Viileiden ihojen köysimetsä..

Kun ihminen kuolee.. tuleeko hänestä kuollut sillä hetkellä, jolloin hän ei enää hengitä? Vai sillä hetkellä, kun hän ei enää vastaa kanssaihmisille? Kuoleeko ihmisen persoona hänen vartalonsa myötä? Mitä me tieteeseen hurahtaneet ihmiset pidämme inhimillisyyden mittana? Onko se tämä lihaa, verta ja luuta hytkyvä, hauras riepu, vai onko se sielu, persoona, joka tekee tästä tomumajasta ainutlaatuisen? Voiko persoonaa yleensäkään pitää ainutlaatuisena? Onko persoona kaiken aikaa sama, vai muuttuuko se ajan mukana? Mikä sinä olet nyt, nyt, nyt, nyt... entä nyt? Oletko sinä sama kuin ensimmäisen "nyt" - sanan kohdalla, vai enemmän tietoinen siitä mikä olit viimeisen Nyt - sanan kohdalla? Enemmän lienee jotain, mikä tekee vähemmälle suuremman merkityksen, etsittäessä merkitystä. Miksikö näin.. koska fakta on oleva, olevasta voidaan tehdä fiktiota.. fiktiosta voidaan tehdä science fiktiota, josta voidaan visioida jälleen faktaa. Kaikki pyörähtää ympäri, muuttaa muotoaan, mutta ei muutu miksikään.

Olen vakuuttunut siitä, että elämässä kaikki kasvaa ytimen ympärille. Lapsi on lapsi, josta tulee teini, joka on teini kunnes muuttuu nuorukaiseksi, ja pysyy nuorukaisena, kunnes muuttuu nuoreksi aikuiseksi, aikuiseksi, keski-ikäiseksi, vanhukseksi.. mutta lopulta; jokainen vanhus on keski-ikäinen, aikuinen, nuori aikuinen, nuorukainen, teini ja lapsi.

Eivät nämä osat katoa. Ne vain hautautuvat monimutkaisuuden alle. Elämä on kuin puu; sisältö on runko, oksat vuosia ja haudattu merkitys. Kun puu on tarpeeksi korkea, ei latva enää kestä. Latva katkeaa, ja menneet vuodet vilistävät vauhdilla ohitse.. kunnes niitä ei enää ole. On vain runko, ja sen jälkeen maa, josta kaikki on lähtenyt liikkeelle..

Yksinkertaisuuden kadotessa maailma ei ole enää olemista, elämistä, iloa ja surua varten. Siitä tulee kuollut. Se lakkaa hengittämästä. Muuttuu faktasta fiktioksi, tieteeksi.. ja kenties vielä kerran, tulevaisuudessa.. olevaksi. Persoonaksi. Olemisen raa'aksi, puhtaaksi merkitykseksi.

Se mitä me kadotamme itsestämme on vähän. Mutta se mitä me kiellämme itsessämme on korvaamatonta.