valitse elämä

Alapuolella on jatkuva meteli. Minkälaisen maailman me otamme vastaan? Elämänhallinta ei ole koskaan sitä, mitä sen sanotaan olevan. Ja tätä on rakkaus. Me elämme viimeisiä vapaita aikoja ennen absoluuttisia vainoja. Sellaisia aikoja, jolloin kaikkia vainotaan kaiken nimissä, sillä niinhän on jo käynyt.

Inhimillisyys on jäänyt merkittömäksi pinnan alla tapahtuvaksi poreiluksi. Maailma on kumossa ja ne joiden tavoite on kaiken korjaaminen ja asioiden kuntoon laittaminen jää oman edun tavoitteluksi, kaiken peittelyksi hyvän asian varjolla. Vainot ovat alkaneet tasavertaisuuden nimissä. Me hyväksymme tasa-arvon havittelussa käytetyt aseet osana arkipäiväistä mentaliteettiamme. Me hyväksymme sen, että nouseminen "tasa-arvoon" sisältää ajatuksen alistamisesta ja luokkajaosta. Me emme näe itseämme ihmisinä vaan naisina, miehinä, työläisinä, työttöminä jne. Jotkut meistä näkevät itsensä myös gangstereina, menestyjinä, omistajina jne.

Ihminen on kaiken tämän sivutuote. Tarkoitan tällä, että mitä on olla ihminen? Mitä ihminen kuvaa sinulle? Minkälainen ihminen sinä olet; tämä on se mitä meidän pitää olla; Minkälainen ihminen? Me olemme kyseenalaistaneet inhimillisyyden syvimmän olemuksen; ihmisen sinänsä. Mutta voinko minä ajatella näin? Voinko minä ajatella, että ihmisyyden alistaminen jaetun inhimillisyyden piirteiden alle ei ole inhimillisyyden syvintä olemusta? Kyllä minä voin. Ja ihan syystä. Koska tällaista voidaan kysyä, voidaan olettaa, että inhimillisyyden alistaminen inhimillisyyden syvimmän arvolatauksen "ihmisen sinänsä" alle on mahdollista, samaan tapaan kuin inhimillisyyden alistaminen minkä tahansa arvolatauksen alle. Voidaan olettaa, että minun määritelmäni siitä, että ihminen on pohjimmiltaan unohdettu asia/olento määriteltäessä ihmistä on hyväksytty määritelmä. Ongelmaksi tässä kuitenkin muodostuu se, että voimmeko me hyväksyä sen, että minä väitän tämän asian unohtuneen luotaessa ihmiselle selviä statusmerkityksiä, arvohuipentumia samalla, kun ollaan unohdettu, että ihmisen syvin merkitys on ihminen sinänsä.

Kyllä me voimme, koska me voimme olettaa, että arvolatauksien merkitys on sinänsä oleellinen asia määriteltäessä olevan perustaa. Mutta tässä me joudumme pysähtymään asian alkulähteelle, eli ihmiseen sinänsä. Asiaan jonka minä väitän ihmisten unohtaneen. Asiaan jonka unohtaminen on tulossa kalliiksi kaikille lajimme edustajille. Miksi näin? Ihminen sinänsä on tärkein. Siitä yksinkertaisesta syystä. Lajin säilyminen on tärkeintä ja tällä hetkellä laji ei ole säilymässä. Se on pirstoutunut niin pieniksi osiksi, että sen yhdistäminen lajin säilymiseen on menettänyt merkityksensä. On vain partikkelien säilymistä tukevia malleja. Pseudoilmentymien syvin olemus. Mutta tämän ajattelutavan takaa löytyy tietenkin lukematon määrä oletuksia, joiden mukaan pseudoilmentymät, partikkelit ovat oma olemassaolonsa ja merkityksensä, ja todennäköisesti näiden ilmentymien olemassaolo luo jotain uutta olemassa olevan todellisuuden rinnalle. Eikä asia jää tähän vaikka kuinka puolustelisi.

Olemassaolo on sopeutumista, sanotaan. Olemassaolon mahdollisuus on sopeutumista uuteen. Ja siinä kaikki. Mutta tapahtuuko se ainoastaan pseudoilmentymien, partikkeleiden kautta meidän lajimme hyväksi? Keihäänkärki on keihään terävin osa. Jokin tässä rakennelmassa on menevä ensimmäiseksi lävitse. Jokin tässä rakennelmassa on suunniteltu sitä varten. Muut tulevat kyllä perässä. Mutta onko se niin? Kuvaavaa on se, että käytin esimerkissäni sanaa "keihäänkärki". Hallitseminen on aina tapahtunut perimmäisen pelotteen avulla. Kuolet jos et tottele. Hallitseva osa onkin poikkeuksetta se alue, se kulminaation piste, jossa kaikki kääntyy päälaelleen. Kun 99% väestöstä katsoo eteenpäin, niin hallitseva elin katsoo taaksepäin. Ja siinä on sen merkitys. Pitää "järjestystä" yllä. Mutta tekeekö se tämän itsensä hyväksi, vai kaikkien hyväksi itseään varten?

Vastausta ei tarvitse miettiä kovinkaan kauaa ymmärtääkseen, että yleinen hyvä on kaikkien etu sellaisessa maailmassa, jossa valtaapitävien menestys on taattu ainoastaan hallittavan kansanosan hyinvoinnista. Tilanne muuttuu, kun aletaan puhumaan maailmanmarkkinoista, joissa ei ole niin väliä sillä, kärsiikö jokin osa ihmiskuntaa välinpitämättömyydestä tuolla puolen maailmaa. Poissa silmistä on yhtä kuin poissa mielestä. Palataan kuitenkin tähän keihäänkärki teoriaan. Keihäänkärki ei missään nimessä ole hallitseva elin. Se on se osa, jota hallitseva elin käyttää hyväkseen omien etuisuuksiensa ajamiseksi. Tätä mallia ei voida kuitenkaan hyödyntää missään muualla kuin siellä, missä tälle mallille löytyy suurin käyttäjäkunta. Tässä puhutaan tietenkin kaikesta siitä osasta jota voidaan hallita pelolla, alistamisella, väkivallalla ja hyvinvoinnin luomalla illuusiolla kuolemattomuudesta ja itsevallasta.

Ei tarvitse olla suurikaan ajattelija huomatakseen, että television edessä istuminen päivästä toiseen, kaupassa käynti ja päivittäistarvikkeiden ostaminen, rakkaidensa parissa oleminen ja yletön tuhlailu on paljon mukavampaa, kuin 10m2 sellissä oleskelu vuodesta toiseen, tai yleinen halveksunta perusteltuna sillä, että "me muut joudumme maksamaan sinun tekosistasi nyt kalliimmin". Kysymykseen siitä, miksi rikoksia tehdään, voidaan vastata varmasti miljoonalla tavalla, mutta tässä minä esittelen vain muutaman syyn. Me asumme yhteiskunnassa, jossa sosiaalinen paine vaatii kansalaisilta tiettyä statusta, tiettyä arvomaailmaa, jotta jokin tietty arvomaailma säilyisi. Tämän arvomaailan laatija ei ole perustanut näkemystään kuitenkaan sille ajattelumallille, että yhteiskunta toimisi tasa-arvoisesti todellisuudessa. Tämä arvomaailma toimii suojellakseen paremmin menestyvän puolen oikeutta menestyä paremmin, jotta heidän menestyksestään voitaisiin hyötyä alemmilla tasoilla. Ja sitten taas heidän alapuolellaan on niitä, joiden pitää tulla toimeen tämän tason toimeentulosta. Tämän ryhmän alapuolelta löytyy se kansanosa, jonka toimeentulosta on pidettävä huolta, yleensä tekemällä työtä heidän parissaan ja heidän hyväkseen. Ei ole ihme, että suurin osa tämän tason ihmisistä on juuri niitä, joita viruu vankiloissa mitä ihmeellisemmistä syistä, joista muutamia mainitakseni ovat esim. varkaudet, murhat, raiskaukset, pahoinpitelyt jne. Tätä ajattelutapaa voidaan jatkaa niin pitkälle, kun tulee vastaan se ihminen, joka on "maailman hyödyttömin ihminen". Se, joka tulee toimeen kaikkien muiden toimeentulosta. Esittämäni rakennelma suosii epäjohdonmukaisuutta, sillä rakennelman merkitys piileekin nyt kaksoisarvolatauksessa. Maailman hyödyttöminen ihminen tulee toimeen kaikkien muiden ihmisten hyvinvoinnista siksi, että hänellä on siihen mahdollisuus. Ihminen sinänsä pyörähtää haudassaan kun sanon tämän, mutta ihminen sinänsä ei ole olemassa. On vain tapoja, joilla on inhimillisiä piirteitä. Ainoana todellisena inhimillisenä piirteenä voidaankin pitää epäinhimillisiä tekoja, niitä tekoja joita vain inhimilliset olennot voivat tehdä. Tämä tietenkin vain sillä oletuksella, että me olemme tällä planeetalla ainoita inhimillisiä olentoja. Maailman hyödyttömin ihminen on ihmisistä se, joka on enemmän "ihminen sinänsä" kuin kukaan muu lajimme edustajista. Ihminen sinänsä on vapaa tahto, ja hänellä on mahdollisuus toimia itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Se, mihin hän kohdistaa tämän tapansa toimia, on osoitus hänen mielekkyydestään toimia "ihmisenä sinänsä".

Se, että tämä ihminen on arvoasteikossa kaikkien muiden alapuolella, ei pidä sinänsä paikkaansa, sillä alapuolelle kohdistuu suurin rakenteellinen paine. Ongelmaksi muodostuukin, että miltä pyramidin tasolta löytyy se ryhmä, joka tulee toimeen kaikkien muiden olemassaolosta, toimeentulosta, kärsimyksestä ja hyvinvoinnista? Onko maailman hyödyttömin ihminen rakennelman alhaisin, vai menestynein tekijä, ja ennenkaikkea se, mihin hän suuntaa omien toimiensa merkityksen.