun vastausta, kysyin suoraan. "Kaikki on hyvin. Sinulle ajattelin kertoa, kun olet vanhin ja on hyvä että joku tietää kun eihän sitä voi koskaan olla tulevasta varma."

Jaa. No, ei voi.. mutta että tuli vaan yhtäkkiä mieleen tämmönen asia tiistai-iltana ilmotettavaksi. Käymään ei kuulemma nyt kannata mennä "kun sinulla on se loma tulossa, niin tulet sitten". Selvä. Sitten puhuttiin sukulaiset ja naapurit ja mun lemppariautokorjaamonsetä (n. 60 v.), joka oli värjäyttäny tukkansa ja partansa pinkiksi ja koira ja kasvimaan nurkkaan kuopattu kissanraato, joka kuulemma on kummitellut keittiön ikkunalla.

Jotenki äiti vaan tekee sen aina. Ensin hämmentää ja sitten hämmentää uudelleen - melkein naurupissat housuun.

PS. Olishan tän voinu edelliseen merkintäänkin lisätä, mutta tuntu ajatuksenakin jotenki väärältä.