Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2012.
Edellinen

Idiioottiparkkipurkki  1

Tarvis varmaan perustaa oma säätiö. Säätiön edustaja kirjoittaisi laskun sielläkin missä virkavalta ei valvo pysäköintiä.

Tänään oli siinä ja siinä ettenkö itse olisi joutunut maksun puolelle, mutta sen noin 30 sekunnin aikana kun kävin vappuja toivottamassa suhahti yksi auto oikealta ohi ja onnistuneesti omaan pihaansa, tai ehkä tyttöystävän vanhempien pihaan.

Kumma että suurin kivi löytyy aina siitä paikasta josta se on vaikein poistaa.


Takapenkkilöytöjä  1

Eksoottisin asia mitä olen autoni takapenkiltä löytänyt oli kymmenisen vuotta sitten mustat rintsikat kokoa A ja jotain. Tänään sieltä löytyi kassi jossa luki "I love Tårta".

Sunnuntain ratoksi oli tarjolla jäätynyttä maata ja ekan kerran kolmeen päivään pystyi syömään lämpimän aterian kivuttomasti.


Laukkahevot  1

Olin ilmeisesti ymmärtänyt väärin totolapun täytön. Kahden lapun ja kuuden Euron jälkeen olin onnistunut osumaan kahtaan laukkahevoseen.

Matka on joskus antoisampi kuin perille pääseminen tai paluumatka. Tällä kertaa osuin jopa menomatkalla sille oikealle huoltoasemalle jossa oli se pankkiautomaatti.

Paluumatkalla totesin että matkan organisaattori oli sekä sadisti että masokisti ja toi vielä tullessaan patologisen valehtelijan. Onhan sekin tapa pyyhkiä hämähäkinseitit piparipaketin päältä.

Kuitenkin tuon sadomasokistisen ja rajoitusten mukaan yhdellä tauolla suoritetun paluumatkan kohokohta osui huoltoaseman parkkipaikalle. Peruutettuani tyhjennetyn auton ruutuun köpötteli viereistä autoa kohti mies kävelykeppiensä kanssa. Koskapa vielä turbon jäähdyttämiseksi auto kävi siirsin sitä kolmisen metriä että ukkeli sai ovensa esteettä auki.

No mun takapenkkiosaston kauniista naisista vanhempi tulkitsi asian niin että tein jotain täysin käsittämättömän ritarillista, jotain mitä hän ei ole koskaan nähnyt parkkipaikalla tehtävän. Kovasti yritin selittää että säälin vain oman autoni peltejä kun siinä viereissä autovanhuksessa ei välttämättä ole mitään ovistoppareita ja riittääkö käsiä jos kepitkin tarvis heittää sisälle.

Loppumatkan ahdistuksesta seurasi ilmeisesti uuden elämän luomista eläintarhassa. Sitä että syntyikö varsaa vai elämää suurempaa rakkaustarinaa en todellakaan tiedä.

Koska kuormaan jäi vielä pari niin paikallisbubin karaokeoasto sai uudet tähdet. Valitettavasi juntti ja juntimpi olivat liikenteessä ja iloitsin että perinnepukuihmiset olivat mallikelpoisesti toisin kuin valtaväestön idiootit.

Ilta paikallisessa päättyi kuitenkin turhaan juopuneen puhutteluun ja naisen itkuun josta ei tahtonut tulla loppua. Ilmeisesti auton takapenkki luo sellaisen turvallisuuden tunteen että henkevien keskustelujen päätteeksi viimeinenkin pääsi ehjänä kotiin.

Olen tehnyt tässä sellainen havainnon että ensimmäisenä kyydistä jäänyt tulee jossain vaiheessa iltaa niin estottomaan mielentilaan että kirjaimellisesti kaatuu lähimmän miehen pauloihin. Maailmassa ei vaan ole sellaista viinalaatua että sen kaatumisen kohde olisin minä. Tai oli, mutta vein kyllä turvallisesti kotiin ja sai olla yönsä yksin.


Bumerangi  1

Kun viime vuonna avasin yhden talon nurkan noin kolmen metrin matkalta en todellakaan odottanut meneväni samaan osoitteeseen uudestaan. Talo on hyvin paikallaan, mutta tie on sekä kaupungin että asiakkaan puolella poskellan. Siitä seuraa talon alle sulamisvesilampi. Salaojat oli edelleen umpijäässä ja routaa sen verran että tarvii sunnuntaina yrittää uudestaan.

Huomenna toivottavati terveenä matkaan ja ilman sydämen tykytyksiä takaisin.

Joku oli tarjonnut Siwan kassan paidasta 100 €. Arvelin sen olleen mies ja halunneen oikeasti riisua sen paidan kauniin naisen päältä. Oliko sitten tosissaan vai ei, mutta paita ei ollut vielä kaupan. Hyvällä säkällä siihen voisi tulla lähimmän maajoukkueen kolmosketjun hyökkääjän nimikirjoitus ja hienoinen arvonnousu. Se toki edellyttää että ehtii käydä kotonaan leirityksen aikana.



Alivuokralaiset  1

Pitkäksi meni päivä taas kerran. Kun aurinko paistaa on hyvä hetki laittaa salaojia maahan ja ojia umpeen. Valitettavasti myös tappiota.

Painepesuri oli yhtesityöhaluton. Uuden imusuodattimen asennus ei onnistunut ilman rautakauppareissua. Jo sitä ennen oli suuttimessa sitkeä roska ja kun viimein pääsi kiinni pesurin kahvaan räjähti letku. Onneksi se oli vain puhdasta vettä.

Aurinko toi mukanaan riistapeltoviljelijän ja pari "alivuokralaista". Vesimyyrä vielä on ihan OK, mutta putkikelan levittimen kanssa reviirikamppailua käyvä kyy ei paljon naurattanut.

Tappioita tuli myös yhden turvakoulullisen nostoketjun verran ja se harmittaa varmaan huomennakin. Nyt on enää 5 sarkaojaa putkia vailla, ongelmana vaan saada vesi riittävän alas naapurin puolelta että oma puoli kestäisi ajaa sorat ojien viereen


Eksynyt oon maataloustukiviidakkoon?  1

Aloita aamu tyhjentämällä rautakauppa t-haaroista. Jatka sitä viemällä firman johtaja kaupunkiin kuivatuttamaan vessanpöntössä uittamaansa puhelintaan ja pääse oikeisiin töihin siinä kymmenen jälkeen.

Hymyileekö elämä siltikään vaikka lompakon korvikeessa oli 50 € seteli. En minä kovin kummoisen näköinen ole, mutta melkein tyhjän ruokapaikan nainen sai pasmansa niin sekaisin että joudun huomauttamaan että en ollut antamassa hänelle sentään ihan 30 € tippiä vaikka kaunis nainen onkin.

Totesin myös että jos minä olisin siellä kassakoneen puolella ja noin kaunis nainen tulisi yllättäen niin pieni matematiikkasekoilu olisi täysin ymmärrettävää. Että sellaista.

Jos joku homma on paperilla vaikeaa ja käytännössä pääpiirteittäin yksinkertaista niin se on maanviljely. Paperilla taas niinkin pienen läntin eteen täytyy tehdä päivä töitä, eikä riitäkään.

Sitten jos joku menee pieneen pienellä läntillä tapahtuu isoja asioita. Kaikki tämä paperityö vain siksi että alkutuotannon tuottajahinnat on haluttu polkea kulutason alapuolelle kiitos EU:n ja halpatuonnin.

Meinasin että pääsen tänään eroon tukiruletista, mutta näyttää vahvasti että ensi vuonna tähän aikaan täytyy olla joku viljelijä oikeasti tai sitten täytyy ostaa lisää peltoa jostakin. Jos ostaa metsää sen tuotto riippuu kasvusta ja siitä paljonko sitä korjaa, miten ja millä hyötysuhteella. Pellon tuotto riippuu noiden lisäksi lappujen täytöstä.

Salaojitus ei tänään edennyt. mutta tie parani, tarvikkeita on iso läjä ja ensimmäiset ojalinjan pöllit halkomista vailla. Huomenna sit tehtävä mitä pystyy ja siirrettävä kalustoa sellaisiin hommiin joista tulee muutakin kuin kuluja. Veden laskemista ja lumen sulamista odotellessa.


Verkkoaitaa  1

Salaojitus stoppasi putken katkaisemiseen. Olisi sen toki voinut ehjäksikin jättää, mutta kun ei kauhaa väistäny niin tarvi pistää poikki. Jatkoja ei tietenkään kuormassa ollut ja ainoa jatko työmaalla oli pahimman kurakon keskellä. Annoin olla ja lähdin kotiin. Menihän niitä putkia maahan jo aika pätkät, huomenna kaupasta lisää.

Kesäkummit alle yhteen autoon

Kummisavottaa ennen piti käydä katsomassa purkuprojektia. Noin 100 metriä muovitettua verkkoaitaa tolppineen. Toivottavasti ei ole mitään metrin valumöttejä.


Uusia naapureita  1

Tänään piti olla lyhyt ja rauhallinen päivä. Se oli kuitenkin pituudeltaan reilut 13 tuntia pihasta pihaan ja kelallinen salaojaa maahan.

Pääsin sit juttelemaan uuden naapurin emännän kanssa ja toisen naapurin isän ja tyttären kanssa. Saattoi sanoa jotta harmi kun ei ole sitä nuorta rouvaa tavannut esimerkiksi 12 vuotta sitten - tai ylipäätään ennen kuin tapasi nykyisen aviomiehensä. Sekin on toki mahdollista että olen tavannut ennen kuin olen osannut lukea tai kirjoittaa.

Nyt on sit enää kaksi naapuria tapaamatta.

Töitä on näemmä tehty kun on kädessäkin rakko. Johtuu lähinnä tuulen kaataman ikihongan vangitsemasta moottorisahasta. Arvelin että parempi ottaa heti kannosta irti ja jos mahdollista nostaa kanto takaisin paikalleen, mutta katkaisu ei mennyt ihan putkeen. Juuri pari senttiä ennen kriittistä hetkeä puu liikahti, ei ylös, ei alas vaan sivulle. Puri teräketjun kiinni.

Tietenkin paikka johon ei koneella nyt pääse, paikan paksuin runko, toinen moottorisaha 25 km päässä, mutta onneksi oli Fiskarssin kirves ja vieläpä terävä. Sillä sitten hakkasin puun poikki viiden sentin päästä teräketjusta. Huono lyöntikorkeus, alla liukas märkä kallio ja jatkuva epävarmuus kaatuuko kanto niskaan vai pomppaako pystyyn.

vinssi ilmeisesti seuraava matkaan lähtevä työkalu.

Putkikelan levitin uhka käydä pieneksi. 80 mm putki meni ok, mutta 100 mm salaoja on liian iso ulkohalkaisijaltaan. Toki sen saa levitettyä, mutta pidättimestä on otettava ainakin toinen käpälä pois.


Pyörien päällä  1

Mernasin rauhallista salaojituspäivää omassa tahdissa. Valitettasti ensin reilun tunnin söi tien teko ja kun sain levittimen kasaan olisi ollut jo apuvoimia tulossa, mutta minkäs teet kun sepelit oli vielä noutamatta.

Kahden kuorman jälkeen meni eka putki levittemen kanssa maahan ja pyysin sitten lounaan jälkeen laittamaan ojaa umpeen. No kun tulin takaisin niin ei omatoimisuus oli ottanut vallan ja oja oli yhä auki. Sitten kun viimein rupesi peittämään ei millään ymmärtänyt ajaa telakonetta ojan päälle ja ottaa pienempiä kauhallisia salaojasepelia.

Lopulta väänsin rautalangasta ja sitten alkoi homma sujua- Sikäli vaan otti päähän kun olisin yksin laittanut puoli peltoa tuossa ajassa kun vaan olisi ollut tie kunnossa ja sepeliä mitä laittaa. Sitten kun sorakuoppa oli jo kiinni pääsi vasta jatkamaan putken levitystä.

Kumma juttu vaan kun minä en ole noita paljon tehnyt ja toisessa päässä kun kuviosta tuli noin 12 m jakoinen sanoi "älä tee niin monimutkaista. No sitten kun itse pääsi puikkoihin niin melkein heti teki jonkun ylimääräisen oksanhaaran kun oli mukamas niin märkä kohta- ja onhan se kun lumi ei ole vielä sulanut kokonaan, pellon keskusta on reunoja alempana ja edellinen omistaja on kyntänyt sarkaojat umpeen.

Mitään näkyvää ei ainakaan hajonnut, mutta kyllä hermot on piukassa jos hyvän tekniikan sijasta pitää tehdä vaikeimman kautta. Toivottavasti lämpöaalto tulee pian.

Lounaasta vielä sen verran että kyläkaupan Kolmospizza oli aivan valtava ja maistuikin hyvälle.

Edellinen