Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2018.

Kun huoltokirjan kuva syttyy  1

Viime viikko oli vähän ikävä. Töihin mennessä torstaina katkesi pakoputkin ja perjantaina lähestulkoon samassa kohtaa tietä katosivat moottorista tehot

Pakoputki ei siis kestänyt edes 5000 tunnin lukemaan asti ja yhteispaineruiskutuksen eka iso vika iski tuntimäärällä 4977. Pakoputken osasi itse liittää väliaikaisesti, mutta mitä tehdä siinä vaiheessa kun moottori vikatilaan? Vaihdoin ensin polttoainesuodattimet n 20 h etuajassa huoltoväliin nähden,mutta ajan puolesta ihan ok hetkellä. Ei auttanut. No monitoiminäytölle osasin hakea vikakoodin ja moista koodia ei löytynyt netistä ainakaan mun taidoillani. Se kenties löytyisi rekisteröitymisen kautta, mutta kun toinen traktori on jo kannentiivisteremontissa paikallisessa Valtra korjaamossa niin ajoin sinne sit kysymään neuvoja.

No vikakoodi viittasi polttoaineen paineen arvoihin ja en ulkoa muista mitä sanamuotoa siinä käytettiin. Vanha ja kokenut asentaja sen sijaan neuvoi ensin tutkimaan paineanturin liittimen ja sen perään tarkistamaan ettei ylipaineventtiilissä ole roskia. Ilmeisesti vanhemmiten korkeapainepumpusta irtoaa metallia.

Liitin oli hienossa kunnossa, joten sit vaan purkamaan kiskon toista päätä. Siellä se vika sit olikin eli pieni rautalankamainen pala metallia pystyssä ja siis tukkimassa pientä reikää. Niin pieni ettei siitä saanut kiinni kärkipihdeillä. Pinseteillä sai otteen ja sen perään sit vaan pihdellä kiinni ja vetämään se lastu ulos.

Vastaavalla tavalla meni kerran kaivinkoneen hydrauliikka voimattomaksi ja siellä ei ollut kuin murto-osa tuosta roskasta.

Muuta murhetta oli katsatuksen jäljiltä. Auto on ilmeiseti valmistettu jo 1998, minä ostin sen 1999 ja ta 2000 syksyllä se sai nykyiset kilpensä Suomen liikenteeseen.

Katsastusmies löysi ruostevaurion ja kiitokset hänelle siitä. Vielä tyytyväisempi olisin jos tuo vaurio olisi löytynyt jo aikaisemmin, mutta tulipahan nyt sit tuotakin autoa ekan kerran hitsattua.

En ole oikein tyyväinen auton helmalevikkeisiin ja lokasuojiin johtuen niiden muotoilusta Sekä edessä että takan on mielestäni turhia kurankeräyspokkauksia ja taas toisaalta pienellä vaivalla pahimmat kiveniskupaikat olisi jo tehtaalla voitu suojata jollakin tavalla.

Kaavtittuani kotelon sisältä varmaan puolisen litraa kuraa aloin ihmettelemään miten sitä voi olla siellä niin paljon. En ole vastausta keksinyt vieläkään, mutta veikkaan että osansa on sillä että hiekkatielle on kylvetty yhden tietyn firman soraa ja se ei tahdo kovettua vaan näillä sademäärillä tiellä on sata päivää vuodessa liejukerros- siihen kun veilä lisätään suolaa niin jo alkaa vaurioita tulla.

No toisaalta- Jos tänä vuonna ostetuista uusista autoista jokainen olisi ajossa ja noin hyvässä kunnossa vuonna 2038 niin aika monta autotehdasta olisi vaikeuksissa.

Toki varmasti niitäkin autoja on joiden kunto on vielä parempi kiitos vahvemman sinkityksen tai sen että niillä ei ole ajettu suolatuilla teillä ympäri vuoden tai ylipäätään koskaan missään muualla kuin kuivalla asfaltilla.


Voihan Nordea ja Yagmur sentään  1

Luin tuossa muutamastakin lähteestä miten toimittajaa oli kohdeltu pankissa. Olin muutama vuosi sitten töissä yhdellä kyseisen firman rahoituspuolen ihmisellä ja päätin samalla että jää ainakin se konttori käymättä jos joskus on tarvis lainata rahaa.

En liene niitä maailman suvaitsevaisimpia ihmisiä, mutta pikkuisen ryhtiä tarvis saada pankkiin ja piiskaa sille joka joka edes vitsailee että täällä töitä tekevän ja tänne veronsa maksavan pitäisi muuttaa täältä takaisin jonnekin diktaattorin mielivaltasesti hallitsemaan takapajulaan.

No tuo nyt on melkoinen provokaatio jo sinällään sillä nimen perusteella arvelisin että Yagmur olisi kotoisin Turkista ja sehän on periaatteessa vanha sivistysvaltio siinä misää Kreikka tai Italiakin.

Mitä taas tulee Suomessa tapaamiini turkkilaisiin niin valtaosa heistä on töissä. On yksi parhaista laatta/lattiamiehistä ja monta ravintolatyöntekijää, on kiertäviä mattokauppiaita jne. Heillä tuntuu olevan yritteliäisyyttä enemmän kuin mistään muusta kaukomaasta Suomeen tulleilla tai no Kiina ja Thaimaa nyt varmaan pääsevät tasoihin.

Toki itsekin toivotin kiinalaisen ravintolan henkilökunnalle turvallista kotimatkaa kun ravintolan ovessa oli tiedote että sulkevat muutamaksi viikoksi. Hienoa että ihmiset muistavat juurensa ja käyvät kotimaassaan.

Toki nykyaikana tapahtuu kaikkea mahdollista ja kotiin tai työpaikalle saattaa ilmaantua valepoliiseja, oikeita poliiseja ja kaiken maailman huijareita löytyy kauppaamassa generaattoreita, pimeäkiikareita ja kiinalaisia halpatyökaluja pitkin parkkipaikkoja.

Näin ollen tuohon surulliseen ja toivottavasti vähintäänkin julkiseen anteeksipyyntöön ja kirjalliseen varoitukseen johtaneeseen asiakaspalvelutapahtumaan täytyy puuttua ja ohjeistaa.

Sen käytöksen perusteella mitä luin niin vaikutti siltä että pankissa oltiin jo pelkästään nimen perusteella niskakarvat pystyssä ja kun kyseessä oli ilmeisesti iso summa, muttei mitään Sunny Car Center miljoonia niin pelkona oli että myönnetty laina menee ihan jonnekin muualle kuin asunnon hankkimiseen. Valitettavasti niinkin voi käydä, on käynyt ja tulee käymään jatkossakin.

Eli että rahoille olisi riittävä vakuus pankin mielestä on niille oltava konkreettinen kohde. Mikäli Suomessa ei ole mitään siteitä voi toimia SCC tyyliin, lainata miljoonia ja häipyä lain ulottumattomiin ja syytellä sitten muita kun rahanpesuepäilyt paljastuvat.

Rahan lähteen ja rahan kohteen selvittäminen on suurissa summissa oleellista, mutta en minäkään kotimaiseen vähemmistöön kuuluvaa taksiautoilijaa jättänyt autoinensa ojaan vaan vedin tielle että saa jatkaa töitään mahdollisimman pian.

Mitä sitten tulee ylipäätään ulkomaalaisten kiinteistökauppoihin Suomessa niin niitä olisi pitänyt rajoittaa lakiteitse ja rajusti ainakin viimeiset 100 vuotta. Rajoittaa niin paljon että se tuntuu kenties kiinteistöjen hintoja laskevasti joillakin alueilla ja kohteita jäisi oikeasti myymättä tai kuntien/valtion/pankkien haltuun.

Eli jos kohde on sopiva, mutta epäilys siitä että kaikki ei ole siltä miltä näyttää niin kylmästi vaan että ilmoitus että asuntolaina myönnetään, mutta talo/asunto tulee olemaan pankin omaisuutta kunnes se on kokonaan maksettu ja/tai siinä on asuttu tietty aika ja maksettu tietty prosenttiosuus.

Moinenhan voisi olla ihan hyvä malli muutenkin, koska jos asuntolainaa on paljon, pankki on yleensä ongelmatilanteessa suurin velkoja ja ainakin muuttotappioalueella ulosottoviraston huutokauppaan menevissä kohteissa tuntuu olevan sellaisia polkuhintoja että kukaan ei tunnu pitävän asukkaiden ja vanhojen kalliilla rahalla ja kovalla työllä rakennettujen kiinteistöjen puolta häätöä ja purkupalloa vastaan.

Sitten ihmetellään asuntopulaa, tyhjiä rakennuksia...

Esim eilen katsoin varmasti aikoinaan (oman kunnan koulu nykyaikana yli 10 000 000 €) miljoonia maksanutta koulua Mäntyluodossa lähtöhintana 200 000€. Toki ylläpitokustannukset ovat varmasti valtavia, mutta kun noiden uusien ja uusien määräysten mukaisten rakennusten tekeminen maksaa moninkertaisesti ja niiden ylläpito ei välttämättä ole yhtään sen edullisempaa pitkällä tähtäimellä siitäkin huolimatta että vanhaan nähden lämmityskuluissa olisi huomattava ero.

Vanhoille kiinteistöille pitäisi vaan saada ja keksiä käyttöä ja pitää ne kunnossa. Uutta pitäisi rakentaa harkiten.

Jossain pohjoisen kunnassa oli suljettua kyläkoulua ylläpidetty yhdistyksen voimin ja päästy siihen pisteeseen että koulu on jälleen osa kouluverkkoa, mutta toisen kunnan järjestelmässä. Kun nyt täälläkin tajuttaisiin että opettaja on helpompi siirtää oppilasryhmän luokse kyläkouluun kuin kerätä ne kaikki syrjäkylien oppilaat suurkouluun.

Samoin sitten kun on ihmetelty Pisa tulosten laskemista- kyllä itselläkin tulokset laskivat ja motivaatio opiskeluun kun koulumatkaan menikin vartin sijaan pitkälti toista tuntia aamuin illoin. Silloin ne jotka pääsevä kouluunsa alta vartissa kävellen menevät tuloksissa ohi, lepäävät enemmän ja ehtivät harrastaa viikossa 10-20 tuntia enemmän. Se tuntuu.