Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2017.

Berner voi Berner  1

Talvivaarasta on nyhdetty ekan kerran voittoa- MITÄ MINÄ SANOIN. Riittääkö silti käteinen, saako valtio omansa takaisin ja koska, onko talousluvuilla kikkailtu ja onko suunta sama seuraavat 36 kuukautta...

Se ei välttämättä ole koko totuus, mutta jos polttoaineen hinta saadaan pysymään kohtuullisena ja nikkelin hinta vielä nousee niin siellä tehdään rahaa ja luodaan työpaikkoja.

Edellisessä blogitekstissäni oli paljon aiheen vierestä, mutta Kummasti tänään A-Studiossa oli suunnilleen sanasta sanaan samat asiat ja niiden sanomiseen tarvittiin viisi asiantuntijaa ja sen päälle vielä muutama muukin haastattelu. Vaikuttaa siltä että jollekin ryvettyneelle veteraanipoliitikolle on jo luvattu hyväpalkkainen eläkevirka gestapoyhtiössä, gestapoyhtiön seurantaelimessä ja seurantaelimen seurantaelimessä sekä tietysti lukematon määrä paikkoja yhtiön hallituksessa.

Noin yksinkertaistettuna: Että tiedettäisiin millä tiellä auto ajaa pitää kilometriperusteiseen laskutukseen olla paikannuslaite. GPS- siru ei nykyään enää paljon maksa, mutta sitten kun sitä ruvetaan liittämään pienissä sarjoissa piirilevylle ja ohjelmoimaan sitä kokonaisuutta tulee hinta väkisinkin nousemaan. Sitten kun se on pakollinen ja tilaajana on valtio tai kunta pistetään hintaa vielä reippaasti lisää ensin laitteelle, sen rekisteröimiselle ja tietysti käytöstä ja huollosta rokotetaan armottomasti.

Joko hankit seurantalaitteen ja maksat käytöstä tai et hanki ja maksat aikaperusteisesti vähän niinkuin nykyäänkin.

Tähän mennessä Bernerin aikakauden jäljiltä muistetaan kaiketi kantaverkkoyhtiö Fingrid, Caruna, mutta tässä ja nyt käynnistetty uhkapeli on ainakin omalla kohdallani suunnilleen sellainen että tuntuu että olisi aika pistää kirje menemään jollekin kansanedustajalle tai kansalaisaloite sen suuntaan että tienpitoon ja liikenteeseen saataisiin jotain järkeä.

En väitä että nykyinen malli olisi kaikkein paras, koska se tarkoittaa seuraavaa: Jos on kaupunkiasunto ja mökki/sukulaisia huonon tien päässä tai sattuu asumaan maaseudulla on lähestulkoon pakko hankkia nelivetoinen henkilöauto tai katumaasturi että pärjää myös talvella. Käytännön kulutusvaikutus on 1-10 l / 100 km.

Miten tiedän tämän- no siksi kun omaan metsään tai vapaa-ajan tontille tai sukulaisille mennessä usein vastassa on auraamatonta tietä ja vaikka vanha Land Cruiser ei kaikkein isoruokaisin ole niin sen kulutuslukema on talvella noin 14 l/100 km. Hyvällä maantiellä voi päästä jonnekin 11 nurkille.

2005 TDI golffille luvataan ihan haamulukemia, mutta käytännössä 4-motion kuluttaa noin 7,2 l /100 km, mutta sen öljypohja ei selvinnyt kolauksilta ja pohjamuovivaurioilta silloinkaan kun ajettiin AURATTUA mökkitietä.

6 vuotta vanhempi Nissan Primera selvitti samat reissut auratuilla teillä ja vielä n kymmensenttisessä hangessakin viimeisen kilometrin keskikulutuksella 6,2 l/100 km, muuten kulustus suunnilleen sama kuin Carinalla ks alla.

Äitini siis jo ajaessaan SAAB 96:lla, Datsun Cerryllä, Toyota Carina II:lla ja Nissan Primeralla piti enemmän tai vähemmän säännöllisesti kirjaa tankkauksistaan. Nykyään sen lasketut keskikulutukset saa ainakin tietyltä huoltoasemaketjulta korttilaskulle automaattisesti.

Mutta siis SAAB 96 1.5 V4 oli syöppö. Vanhaa tekniikkaa. Datsun Cherry 1.2 venttiilinohjainkumien vaihdon jälkeen osoittautui taloudelliseksi ja sillä pääsi helposti alle 7 l/100, maantiellä alle 6. Carina II oli selvästi isompi auto ja kulutus noin 7, talvella 8 /100 km.

Näin ollen aikanaan 1000 mk (suoralla muunnoksella alle 200€) maksanut Cherry olisi edelleen se auto millä kannattaisi liikkua. Siinä ei tosin tainnut olla katalysaattoria tai ruiskutusta, mutta miksei niitä laitettaisi jälkiasennuksena päästöjä vähentämään tai multifuen laitteita?

A-studion asiantuntija kun kertoi että autoilun keskikustannus on 500€ kuukaudessa josta 300 € polttoaineeseen.

Näin ollen 1.1 ostettu Cherry olisi maksettu viikko sitten, helmikuussa saisi maksettua vakuutuksen, maalis ja huhtikuussa valtio ottaisi omansa ja loppuvuonna jäisi 1600 € renkaisiin, korjauksiin ym tai säästöön, koska ruostetta ja kovettuneita ohjainkumeja lukuunottamatta Cherry oli todella vähävikainen auto. Ei katkennut jousia, irronnut vaihdekeppiä tai vaihdekaaviota, ei rikkoutunut Lambdaa tai puolia, öljynvaihtoon ei tarvinnut erikoistyökaluja, kytkin kesti ääntelemättä, hidastetöyssy ei sytyttänyt hätävilkkuja tai aktivoinut ajonestoa- niin ja kuinka lämmin se auto olikaan.

No se auto on varmasti jo paalattu ja yhtä hyviä autoja ei enää tule, koska ihmiset eivät enää osaa moisilla ajaa vaan pitää olla automaattivaihteet että voi ajaessa räplätä puhelinta tai automaattijarrutus että puhelinta räplätessä ei aja kenenkään perään ja automaattiohjaus että ei puhelinta räplätessä aja kallioon tai Kallioon jos on tarkoitus ajaa Kalliolantielle. Vai miltä kuulostaa kuolemaan johtanut kahden ajoneuvoyhdistelmän peräänajo moottoritiellä- ammattilainen ajaa pysähtyneen ajoneuvon perään ja putoaa sillalta.

Todennäköisesti robotti ajaa paremmin kuin ihminen- onhan NC / CNC sorvikin sorvannut paremmin jo vuosikymmeniä ja Fastemsin automaattivarasto palvellut nopeammin ja varmemmin kuin yksikään tuntemani varastomies. (olen siis sellaistakin FMS porttaalia ollut korjaamassa)

Mut hei se rodottiautokin tarvii tien. Se tie tarvii tienhoitorobotin, tienhoitorobotti tarvii korjausrobotin ja korjausrobotti huoltorobotin, huoltorobottikin tarvii sähköä tai muuta energiaa jne jne.

Väittäisin että muutamalla sadalla 24/7/365 liikkumaan pystyvällä tienhoitorobotilla säästettäisiin enemmän kuin mitä näillä suunnitelluilla kyttäystoimilla tienataan.

Jopa siinä määrin että tienhoitoroboteilla säästettäisin ihmishenkiä kun huonossa kelissä varsinkaan moottoritiellä ei voisi vaarallisia nopeuksia ajaa kun hoitorobotteja vaan olisi tarpeeksi liikennettä hidastamassa.

Yhteiskäyttöautoa ja kaiken maailman älypalveluita... Tietysti se toimii kaupungissa, toimiihan se maallakin aina siihen asti kun se alkaa maksamaan.

Sanotaan nyt vaikkapa vuokrakaivinkone- niitä on ollut tarjolla jo vaikka kuinka ja kauan, mutta käytännössä varsin moneen hommaan on ollut kannattavampaa ostaa uusi tai käytetty kone ja myydä se sit sen jälkeen pois. Toki tulee olla hyviä hommia jos meinaa saada maksettua 38 tonnisen uuden työkoneen.

Vuokraisinko sit omaa autoani- no en. Lainasin sitä kaverilleni kun hänen autonsa oli rikki. Kilometrejä ei paljon kertynyt, tai mitään varsinaisesti hajonnut, mutta pysäköintipaikasta johtuen katto, lasit ja kaikki tasopinnat pihkassa. Kaikki eivät toki aja laina/vuokra autolla kuten Top Gearissa tavoitteena kokeilla mitä se kestää, mutta tuon yksittäistapauksen ja kahden illan kuuraamisen jälkeen ei tee mieli antaa mitään laitetta yhteiskäyttöön.

Rikkoutuneista maantiivistäjistä jo kirjoitinkin ja siitä että "ajaa huolettomasti" ei koske muuta kuin isojen vuokraamoiden koneita. Eikä ne isonkaan vuokraamon koneet kestä ison nosturin ketjunkoukun tai edes kirvesmiehen ranteen voimaa jos suunta tai suuruus on väärä.

A-studion esimerkissä oli MB- siitä kun yhdellä starttauksella rikkoutuu avain niin se 1000 € ja joissain vehkeissä riittää kun lapsi painelee leikissään kaukosäätimen nappuloita kantaman ulkopuolella niin seuraavaksi on tilattava hinausauto.

Erikoiskiitos Hämeensaaren Hesburgeriin keskiviikkoillan viimeisen asiakkaan hyvästä palvelusta.


0,0, ja 7 %  1

Se oli taas se päivä vuodesta kun oli aika käydä katsastuksessa.

Tälläkään kertaa noin vuonna 1998 valmistetusta autosta ei löytynyt mitään vikaa, mutta suurin yllätys tuli vastaan kun näin jarrudynamometrin tuloksen. Arvot on itse asiassa paremmat kuin uutena.

Kotimatkalla sit kuuntelin kauhulla millaista mustaa laatikkoa uusiin autoihin suunnitellaan. Liekö siinä ollut syy myös uusien BMW autojen takaisinkutsuihin kun niillä kaiken maailman väyläpurkeilla pystytään laukaisemaan jopa turvatyynyt.

Ihan vaan vinkkinä kaikille autonvalmistajille. Repikää helvettiin väylälaitteet kaikista turvatyynyjen laukaisimista laukaisupuolen osalta. Mekaaninen kuula-jousikuppi kiihtyvyysanturi varsinaiselle laukaisulle ja väylän kautta sit vain anturi sille onko turvatyyny(t) lauennut vai ei.

Omassa autossanihan ei ole turvatyynyä etumatkustajalle joten sille ei tarvita poiskytkentää. Se on kanssa sellainen toiminto minkä en missään nimessä haluaisi olevan väylätekniikan varassa. Toki siihen suurimpana syynä on huonot kokemukset erään Peugeot 407 väylätekniikan toimivuudesta auton alkutaipaleelta. Ei ihme että Peugeot merkkiuskollisuus rakoilee.

Tätähän nyt ei kukaan kansanedustaja lue, mutta jos siihen mennään että viimeinenkin ripe vapaudesta eli yksityisautoilu täytyy saada mustien laatikoiden ja GPS seurannan taakse niin sille täytyy olla myös vaihtoehto aivan samalla mallilla kuin tämä nykyinen malli on.

Eli esimerkiksi tuo oma autoni ei kilometriseurannalla olisi valtion kassaan juuri mitään tuonut kun sille kertyi kahdesssa vuodessa vajaat 6000 km, mutta koska ajomäärä voisi yhtä hyvin voinut olla vuodessa 36000 tai 63000 km niin milläpäs sen ennustat?

En silti näe yhtään mitään järkeä luoda gestapomaista järjestelmää kun sama tieto ympäristövaikutusten osalta tulee suoraan tankatusta polttoainemäärästä ja ainakin kun kaivinkoneeseen moinen järjestelmä tuli on sen lisäkustannukset käyttäjälle olleet jo useita satasia rikkoutuneiden ja yllättäen tyhjentyneiden akkujen muodossa. Viimeksi viime viikolla paikannuslaite oli imenyt akun hengettömäksi.

Tietysti silloin se ei paljon haittaa jos on lämpötolppa ja laturi vieressä, mutta sanotaan susirajalla eli Hattula-Renko rajalla jossa la häirikkösusi ilmeisesti tuli tiensä päähän en todellakaan haluaisi jäädä keskelle metsää jonkun mielestä tarpeellisen paikkaitiedon kerääjän vuoksi.

Päättäjät saisivat katsoa peiliin ja miettiä kuinka paljon enemmän tienhoidon yhtiöittäminen ja yksityistäminen on tullut maksamaan ja kuinka paljon laatu ja oikeasti hoidettujen teiden määrä on laskenut. Vika on siis jossain muualla kuin autoilijoissa jotka kiltisti maksavat veroja joka tankkauksen yhteydessä enemmän kuin auto sillä polttoainemäärällä tietä kuluttaa.

Enemmän hyötyä tai säästöä olisi saatavissa kolmirengasjärjestelmällä ja "pikavaihtopalveluilla" = että ei suotta ajeltaisi nastarenkailla silloin kun niille ei ole mitään tarvetta.

Jos mustaa laatikkoa johonkin tarvitaan niin turvavälien säilyttämiseen.

Hieman vihaisena luin kuinka vanhoilla autoilla ajavia syyllistetään- no jos 1998 valmistettu auto menee yhtä murtuneesta ahtoputkesta johtuvaa päästöjen takia hylkäämistä läpi katsastuksesta joka kerta ilman huomautuksia niin moniko 2014 valmistettu auto siihen pystyy saman ikäisenä. Sattumalta katsastuksessa samaan aikaan ollut autoilija + n 2004 Ford sai mukaansa hylkäyksen ja puoli sivua vikalistaa alkaen joulukuusen lailla vilkkuvista turvalaitteiden merkkivaloista ja päätyen seisontajarruun mikä ei pitänyt kuin hieman toisella pyörällä ja sekin jäi vapauttamisen jälkeen laahaamaan.

Jos 1985 ja sen jälkeen maahantuoduista autoista olisi tehtaalla ja ennen maahantuontia tehty kunnolla ruostesuojattuja kiveniskumassoineen, sisälokasuojineen ja roiskeläppineen niitä vanhoja autoja olisi liikenteessä vielä huomattavasti enemmän kuin nykyään ja 830 000 kilometriä voisi yhtä hyvin löytyä Land Cruiserin, Camryn, Corollan tai Maxda 626:n mittarista sen sijaan että samaan käyttötarkoitukseen täytyi ostaa käytetty 39000 € Q7 jota ei saa käyntiin -24 kelissä tai 25900 € Skoda Octavia jossa ei pidä paikkaansa joko päästöarvot, ilmoitettu tai tai kulutuslukemat.

Sit huollot ja korjaukset on ihan oma lukunsa- virta-avain uuteen autoon 937 € vanhaan 55 €,Uuteen perushuolto + sytytystulpat 537 € vanhaan autoon 75 €
Kytkin 2005 Golf vuosimalliin 625 €, vaihtotyö 5 x 75+alv. Kytkinpaketti Mondeo 1997 89,60 €

Katsastusta odottaessa luin Astrasta artikkelia. Auton huoltoväli on ilmoitettu 30000 km/vuosi. Kuitenkin puolen vuoden ja olikohan 18000 km kohdalla huoltoilmaisin käski menemään huoltoon jäljellä 4% huoltovälistä.

Kirjoittaja ei ymmätänyt logiikkaa, mutta mulle tuo on ihan ymmärrettävää. Jos autossa on jonkin sortin tunnistimet öljyn laadulle, johtavuudelle, kirkkaudelle, lasketaan kylmäkäynnistykset, käynnistykset ja vaikkapa Volvon tyyliin myös käyttötunnit- ruuhkassa seisomisesta kun ei paljon kilometrejä kerry. Saadaan jo 18000 km ajolla helposti öljyn sekaan kaikkea möhnää, suodatusala käytettyä, kenties vähän polttoainetta öljyn sekaan ja kun uutta ei ole VW tyyliin lisätty litratolkulla niin parempi vaihtaa uutta sisään että "moottori pysyy kulumattomana jopa 250 000 km ajon verran".

Lisäksi väittäisin että uusille turbokoneille on myrkkyä Stop and Go, tyhjäkäynti ja täyskaasulla ajaminen. Sit ihmetellään kun moottori on kappaleina vaikka siihen on 90 000 km taipaleella vaihdettu öljyt 32000 ja 63000 kohdalla ja moottorin kun purkaa menee laakerilinjat kieroon kannesta ja lohkosta. Opelilla ongelma on ilmeisesti huomattu ja siihen puututtu helpolla tavalla eli lyhennetään huoltoväliä niin pysäytysten yhteydessä ahtimessa tislaantuneen öljyn tilalle saadaa voiteluvoimaa ja kone kestää helposti takuuajan. Sittenhän se on ihan sama kestääkö enää 52000 vai 520 000 km sen päälle (52 tkm parempi) että saa taas uuden myytyä.


Vain muutaman siemenpussin tähden  1

Viereinen jono kulkee aina nopeammin. Kävi hieman sääliksi perässäni kassalla olleita ihmisiä, mutta eihän se minun vikani ollut että siemenhyllyssä oli edelleen isot kanpanjalaput ja niissä eri hinta kuin mitä kassakone näytti.

No jos pusseja olisi ollut 1 tai 2 tai 5 niin tuskin olisin edes huomannut mitään, mutta kun niitä oli 25 ja olin mielessäni hahmotellut että selviän käteisellä siitä kaupasta huomautin sit mitä hinnaksi olisi pitänyt tulla.

Siitä seuraavan ikuisuudelta tuntuneen kymmenminuuttisen aikana ihmisiä virtasi ohi viereistä jonoa pitkin. Onneksi naapurin rouva ei ollut enää töissä, koska olisi saattanut sanoa sen osaston ihmisille pari kiukkuista sanaa ja ihan aiheesta.

No kolme kertaa ostokset kassakoneeseen lyötyään ja aina samaan tulokseen tultuaan saatiin viidennennellä soitolla kassalle apuvoimia ja siihen mennessä olin jo ehtinyt hakea hyllyn päästä hintalapun ja käydä viemässä sen takaisinkin.

Avuksi tullut riensi hakemaan hintalaput pois ja sit taas ostoksia peruuteltiin ja pussi pussilta jokaiselle uusi hinta koneeseen ja sanoinkin ääneen että "Ei mulla tässä mitään hätää ole, mutta säälikisi käy noita jonossa seuraavina olevia asiakkaita"

Lopulta kuitenkin poistuin kaupasta tyytyväisenä ja mukanani täysi laatikollinen siemeniä.