Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2018.

Kauneusihanteiden evoluutio  1

Viikon päätteeksi päädyin varmaankin salin viimeisenä asiakkaana syömään pikaruokaa todella pitkän päivän päätteeksi.

Yritin tilata ateriaa appelsiinimehulla, mutta se olikin sit ylläettäen loppu. Omenaa olisi ollut ja ties kuinka montaa limua.

Jo ennen kassalle maksamaan pääsemistä ehdin tehdä muutaman havainnoin. Eka oli set että salissa ei ollut muita asiakkaita, toinen havainto oli hahmo siivoamassa salia ja kolmas oli sit se mehun puuttuminen.

Kassaa kohti kävävellessä olin ilemeisesti myös havainnut nuoren naisen olevan se siivoava hahmo. Kun ei neljään tuntiin ollut nähnyt muuta elävää olentoa kuin yhden ketun niin naiskauneus oli tervetullutta.

Vasta sit hieman myöhemmin ruuan saatuani katsoin hieman tarkemmin aterian pöytään tuoneen naisen suuntaan. Sit ei enää voinutkaan olla katsomatta, koska pohdin kaverini asettamaa kysymystä nykyisestä kauneusihanteestani ja siinä se sitten oli edessäni ja jatkoi kohta salin siivoamista.

E ei miään ylimääräistä, Voi mikä vyötärön ja lantion suhde, Ei liaan mitään,Letitetyt hiukset, Ihan vähän korkoa työkengissä, Ihan sama mistä suunnasta katsoi, Nainen , Aikalailla täysi kymppi.

Silloin kun kaverini kauneusihanteestani kysyi niin jouduin kyllä hieman miettimään, mutta luultavasti silloin vastaus olisi löytynyt Puuilosta.