maanisuuden jäljillä - vailla suuntaa

Olen tutkinut useamman päivän ajan johtomerta kirjahyllyni takana. Oikeastaan se on kasa erittäin kauniita johtorykelmiä, joiden suunta vie tietokoneelta seinään ja seinästä joka puolelle asuntoani. Tuulee niin kovaa, että linnut lentää väärinpäin ulkona. Tässä ajassa ja paikassa on tultava ihmiseksi, ettei liidä niiden matkaan. Tammela nukkuu kesken päivän. On kuuma, vaikka tuulee. Minun pitäisi lähteä johonkin. Olla hetki hiljaa ja miettiä. Tai sitten vain kuunnella liikenteen resonoivia ääniä katujen muodostamien kanjonien seiniltä. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että jos kaupunki täyttyisi vedellä, niin kaikki kaduilta huuhtoutuisi jonnekin järven pohjaan. Ehkä merelle asti.

Päässäni soi "you will fly alone". Se ei ole musiikkia vaan mantra. Ulos ei ole asiaa ennenkuin on käynyt jossain muualla. Musiikki on jazzia parhaimmillaan. Miten löytää täältä kohtuus ilman että on aloittanut kaiken alusta? Yritän puhua asiaa itselleni, mutta sanoja on vaikea muodostaa kun ei ole pintaa josta ne tulisivat takaisin. Vieläkään ei sada, eikä minulla ole ollut kylmä aikoihin. Näiden seinien sisällä pitää hengittää vain ulospäin. Yhtä kaikki; minun on tehtävä päätöksiä, joiden kanssa toimeentuleminen vaatii epäjärjestystä sellaisessa maailmassa, jossa metrejä mitataan rutiineilla. Mikä sen naisen nimi oli, johon tutustuin 2003 sinä yhtenä iltana? Se oli Minna. Minä näin sen tänään. Se oli mennyt naimisiin ja sillä oli vuoden 2008 mallia oleva auto. Sillä se leveili minulle. Se sanoi, että "hyvin menee". Minä sanoin, että minulla ei nyt ole varaa edes leipään, niin se nauroi minulle. Pitäisi saada jostain sen verran rahaa, että voisi ostaa kahvia ja leipää. Työntekeminen tulee nykyään niin kalliiksi, että elämiseen ei oikein meinaa riittää. Joskus nuorempana minä varastelin ruokaa kun kaikki rahani menivät vuokraan. Silloin minä olin työtön ja luin kirjoja kaikki päivät. Silloin minä osasin kirjoittaa runoja ilosta, kun mitään muuta ei uskaltanut toivoa.

Minkälainen päivä tulee huomisesta? Palkka tulee vasta kuun lopulla. Vielä pitäisi siis sinnitellä. Ehkä minä kestän. Onhan minulla makaronia ja tonnikalaa. Ketsuppi loppuu pian. Ylihuomisesta eteenpäin pitää siirtyä käyttämään polkupyörää työmatkoilla. Työpäivät pitenevät tästä syystä melkein kaksi tuntia, mutta toisaalta; se tarkoittaa että joka päivä on kaksi tuntia vähemmän aikaa olla tekemättä mitään. Minä näen usein unta kaloista, joiden perhe on kuollut auto-onnettomuudessa. Sitten minä esitän suruvalitteluja kalaperheille, eikä minusta tunnu edes pahalta. Miten kuolemaan pitäisi suhtautua? Mitä on elämä syntymän ja kuoleman välissä? Sellaiselle ihmiselle, joka ei usko Jumalaan, sen pitäisi olla kaikki kaikessa, mutta yleensä se on juuri päin vastoin.

Täytyy elää enemmän.