Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2011.
Edellinen

Takapihalla tapahtuu  1

Työpäivän jälkeen talvella tutuksi tullut Aulangon 6,5 km lenkki.

Varmaan asiakkaan naapureille mukava päivä olla kotosalla kun 84 kuormaa hiekkaa pölähtää+ 3 kasettilastia mursketta.

Kivempi oli ajaa tänään kun oli jousitettu kone alla. Kuormauskoneen hitaus oli sama kuin ennenkin, mutta muuten ihan mukava päivä.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Jälkiruokaa jäi jopa ylikin. Harvinaista herkkua ajella maaseudulla asfaltilla.


Tähteiden tähdet  1

Niinhän siinä sit kävi. Eilen morkkasin kasvislasagnea ja tänään sitä sit klo 17:15 jouduin itse maistamaan. Maussa ei ollut yhtään mitään vikaa.
Pizzaa, Kasvislasagnea, makkaranpaloja+ paistettua makaronia, salaattia, marjakiisseliä, tuoreita luumuja. Voi sanoa että ruoka oli hyvää ja sitä oli vähintäänkin riitttävästi.

Sen sijaan ihmettelen millä muuan saksalaismerkki on saanut maineensa ja millä argumenteilla vihreää punavanteista traktoria on aikoinaan myyty ja myydään yhä. Siis jos samalla viivalle lyödään saman aikakauden tuo, JD ja Valmet niin mukavin on Valmet ja miinusta tulee lähinnä vanhanaikaisesta hydrauliikasta. Nopeudessa ek työskentelyssä esimerkiksi V 615 pieksee sekä tuon että JD:n samoin mukavuudessa. Ehkä pieni kulutus ja ohjaamon hiljaisuus ja nostolaitteen hallinta ulkoa.

Tuntuu vaan niin kamalan hitaalta ja vanhanaikaiselta kuormatessa.

Murheitakin oli hieman. Asiakkaan perävaunuista lähti telin keinun ulompi laakeripukki irti. D vaunusta hajosi jälleen kerran takalaidan sylinterin alempi korvake. Onneksi kyseisessä vaunussa on takalaidan irroitusta varten lepuutuskorvake ja sen sai suht vaivattomasti irti ja hitsattua pienen jatkopalan avulla pudonneen korvakkeen tilalle.

Uudempi punavanteinen onkin hieno peli ajaa, vaikkei siinä ole kaikkia leluja. Sen ainoa myyntivaltti on mielestäni keveys. Valtran vastaavassa on väyläohjattu hydrauliikka vakiona tuossa mekaaninen hallinta. Painoeroa silti melkoisesti- Valtrassa on enemmän terästä.

Vanhan punavanteisen etukuormaimen kun laittaisi uuden keulaan ja riittävän vastapainon niin jo olisi juhlavaa kuormata portaattoman vaihdelaatikon hoitaessa hommat. En silti usko että tuokaan punavanteinen vuosimallia 2010 oleva peli ehtisi etukuormaintyössä edes N 121 Advancen vauhtiin, puhumattakaan portaattomasta Directistä.

Viime vuonna ihmettelin kun Valtan "Räätälöi oma traktorisi" oli hävinnyt Valtra.fi palvelusta. No se löytyy nyt sit sellaisenaan saman konsernin punavanteisen merkin palvelimelta. Ilmeisesti saksalaisilla on enemmän osakkeita ja AGGO:lla huoli siitä että muuallakin maailmassa aletaan ymmärtää miten pätevän koneen tai tuoteperheen Valtran pieni tehdas on maailmalle puskenut. Se taas vaarantaa vanhat valtamerkit. Parhaimpina vuosina markkinaosuus Suomessa on ollut suurempi kuin neljällä seuraavalla merkillä yhteensä. Tuskin 52% uuden traktorin ostajista hyväksyisi huonoa konetta.

Sitäpaitsi tuotekehitysideoita oikeasti luetaan ja jotain menee tuotantoonkin. Ekassa 6300 koneessa etukuormaimen vipu oli käytännössä kiinteässä jalassa. Siihen sit vaihdoin ensin ison siipimutterin ja kun se ei ollut hyvä niin tilalle tuli sellainen muun muassa joissain huonekaluissa käytetty vipumutteri tai mikä lienee viralliselta nimeltään. Seuraavassa koneessa se oli jo tehtaalta tullessa paikallaan.

Aggon aikana ollut muovitankki on muuttanut muotoaan, eikä varmaan vähiten siksi kun asiakkailta on tullut vihaista palautetta kun ketjuja ei ole saanut turvallisesti takapyöriin.

Lenkkiä takana tänäänkin 4,4 km mäkistä taivalta


Ruokaa ja jänispassi  1

Mukava päivä- ei yhtään tekniikkamurhetta.

Liikuntaa: 4.4 km mäkinen lenkki työpäivän jälkeen

Miten saa lapset syömään monipuolisemmin- keppiä ei voi antaa joten täytyy kehittää jänispassi. Jänispassiin kerätään merkintöjä ruokaympyrän mukaan koosteetuista syödyistä kotiaterioista ja kun passi on täynnä seuraa jotain kivaa.

Sääliksi käy silti kun lapsiparkojen äiti oli keksinyt sunnuntain kunniaksi valmistaa kasvislasagnea. Vaikka olenkin melkolailla kaikkiruokainen niin en vapaaehtoisesti söisi kasvislasagnea- sen rehellinen ilmaiseminen ei välttämättä ollut se kaikkein fiksuin veto vieraassa ruokapöydässä, mutta kun se sattuu olemaan karu totuus.

Voi toki olla että joskus tulee vastaan hyvä kasvislasagne, mutta tähän ikään mennessä ei ole tullut. Sen sijaan kaupan lasagne on ihan ok. Itsekin saan yleensä onnistumaan ihan levypaketin reseptillä, mutta edes Fazer Amican kasvislasagne ei vakuuttanut. Luultavasti jo 200 g jauhelihaa eli puolet ohjearvosta kasvisten lisänä auttaa, mutta mitä järkeä niitä kasviksia on tunkea uuniin lasagnelevyjen väliin. Lasagne uunin ja pestyt/kuoritut kasvikset alkupalaksi. Sit on asiat huonosti jos Lasagne, pizza, hampurilaiset, ranskalaiset ja kebab ei maistuu.

Silti sääliksi kävi lasten äitiä kun kuulemma ensimmäinen pala oli mennyt suoraan lattialle kun lapsi oli kriittisellä hetkellä ottanut lautasen pois alta. Tuskin olisin itse ekaluokkalaisena noin toiminut- todennäköisesti ainakin maistanut miltä maistuu ja syöttänyt loput koiralle kun sellainen muistaakseni silloin oli. Jotain tuollaista ruokaa kun perheenäiti tekee niin sitä tarvis ensin maistaa itse, sit syöttää sille puolisolle kokeeksi ja edellyttäen että rehellisyys valllitsee niin vasta sitten koittaa syöttää lapsille- lapsi harvemmin valehtelee mausta.

Lisäksi tähän lasagneen laittaisin ulkonäkökysymyksen. Joku risotto, lasagne tai jääkaapin jämistä kootto sose voi olla herkullista, mutta jos ulkonäkö tai rakenne on väärä niin syömisen kynnys kasvaa sellaiseksi kuin yrittäisi työntää lautasella elävää mustekalaa.

Jos nyt sit jollain on maistuva kasvislasagneresepti niin saa laittaa sen blogikommenttina tulemaan



Ne pienet erot  1

Lyhyt pohdinta siitä mihin maailma on oikein menossa. Kiitos ahneiden keskusliikkeiden saamme jatkossakin nauttia hyvää, mutta kallista ruokaa. Kiitos ahkerien öljynporaajien saamme vielä jonkun vuosikymmenen bensaa ja öljyä yksityisautoilun+ muun vapaan liikkumisen mahdollistamiseksi.

Täällä korvessa väännetään kättä biovoimalaitoksen rakentamisesta. Kunnan sairaalakiinteistölle ja ympäräivälle asuntoalueelle muullakin kuin öljyllä tai maakaasulla toimiva laitos on ihan OK investointi, mutta jälleen kerran on menty perse edellä puuhuun. Ensin myydään kunnan rahasampo eli vanha toimiva lämpöyhtiö ja sit rakennetaan 2 uutta yksityistä rinnalle ja tilalle. Tässäkin on pitkällä tähtäimellä kiinni öljyn ja kaasun saatavuuden epävakaisuudesta.

Toistaiseksi kaikki bioenergian korjuukoneet ja mobiilihakkurit pyörivät Bensalla tai moottoripolttoöljyllä. Toki plussaa jos on laitoksia mihin syöttää risuhakkeet ja nostetut kannot, mutta millä ne nostetaan ja kuljetetaan. Koko lämpöyhtiöruletissa on kuntalaisten kusetuksen maku ja nykyinen malli kertoo kuinka taitamattomia ihmisiä kunnan johtoasemissa on ja on ollut vuosikymmeniä.

Onneksi Hämeenlinnassa on ison kunnan myötä isot toleranssit ja asiat huonommin kuin naapurissa+ ruotsalainen ryöstöfirma tekee varmaan vuosittain enemmän voittoa sähköllä ja lämmöllä kuin on terveydenhuollon budjettiylitys.

Yksittäisellä kaukolämpölaitoksella ei mielestäni ole mitään virkaa- siis jos on vain yksi pieni lämpökattila ja sen perässä joku pieni alue niin mitä kaukolämpöä se nyt sit on. Mut jos kunnassa olisi käytetty enemmän järkeä niin kaikilla kunnan suurilla kiinteistöillä olisi tällä hetkellä kaukolämpö ja verkossa olisi ainakin 5 pientä kattilayksikköä. Näin ollen yhden kattilan rikkoutuessa neljällä saisi pidettyä ainakin peruslämmön vaikka paukkupakkasilla. Siirtohäviöt toki kasvavt sitä mukaan kuin verkkokin.

Maakaasun rinnalla hakelaitokset ovat ihan ok. Maakaasu ei tarvi valtavia palavan aineen varastoja- sitä tulee Venäjältä tai sitten ei. Hake vaatii tilaa joko metsästä tai polttolaitoksen alueelta- yleensä molemmista. Valitettavasti laitosten varastoalueet tuppaavat olemaan pieniä eli ne ovat pahimmassa tapauksessa riippuvaisia päivittäisestä haketäydennyksestä.

Rakennusvaiheessa ei mietitä mitä maksaa hakkeen saaminen polttolaitokselle talven liukkailla tiettömien taipaleiden takaa. Ei varusmiehiäkään voi lähettää hakehiihtoon rauhan aikana. Sitä en sit tiedä jos oikeasti tulisi öljykriisi ja maakaasu olisi poikki Venäjältä- voisiko virka-apuosaston laittaa kelkkomaan polttotavaraa metsästä jos vaikka sairaalan tai vanhainkodin polttoainevaranto olisi loppumassa.

Edeltävien 1,2,3 tai 4 sukupolven ei ole paljon tarvinnut miettiä mitä öljy maksaa ja miten sitä riittää. Halpaa on ollut ja tankkiauto on tuonut lisää. Siitä muinaisemat sukupolvet eivät ole öljyä paljon käyttäneet, eivätkä olleet riippuvaisia sähköstä ja öljystä. Tuo se tankkiauto edelleen sitä öljyä mutta hinta ei ole penneissä ja markoissa vaan Euron ja enempikin litralta.

Paljolti halvasta sähköstä ja öljystä ei edellisten sukupolvien ole paljon tarvinnut huolia rakennusten eristämisestäkään kun lisäeristyksen takaisinmaksuaika on ollut omaa elinikää pidempi rakennusvaihessa + silloiset väljemmät määräykset. Nyt järjestään vanhat talot yleensä omistajavaihdoksen yhteydessä lisäeristetään, vaihdetaan ovet ja ikkunat + vaihdetaan joku muu kuin öljy tai suora sähkölämmitys. Siinä se Euro pyörii. Vaihtoehtona maksaa kaksin tai kolminkertaiset lämmityskulut joka vuosi tulevaisuudessa.

Varmaan seuraava hallitus keksii maalämmöille energiansäästöveron.


Pintaa  1

Eilistä vieraista se ainoa miespuolinen halusi kokeilla kaivuria- no ei pidä hullua yllyttää. Ihan nätisti oli toiminut ja tänään sain pienen osan pihaa kokolailla oikeaan muotoon.

Kärryn viimein tyhjennyttyä muistelin että "eläintarhassa" tarvis käydä. Ei isoja murheita, mutta purukasa oli huvennut aika olemattomaksi. Se hoitui ja loppu päivää meni rauhallisesti. Puhelin ei soinut ja minähän en tietenkään soita kenellekään kun valtaosa numeroista lepää kännykän kanssa korjaamossa.

Ei muita tekniikkamurheita paitsi perävaunujen omaan tahtiin syttyvät ja sammuvat valot.


Jääkarhu alligaattorin selässä  1

Näinkö näkyjä- no en nähnyt, mutta en silti ottanut autosta puhelinta ja puhelimella kuvaa ajoissa.

En tiedä mikä tapahtuma, polttarit vai lasten golf turnee oli tulollaan, mutta joka tapauksessa erittäin kaunis nainen ajoi John Deere Gatorilla Katajistontietä ja- kääntyvät jopa ympäri ajoneuvoineen ja pysähtyivät valokuvattaviksi Aulangon Kievarin eteen. Ilmeisesti jääkarhupuvun sisällä oli mies- en sitten tiedä kuka ja miksi.

Toki olisin voinut lähteä autolla perään katsomaan minne menivät ja mitä tekemään.


Salamatkustaja  1

Monta vuotta sitten asensin muistaakseni kesätyörahoista osan niellyttä autovahvistinta tai sen sähköjohtoja. Hämmästykseni oli suuri kun takapenkin alta löytyi mustat rintsikat. Siellä ne oli matkustelleet todennäköisesti useamman vuoden. Eivät olleet tehtaan jäljiltä, eivätkä makedonialaisen autokorjaamonkaan jäljiltä.

Tänään salamatkustaja oli pieni, inhottava otus eli hirvikärpänen. Vaikka monta niitä tapoinkin päivän mittaan niin aina vaan yksi tuli mukana kotiin saakka.


Ei ihmeitä  1

Hieno kaunis päivä. Ei hirvikärpästä suurempia ongelmia.

Tarvii välillä pohtia muutakin kuin tekniikkaa ja seksiä. No seuraava lemppariaihe olis varmaan ruoka kun ei tule toimeen ilmankaan. Tänään ei onneksi tarvinnut ruokaa laittaa kun eilen ja toissapäivänä tuli tehtyä reilumpia määriä.

Jos meinaa että ruokaa ei mene hukkaan (pilaantumisen vuoksi) niin ainakin minulla on siihen suunnilleen sellainen systeemi että jos jääkaappi on tyhjä niin ostoslistassa ei lue juuri mitään vaan voi ostaa mitä lystää ja ne tulee muutamassa päivässä käytettyä. Sit jos jääkaapissa on jo jotain niin ostoslistassa lukee esimerkiksi "lihaa pitkä päiväys". Näin ollen vielä kaupassakin muistaa ettei ota mitään vkp alennustuotteita.

Ruoka on kallista- kolmanneksi kalleinta EU:n alueella ja kallistuu huimaa vauhtia siitä huolimatta että tuottajat ovat ahtaalla ja teollisuus väittää ettei voi pitää tuotantoa Suomessa- missä vika. No syytetään kahden suuren keskusliikkeen monopolia ja sitä pönkittäviä bonusjärjestelmiä. Toki niistä valtavista automarketeista jotain halvallakin saa, mutta posketon määrä niissä on myös turhaa krääsää ja elintarvikepuolella turhaan kymmeniä tuhansia kilometrejä rahdattuja elintarvikkeita.

Joku kiinalaisvaatehan ei pilaannu kaupan hyllyssä vaikka olisi myymättä useamman vuoden, mutta pakastamaton liha, kala, kana, vihannekset ja hedelmät kyllä pilaantuvat.

Kauppojen kilpailu suurilla valikoimilla on tehnyt kaupoista suuria, henkilöstön tarve on valtava ja osakkeenomistajien ja johtajien ahneus täysin rajaton. Näillä aineksilla on rakennettu Prismoja ja CM kauppoja kilpaa- siitäkin huolimatta että ihan toimiva kauppa on jo ollut paikkakunnalla ja kunnallispoliitikkojen ansiosta hyvällä kauppapaikalla.

Tähän kilparakentamiseen raha täytyy saada jostakin, samoin kuin johtajien palkkoihin - toki myös koko muu henkilökunta tarvii palkkansa. Raha tulee tietenkin kauppojen asiakkailta. Suomessa ei kovin montaa omavaraistaloutta ole ja vaikeaa se ainakin kerrostalossa olisikin.

Ehkä sadan vuoden päästä seuraavien sukupolvien supermarketit ovat osa tuulivoimapuistoa- marketin katolla lainehtii vilja, salaatti ehkä perunapeltokin ja etelään osoittava seinä on aurinkopaneelia. Nekin rakentamiseen käytetyt rahat nyhdetään asiakkailta jollakin ekologisuuden varjolla.

Jos oikein muistan niin Lontoossa oli puistoissa parhaimmillaan 57000 viljelyspalstaa- paljon parempi ratkaisu kuin tylsät hyödyttömät nurmet jotka vaan kerran tai kahdesti viikossa niitetään tai kauniit, mutta hyödyttömät kukat. Myös rakennus/polttopuuta voisi tuottaa kaupungeissakin joka ainoalla tontilla- mutta laskisiko sekään ruokalaskua...

Ei välttämättä laskisi, mutta se ehkä palauttaisi kaupunkilaisiakin lähemmäs maaseutua kun näkisivät ikkunastaan edes yhden puun jonka kaatuminen ei ylittäisi uutiskynnystä. Toki kaupunkiviljely asettaisi omat haasteensa sadonkorjuulle- leikkuupuimuri kun ehkä juuri selviytyisi tyhjästä tölkistä, mutta yksikin lasipullo tai varastettu polkupyörä kyllä keskeyttäisi korjuun.

Ennen EU aikaa lupailtiin että liittykää liittoon vahvaan niin saatte halpaa ruokaa- lupailtiin että kun ALV laskee niin taas on halpaa ruokaa vaan itse asiassa ruoka maksaa kohta kokolailla Euroissa sen mitä ennen EU aikaa markoissa ja bensa on niin kallista että sen tuottaminen kotimaisista ylijäämäviljoista alkaa olla kannattavaa, mutta tuottaminen vaatii energiaa ja tekniikkaa. Bensan tilalle tullee E 85, ehkä E 95, mutta mitä lisätä etanoliin; metanolia, rypsiä, rapsia, turvetta- palmua?


Kuka siirtää mehiläiset  1

Puhelin on edelleen huollossa. Ilmankin pärjää varsinkin huomenna.

Tänään ei pitänyt hellettä olla, mutta silti mittari näytti 27 useamman tunnin ajan.

Onneksi ei tarvi lähteä marjatilalle huomenna. Muuten ihan mukava leppoisa kohde, mutta vajaa 10 täyttä mehiläispesää on pikkiriikkisen tiellä. Niitä ei saa särkeä ja käsin siirtäminen voi olla vähän vaarallista.

Vanha totuus: Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka laittaa nimensä kiskurisopimukseen ja maksaa. Nyt puidaan oikein hienoa kopiokonekauppaa. Ensin myydään tai vuokrataan kone yritykselle tai yhteisölle huimaan ylihintaan ja kun se ei vielä riitä niin tehdään vielä kopiomäärään perustuva ylihintainen huoltosopimus.

No pyytäähän voi vapaassa markkinataloudessa mitä vaan, mutta mistä ja miten löytää asiakkaita... No nyt epäillään kaikenlaista ja syytteetteitä piisaa, mutta Soneran Saksan ilmaan hukkaamia miljoonia ei kukaan hanki takaisin. Kun huijaus on tarpeeksi suuri niin siitä tulee valtion ja veronmaksajien ongelma.

Vaikka inflaatiota on hieman enemmän kuin ennen niin ei silti tarvis käyttää nykyrahaa kuin markkoja ja pennejä. Mihin on kadonnut suhteellisuuden taju siitä mikä on halpaa ja mikä kallista?

Edellinen