Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2015.
Edellinen

Hitsi mitä pulmia  1

Piti nukkua pitkään ja tehdä paperitöitä. Aina ei vaan käy kuten toivoo. Ei mennyt alumiinin hitsaaminen kuin elokuvissa vaikka koneessa oli oikea ohjelma. Ilmeisesti spiraali on tullut tiensä päähän....

No sitten kolme tuntia myöhemmin jarrulevyjen pesuainetta putkeen ja paineilmaa perään tapahtui avautuminen ja vaikka koneen suositus käskeekin vaihtamaan muoviohjuriin, chili-teflon sisäputkeen jne niin lanka alkoi rullata hienosti- siis jopa niin hienosti että suojakaasu loppui.


Si Chandraniaa, Nicolaa ja pussillinen muita mukuloita  1

Eilne kirjoitin varsin pitkään kun tiesin että aamulla ei ole 6:30 herätystä. Sen sijaan olin kuitenkin jo kahdeksalta aamulla jatkamassa tukkikouran remontoimista.

Nyt se sitten on kasassa, jatke liikkuu koko liikeradan eikä voi sanoa että liikkuisi väljästi. Sen palautettuani jätin vaunun kouran viereen ja painelin turbo punaisena peittämään yhden sähkökaapelin, tekemään pari seinustallista pohjaa eristeitä varten ja sen perään vielä peitin pätkän viemäriä.

Sieltä sitten maatalousajoon eli siemenperunoita ostamaan. Ennen punakuorinen peruna oli muistaakseni rosamundaa, nykyään pussissa lukee Mozart. Sitä en sitten tiedä ristytyykö peruna kukkiessaan lajikkeesta toiseen, mutta nyt on ainakin neljää lajiketta.

No sitten se raparperien istuttaminen ja perunan kylväminen... Oli siis ensimmäinen kerta kun tuolla koneella ajettiin. Viime vuonna sitä rakentelin ja remppailin ja kiroilin sitten lapion kanssa kylväessäni koneen puuttumista. Ei se kone välttämättä mitään pelasta jos maa tai sää tai siemen on huonoa, mutta kyllä meni kivuttomasti sitten kun sen vaan sai kytkettyä traktorin perään. Ryömintävaihteet kun perintökoneessa on niin se vielä helpottaa hommaa entisestään.

Ongelmia tuotti lähinnä pellon epätasaisuus ja tietysti se että koneeseen itse suunnittelemani ja valmistamani etuterät ovat hieman liian ronskit kaikkiin suuntiin ja taas siitä seuraa säätövaikeuksia.

Kone kyllä toimi ja sille kylvettiin perunoiden perään vielä maissitkin- saa sitten nähdä tuleeko niidenkin osaksi hallan kohtaamien, peuran suuhun joutuminen tai naapurin koiran käpälöinti. Tokihan sinne maahan meni pienempiäkin siemeniä, mutta saa nähdä moniko niistä itää saati tuottaa satoa.

Aloin jo miettiä siihen koneeseen muutamia parannuksia ja niistä yhden tai kaksi varmaan toteutan ennen seuraavaa kylvöä.

Kun kone on aikonaan valmistettu niin traktorissa on ollut 10-50 kw konetehoa, painoa korkeintaan pari tai kolme tonnia ja tyyliin 13 tuumaa leveät takarenkaat. Nykykoneen 16, 18, 20 tuumaa tai jopa yli 540 mm leveät renkaat, nostolaitteen säätövaarat ym tekevät vetogeometriasta sellaisen että joko pyörä tallaa edellisen vaon tai väliin jää puolikkaita vakoja. Raideväliä voi toki nykyäänkin säätää tai hankkia riviviljelysrenkaat, muttta helpompikin ratkaisu on eli vetää konetta vaon sijaan tasamaalta, kuten ilmeisesti kaikki uudet koneet toimivatkin.


Lakko, marssi vai hiljainen hyväksyntä  1

Risujen kerääminen on sen verran tympeää hommaa että erehdyin kuuntelemaan radion tarjontaa suurimman osan ajasta. Väliin mahtui hallitusohjelman uusia verotuskohteita.

Nyt on siis päätetty alkaa verottamaan ihmisten vapaa-aikaa. Tänään kerrottiin vapaa-ajan asuntojen hintojen romahtamisesta.

Jos heitän tästä ilmaan pari ajatusta. 1 nyt kun naapurissa vallitsee epävarmuus niin ei ole rupioita, taaloja, kruunuja, puntia ja jne nostamassa markkinahintoja ja lyhentämässä myyntiaikoja- kupla puhkeaa ja aletaan arvottaa mökit sen mukaan. Ilmeisesti edelleenkin jos on omaa rauhaa ja hyvä sijainti niin arvo säilyy paremmin.

Sitten tulee vielä yksi asia mitä ei ole kauheasti huudeltu: Alkaa tulla vastaan jo melko nuoria pareja jotka sanovat suoraan vanhemmilleen tai isovanhemmilleet että eivät halua mökkiä riesoikseen kun asumiseen uppoaa muutenkin niin suuri osa tuloista. Eikä välttämättä kyse ole puhtaasti rahasta vaan yhtälailla ajasta ja ajasta matkalla mökille ja sieltä pois.

Jopa minun oli vaikea käsittää ihmisiä jotka ensin puoli päivää valmistautuivat, sitten piti väkisin päästä mökille, puurtaa siellä sitten minuuttiaikataulun mukaan ja juuri kun muutaman tunnin olleet niin sitten oli taas kaahattava kaupunkiin nukkumaan tai viemään lempilapsi ratsastamaan.

Eli rekisteröityjen moottoriveneiden ja moottoripyörien verottaminen. Ensimmäinen ajatus oli että voi vittu mitä paskaa. Toinen ajatus oli että nytkö joutuu tyhjentämään tallin ja mitä helvettiä rannalla tekee jos moottoriveneestäkin joutuu maksamaan jotain vuosittaista veroa kaikkien vakuutusten, huoltojen ja polttoaineen päälle. Osuvasti uutinen siis tuli muutamaa päivää sen jälkeen kun alumiinihitsausta kaipaava projektiaihio pihaan saapui. Ehkä sitä pitää pienentää sen verran jotta kulkee soutamalla tai pienellä moottorilla ja jää rekisteröintirajaa pienemmäksi.

Seuraavaksi verolle joutunevat jalkapallot, hevoset, marsut, minipossut, tietokoneet, älypuhelimet ai niin se yle-maksu meneekin jo, mopoautot eli kevyet nelipyörät, ruohonleikkuukoneet, puutarhajyrsimet, risteilyt ja lomamatkat ylipäätään.

Jääkiekko ja golf joutavatkin verolle pantaviksi ainakin siihen saakka kun A tehdään jäähallit sellaisiksi että ne tuottavat käyttämänsä energian ja B golfkenttien valtavat ruohovarannot hyödynnetään.

Näyttää kuitenkin vahvasti siltä että yhteiskunta menee kertaheitolla eriarvoisempaan suuntaan, enkä siis tarkoita suunniteltuja koulutussäästöjä. Mitä sellainen ihminen pääasiassa autolla tai moottoripyörällä tekee joka asuu kolmen minuutin kävelymatkan päässä työpaikastaan ja kaikista tarvisemistaan palveluista- no ei välttämättä yhtään mitään, mutta sitten kun sinne lähimpään kauppaankin on vartin matka autolla, kolme varttia kävellen oikopolkua ja kaikki muut palvelut vielä kauempana esimerkiksi venematkan päässä.

Kyllä minä pärjään ilman Suzukiani- täytyy kai vaihtaa se mopoon jos sitä ei ole vielä pantu verolle. On vaan helvetisti kätevämpää kun on joku vara-ajoneuvo silloin kun oma auto on joko lainassa, työmaan pihassa tai vaikkapa sisävalo unohtunut muutamaksi päiväksi palamaan.

Näinkö sitä ajoneuvokantaa sitten nuorennetaan? Ainakin minulle selvisi juurikin tänään että en tule ostamaan uudempaa, isompaa ja hienompaa moottoripyörää jos siitä joutuu maksamaan ehti sillä sitten ajamaan tai ei.

Toisaalta jos moottoripyörien käyttömaksu perustuisi ajomäärään kilometreissä se kävisi minulle oikein hyvin. Ei sitä enää tule ajettua tyyliin 350 kilometriä vuorokaudessa. Veneissä ilmeisesti täytyisi mitata käyttötunnit.

En vaan tiedä miten Suzukin sähköjärjestelmässä riittäisi virtaa johonkin GPS- seurantalaitteeseen ja kyllä se ainakin nollaisi minun uskoni vapaaseen maahan jos joka reissuun pitäisi lähteä jäljityslaitteen kanssa.

Nyt kun niitä pirun jäljityslaitteita kuitenkin on muutassa käyttötarkoitukessa ollut ja on edelleenkin niin niitä huomaa muuta kuin silloin on maksun aika tai sitten kun taas jälleen kerran seurantalaite on tyhjentänyt akun keskelle ei mitään 27 asteen pakkasessa.

Eihän noilla seurantalaitteillakaan ollut mitään virkaa ennen rajojen avautumista. Nykyään kiitos vaan EU:n niin edes Jopoa ei voi jättää vahtimatta jos meinaa ettei se kiidä kahta tuntia myöhemmin pakettiautossa rapakon taa pahimmassa tapauksessa romumetalliksi.

Tänään viemässä vaunun, avaamassa tukkeutuneen salaojan, peittämässä vaunun kanssa eristeitä, peittämässä salaojan jne.

Mutta siis tuo romumetalli: Tänään kynsin ihan vaan kaksisiipisillä, äestin noin 2,8 metrisellä ja olisin vielä kylvänytkin 2-rivisellä, mutta kun nuo saatanan vikakytkentäkourat eivä mahdu edes ilman palloja paikoilleen.

Mikä noita kolmea konetta ja varpajyrää yhdistää: Kaikki kolme olivat menossa romumetalliksi ja sitten ihmetellään missä on kilpailukyky. Tietysti lainatuilla nelisiipisillä Variomateilla tai kolmisiipisillä kääntöauroilla jälkeä syntyisi nopeammin, mutta kun huomioin siirtymät ja työkalujen vaihtoajan niin noin pienessä hommassa nuo työkalut kestävät kymmeniä vuosia ja ensi vuonna ovat tienanneet hintansa pelkästään säästettynä polttoaineena.

Minähän en tiedä tuleeko maasta satoa, mutta kuten viime vuonnakin jos ei kylvä mitään niin ei varmasti tule satoakaan. Sitten kun jotain kylvää niin voi jotain jopa saadakin.


Vajaat 95 %  1

Ottaa päähän, mutta paljon vähemmän kuin eilen.

Purin varsinaiselta työmaaltani kerrankin ajoissa kotiuduttuani tukkikouran teleskoopin. Syy jumiutumiseen oli kaksi varsin pieninä palasina olevaa kuulalaakeria jotka onneksi ehti hakea paikallisesta puuilosta. Kiitokset ystävälliselle asiakkaalle joka huomautti hihnalle jääneestä maalipurkistani ennen kuin ehdin ovesta ulos. No olisipa ollut syy käydä siellä huomennakin.

Mallia ei tietenkään saanut irti ehjänä irti.

Kun sain laakerin paikoilleen alkoi armoton kymmenvuotistarkastus jota sisäputki ei läpäissyt kiitos laakerin kuulien ja ulkokoolin palasten tekemien urien.

Eli pohjapalan vaihto, liukulaakerin kääntö ja teleskooppi ei edelleenkään mene viimeistä kuutta senttimetriä sisään. Todenäköisesti pohjapala on hieman paksumpi ja suorempi kuin ulkoputki sallii, mutta se viimeinen rupi kyllä hioutuu jommasta kummasta päästä.

Tänään asiakas rupesi suunnittelemaan valituskirjelmää firmoille Uponor ja JITA = salaojakaivon jatkaminen on tehty aivan typeräksi, mutta vielä vaikeampaa on liittää kahden valmistajan 110/95 mm sadevesiputkia. Jos kolme raavasta miestä asentaa yhtä Y-haaraa 24 minuuttia niin ehkä osissakin on vähän liian suuret toleranssin.

Autotallin täyttö meni suht mukavasti.



Tappioita, korjauksia  1

Hyvä aamu, paska päivä, kohtuullinen iltapäivä ja puoleen yöhön asti korjaamista.

Kun kaksitoimisesta sylinteristä tulee kesken päivää yksitoiminen niin että liike pysähtyy puoliväliin en ainakaan minä keksi muuta lääkettä kuin uusia se sylinteri. Ainoa huono puoli hinnan lisäksi oli tarvikeosan sijainti.

Tarvikkeessa oli väärät lähdöt, 7 mm liian pienet laakerin sisäreijät, mutta kyllä se toisesta päästä paikoillaan jo on, mutta ei viitsinyt pimeässä ruveta tähtäämään toisen pään tappia.

Sitä ennen kävin pelastamassa maankaatopaikalle juuttuneen lue hajonneen kuorma-auton, nostelemassa harkkoja ja siirtämässä soraa jne.


Mukaavuusalueen ulkopuolella  1

Tahallisen ja tahattoman kirjoitusvirheen ero on yleensä se että tahallisen on huomannut ennen rivinvaihtoa tai lähettämistä.

Veneen pohjan paikkaaminen jää varmaan tältä viikolta.

Piti aamulla nopeasti lähteä töihin. Oli vaan pari pikku juttua ennen sitä. Eli ensinnä oli vaunuissa täysi lasti putkia. Ihan vaan sellaisia käsin lastattavia, mutta kuitenkin.

Kun ne sai purettua vedin vaunun lähimmän kaivinkoneen ohi seuraavan luo ja pyörittäjää + luiskakauhaa hyödyntäen väänsin valopalkin kummatkin kulmat suunnilleen alkuperäisille sijoille että pääsin magneettivalopaketin kimppuun.

Koskapa oikominen jäi hieman vajaaksi täytyi purkaa sarjasta magneetit ja ruuvata valot kiinni ihan vaan niillä magneeteille tarkoitetuilla pulteilla ja muttereilla.

Sen verran oli valoisaa että en saanut oikein selvää erottuuko ne tuikut ollekaan päivänvalossa, mutta hyväksytyt valot ja itse asiassa tänään oli käytännössä sellainen työmaa että kaikki käännökset olivat muualla kuin liikenteen seassa. Suoraa tietä piisasi ja vastaantulijoita oli aivan käsittämätön määrä.

Ennen sinne työmaalle pääsemistä piti vielä noutaa tukkikoura lainaan. Sen perään laittaminen on normaalisti ehkä vartin tai puolen tunnin operaatio. Nyt meni aikaa selvästi enemmän kun piti poistaa alempi takalasi, avata kaasujousien alapäiden lukitukset, etsiä oikeat tapit, poistaa aputason kiinnike ja lisätä peräöljyä- niin ja tietysti pestä lasit talvivaraston takanurkasta kaivettavalla painepesurilla.

Vaikka tuo perintötraktori on ollut jo monta vuotta olemassa ja vaikka siinä on ollut perässä varmaan kaikki vaunut ja työkoneet niin en muista että olisin sen kanssa tukkikouraa käyttänyt. Kun sitten työmaalla olin pari kertaa penkkiä käyttänyt ympäri tulin siihen tulokseen että työt loppuu tänään suht aikaisin ja pakko pätkäistä istuimesta yksi säätövipu lyhemmäksi.

PAKKO pätkäistä, koska penkkiä kääntäessä joko asennosta tulee luonnoton tai vivun pää uppoaa pohkeeseen.

Toinen ikävä havainto tuli perävaunusta eli aisan pituudesta (lyhyydestä) johtuen sekä letkua että jalkaa joutui varomaan. Kun oli vipu pätkitty niin pistin sitten sen aisankin poikki ja noin John Holmesin verran kovaa palkkia lisäpalaksi aisan keskelle.

Täytyy koeajo tehdä huomenna ja jos pelaa kuten toivon on sama hoito edessä seuraavallekin vaunulle. Nykytraktorissa kun tuppaa olemaan varsin korkeat ja leveät takarenkaat.


Lastaus at 7148  1

Tänään tunnustan iloinneeni Rosbergin voitosta. Sen jälkeen ja sitä ennen olin töissä.

Ruuan etsintä alkoi tänään tutusta kaupasta, mutta ei ollut aikaa odottaa ihan niin kauan. Sen sijaan kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa M-kaupassa. Mitään oleellista ei jäänyt puuttumaan eikä ainakaan tällä kertaa mikään koriin päätynyt vaikuttanut tuhottman kalliilta.

Asiakkaita olisi mahtunut enemmänkin, mutta perässäni tullut maitoa ja jäätelöä ostanut nainen oli kyllä ainoa jonka tänään nähdyistä olisi helluntai ym heilaksi halunnut.

Kuulin että lähisukulainen aloittelee soutuharrastusta- ihan niinkin alusta että veneen pohjassa on valmiiksi iso reikä kuivaharjoittelua varten. Kuulemma Finjetin vanha pelastusvene... no olkoon mikä hyvänsä, mutta jos saa saa reijän umpeen yhtä hyvin kuin leikkurin teräkotelon tai jyrsimen ilmansuodattimen kannen täytyy laittaa pelastusliivit päälle jo silloin jos täytyy pitää sadetta veneen alla kuivalla maalla.

Ensihätään kieppasin pistämään sadevesiputkia piiloon, seuraavalla reissulla jatkettiin tontin liittymän rumpuputki ja monacolaistauon jälkeen kävin vielä ajopuomin upotussafarilla. Jos nyt pääsisi edes päivän tai kaksi tekemään jotain ihan muuta.


Palloihin katsomatta  1

Päivän saldona oli yhden kaivon asennusmonttu ja pari putkilinjaa. Sen perään vähän murskeen levitystä.

Periaatteessa päivä oli varsin lyhyt, mutta piti vielä illalla käydä onnittelutilaisuudessa.

Sen alkupäässä näin sitten videon mallia kamerakännykkä joka pätkii tai kamera jolla kuvataan taskua sisäpuolelta.

No joka tapauksessa kyseessä oli lasten urheilutapahtuma lajeina ainakin juoksu ja pallon heitto. Ehkä idea on ihan hyvä, mutta toisaalta en ainakaan itse usko että olisin kovasti nauttinut minkään sortin kilpailemisesta vielä siinä vaiheessa kun pallon heittäminen tuottaa lukuarvon, mutta heittosuunta on vielä täysin hakusessa.

Sitten taas toisaalta hieman vanhempien osalta yksi on ihan tosissaan vimpan päälle varusteltuna ja viereistä rataa porhaltaa tyttö tai poika peruslenkkareilla kolmen metrin erolla maaliin.

Ehkä videon paras anti oli kuitenkin seuraava: Kaikki ne jotka juokseva lapsi tunnistaa tulee sijoittaa maaliviivan takapuolelle ettei ylivoimainen voitto muutu äkkikäännökseksi puolimatkassa. Toinen juttu on heittäminen.

Armeijassa aikoinaan yritettiin opettaa tietylle esineelle tiettyä heittotekniikkaa. Kuitenkin parhaaseen tarkkuuteen ja pituuteen päästiin heittämällä kuten pesäpalloa. Näin ollen sitä lajia harrastanut paiskoi harjoitusheitteen molemmista pahvitauluista sukkana läpi niin lujaa että jos olisi suojaamattomaan päähän kopsahtanut olisi tarvittu tikkejä tai ruumisauto.

Jos lapsi ei kouluun mennessään saa palloa lentoon täytyy asialle tehdä jotakin. Nyt ainakin tiedä mitä pistän kahden lapsukaisen joulupaketteihin ja se ei ole tietokonepeli.


Puhjennut kumi vaan ei heilaa helluntaiksi  1

Kyllä osasi taas olla päivä. Aamupäivällä hommat eteni hitaasti, mutta varmasti. Kun sitten sieltä viimein pääsi pois päätin mennä korjaamaan katkaisemani tien.

Siitä se alamäki sitten alkoi. Ensin tilttasi puhelin - (lue akku) 4 -> 0 ja tietysti mahdollisimman huonolla hetkellä. No se ei haitannut työntekoa yhtään vaan sain tien kiinni, ylijäämät hoidettua ja rupesin lastaamaan työkaluja. No sitten arvelin että täytyy vaunu viedä pois pellolta, samoin kelanlevitin.

Autolla naapuriin ja sieltä traktorikyydillä takaisin. Puolimatkassa kuului tsuh shuh tsuh jne, joten pyysin sit kuskia tarkistamaan renkaat kun ääni kuulosti karkaavalta paineilmalta. Valitettavasti olin oikeassa ja matkanteko loppui siihen paikkaan sillä vehkeellä.

Onneksi vanha kunnon perintötraktori oli kirjaimellisesti seuraavassa risteyksessä ja sillä saatiin sekä lannoitteet pois tieltä että kylvökone täytettyä.

Edellinen