Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2017.

Niin löysin itseni ojasta  1

Tänään söin jonkun toisen hampurilaisen. Olin paluumatkalla aamupalan varassa Tuulosen kohdalla kovin nälkäinen ja kävin tilaamassa ruokaa.

Kädet pestyäni istuin kaikessa rauhassa pöydässä odottamassa. Siinä sit huomasin että ikkunapöydässä oli ilmeisesti jotain vikaa hampurilaisessa kun niitä haettiin pöydästä pois.

No kun ei kiire ollut mihinkään niin odotin ja sainkin sitten pöytääni juuri sen mitä olin tilannutkin ja oikein pahoitteluiden kera ja yhden ylimääräisen hampurilaisen. Kysyin sitten että jääkö joku nyt ilman, koska mielestäni olin tilannut ihan vaan yhden.

No ravintolatyöntekijä kävi siellä ikkunapöydässä ja sit hokasin mitä oli tapahtunut. Heille menevä korvaava annos oli tuotu minulle ja ruokailijoista toinen oli edelleen ilman. Sinne mentiin kolmatta kertaa pahoittelemaan...

Sitä ennen oli jännittäviä hetkiä tien päällä. Kun alla on nelivetoinen auto ja jonkinlaiset nastarenkaat niin ei ensimmäisenä oleta jäävänsä jumiin keskelle tietä. Tänään kävi juurikin niin ja vieläpä tuttu paikka josta muutama viikko sitten yhden pariskunnan kävin pelastamassa.

Tie oli siis juuriki sellainen kun se voi liukkaimmillaan olla ja kun perävaunu oli perässä niin ei voinut ottaa tarpeeksi vauhtia kun oli täysi työ pitää yhdistelmä ylipäätään tielle kahdessa edeltävässä viettävässä mutkassa. Jään päälle oli siis satanut ja satoi edelleen vettä, lämpötila nollan tuntumassa ja saa sanoa että kaikki liukkauden torjuntaat viittaavat toimenpiteet oli tehty sen sateen myötä tyhjiksi.

Vauhti loppui, pyörät veti tyhjää ja ainoa paikka missä vähän näkyi hiekan muruja oli oikea penkka. Siihen sit jäätiin puoliväliin tietä ja jos kyydissä olleen maantiivistäjän olisi pudottanut lavalta olisi se mennut varmaan 300 kiihtyvällä nopeudella alamäkeen.

Kun oli kuitenkin tuttu auto niin ensimmäinen lääke eli keskitasauspyörästön lukko oli jo mäkeen mennessä napsautettu päälle.

Maastoalue päälle ja peruuttamaan, vaan sepäs ei ensimmäisten 50 m jälkeen onnistunutkaan vaan koko komeus lähti liukumaan vierimättä, ei ohjattavuutta ja vaunu poikittain keskelle tietä. Kaasu pohjaan ja veturin etupyörä penkalle. Sit vetäämään vaunu suoremmaksi ja peruutus jatkui.

Siinä vaiheessa harkitsin että muutan radikaalisti reittiä, mutta totesin että ympäri kääntymisestä tulee kelkkaretki penkaan, kaiteeseen, pellolle tai muuten vaan katolleen.

Kiitos nelivedon ja keski+takalukon pääsin mäen alkupään loivalle osuudelle ja ylipäätään hieman paremmalle pidolle. Kädet rattiin kiihdytys ja maasto nelonen sisässä lukot päällä toiseen yritykseen.

Olikin ihan eka kerta kun tuolla autolla tuossa nopeudessa kaikki pyörät sutivat tyhjää dieselin huutaessa 4000 kierrosta minuutissa ylämäkeen. Kyllä se sinnä mäen päälle nousi ja tuli toista puolta pitkin ehjänä alaskin, mutta olisi jäänyt omalla autolla menemättä vaikka olisi ollut lumiketjut alla.

Eli tuohon autoon on hankittava lumiketjut tai vaihdettava reittiä.