Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2011.
Edellinen

Ass Cam ja liimanhaistaja  1

Toisin kuin otsikosta saattaisi päätellä ovat vihreät kuulat edelleen paketissa odottamassa hyvää syöntihetkeä. Itse kamera sentään kävi jo ulkona paketista, mutta voi niitä ohjeita. Jos on musta niis se on varmaan maa. Jos on punainen niin se on varmaan plus 12 V ja RCA on kuvaa varten, mutta mikä hitto se valkoinen johto oikein on- Sitä ei ole mainittu ohjeessa ollenkaan.

Ass Cam tai mikään muu filmi ei lähtenyt rullaamaan. Toki laitteen ostettuani luin ohjekirjaakin, mutta en opetellut ulkoa. Kun sit piti kokeilla millainen kuva ja kameraa ei ole asennettu niin DVD koneeseen ja pyörimään. No minkään valtakunnan kuvaahan ei näkyviin tullut. Voi olla että jos olisi ollut ulkopuolinen näyttö niin siinä olisi lukenut muutakin kuin "Signal locked" tai "engage parking brake to wiew video".

Käsijarru on sähköhydraulinen ja varmaan jostain voisi ottaa käsijarrun signaalin, mutta varmaankin turvallisempi ratkaisu löytyy muualta. Turvallisempi siinä mielessä ettei koneen elektroniikka kärsisi peruutuskameran asennuksesta. Vaarallisempi siinä mielessä että elokuvaa pystyisi ainakin teoriassa katsomaan ajon aikana.

Ilmeisesti kotimaisessa ohjaamotehtaassa ei ole yhtään kunnon liimanhaistajaa- siis sellaista joka jo hajusta toteaisi että tuo liima on paskaa ja sillä ei pysy tiivisteet tai roiskeläppä paikallaan.

Eikä näytä maailman parhaita traktoreita tuottavalla tehtaalla olla enää sananvaltaa paskojen Acco komponenttien välttämisessä. Muovinen takalasin sarana on varmaan jonkun mielestä hyvä keksintö jollekin markkina-alueelle ja johonkin käyttöön, mutta tuohon ohjaamoon ja tuolla saramallilla se ei sovi, ei toimi, ei kiristy, ei pysy paikallaan, ei kestä. Vanhojen mallien teräksisten rasvanipallisten saranoiden kanssa ei ole ollut yhtään ongelmaa noin 12000 käyttötunnin aikana. Kerran vuodessa kun rasvaa niin korkeintaan voi joku rasvanokare pudota takalasille.

Ei varmaan auta muu kuin ostaa vanhan mallin saranat ensi viikolla. Voi olla ettei mene heittämällä paikalleen ja silloin menee turhan vaikeaksi. Nyt ne jää ostamatta, mutta kun seuraavan kerran joutuu kattoa raottamaan ne ei enää paikalleen mene.

Taisi olla viikko sitten kun kävin lahjakorttiostoksilla ja öljynsuodatinavaimen kanssa Hiacen alla. En tiedä mitä öljyä mahtoi koneessa olla ja miltä vuosikymmeneltä, mutta haalareissa on ainakin sitkeästi. Musta ei mustassa osassa näy, mutta oletin että kolmen pesukerran jälkeen ei ranne enää mustuisi.


Naakat  1

Pitkäpiinainen homma. Muistaakseni 2008 avasin työmaalla tukkeutuneen savupiipun. Ei ollut savupiipussa verkkoa, joten sinne oli ollut hyvä tehdä pesä. Nyt sit keväällä samaisen asiakkaan TV pimeni ja kävin sen elvyttämässä. Joku kuukausi sen jälkeen tuli toimeksianto että tarvis pultata lumen mukana pudonneet lapetikkaat paikalleen. Taisi olla 9.6 tai jotain sitä luokkaa. No tänään ne tikkaat sit meni paikalleen. Samalla sieltä löytyi seuraava vihje. Olisi varmaan pitänyt käydä apteekissa luetuttamassa mitä professori oli kirjoittanut.

Kuitenkin asiayhteydestä ymmärsin että halusi saunansa savupiippuun pysyvämmän verkon. Tuli sit tehtyä pieni tilataideteos tarkalleen 49 X 63 x 5 cm. Terästä verkkona ja lattana käytin ja sopi paikalleen ihan hyvin.

Piti vielä illalla kiertää valaistu lenkki- lenkin 4,4 kiersin, mutta valot toimi heikosti. Varmaan 17000 muuta paikkaa tarvii sähköt ennen tuon polun valaisemista ja sitäpaitsi nyt kun tuli vähän lunta niin näkee ihan hyvin ilman valojakin.


Ja uudelleen  1

Onneksi en opiskellut autosähköasentajaksi. Niinkin yksinkertaiset kuin perävaunun sähköt= johtoa ja 5 valaisinta 1 jakorasia ja pistoke- 3 valaisinta toimi ja 2 pimeinä.

Rekkarin valo oli helpoin, koska vaunua käännellessä oli polttimo pudonnut sijoiltaan. Uusi LED äärivalo sensijaan oli varsinainen ihmetys. Yleismittari tietysti hukassa ja sit kun löytyi niin "tyjät paterit"- terveisiä vaan entiselle lähiesimiehelle. Mies paikallaan, mutta olisi poliisiparista ollut se joka osaa lukea. "Tyjät paterit" vaati kolme yritystä, mutta kelpasi ja jäi voimaan.

Vanha virtakynä sentään löytyi ja pistokeeseen tuli sähköä- ei siis vikaa autossa. Jakorasialle tuli sähköä, ei siis vikaa uusitussa kaapelissa, eikä sen liitoksissa. Jännitettä tuli myös uuden valaisimen liitokseen ja aivan samaan tahtiin mittasi sitten vaunun runkoon tai maajohtoon verraten.

En vieläkään tiedä missä vika oli, mutta vedin vanhalla virtajohdolla uuden 2 x 0,75 neliömillin lapamadon ja juotin jännitteen samaan kohtaan, mut maadoituksen vähän helpompaan paikkaan. Sit alkoi äärivalokin palaa. se taas viittaisi maajohdon kärsineen tai menneen poikki tai vanha johto oli vaan niin hapettunut.

Perävaunu näyttää viimein perävaunulta.


Uudelleen  1

Perävaunu temppuilee. Harvoin joutuu omaa työtään paikkaamaan, mut sekä rekkarin valo että uusi äärivalo on ihan pimeät. Kytketty on oikein, tinattu ja kutistesukilla eristetty. Ei mitään selkeää vikaa näy joten ilmeisesti johtimet tarvii vaan vaihtaa uusiin. Liitokset näytti hyviltä, eikä purkautuneet vetämällä, mutta sähkö ei vaan mene läpi noin hapettuniesta kaapeleista...

Mielenkiintoisia viestejä. Mitenköhän hätävarapoikaystäväpalvelun saisi toimimaan.


Uuteen aamuun  1

Voi kuinka mukavaa oli kuulla äänesi ja visualisoida missä olet ja mitä teet. Se päivä oli eilinen vaan silti vielä hymyilen.

"Rakastelemisen täyteistä vuotta 2012 kaikille! Älkää juoko liikaa, ettei muna löysty ja pillu kuivu nihkeäksi" . //- joudunkohan maksamaan lainauksesta dildoilla, pornolla ja hepenillä... Mut joka tapauksessa jos ei muuta syytä keksi olla pullo kiinni niin tuossa se on kiteytetty. Samalla muuten keksin seuraavan vuoden lahjahitit: Nikotiinikorvaushoitodildo ja anustappi samalla idealla. Aina kun tekee mieli polttaa niin korvaushoitodildo tai tappi toimintaan. Vähintäänkin yhtä vaarallista terveydelle kuin tavallinen tupakointi/nuuska, mutta huomaamatonta- eikä tarvi ketjupolttajankaan aktia keskeyttää tupakan himon vuoksi.

Päivärytmi sekaisin ja mihinköhän jätin puhelimeni


Korkeampi voima jatkuu  1

Jos ihminen voi joskus yllättyä niin tällä viikolla talutettuani baarin vetoivoimaisimman daamin kotiovelleen ja saatuani toisen suostumaan elokuviin sain kolmannelta puhelinherätyksen noin klo 04:30. Onneksi työpäivä oli paperityöpainotteinen.

Herätykseen kuului vielä torkkutoiminto jollaisesta varmaan voisi veloittaa ainain sen 180 € / tunti. En sit tiedä mikä lumous meni päälle, mutta lopputuloksena se että elokuvat peruuntui neidin kipeydyttyä, sähköt tuikki, puhelin pätki ja netti toivottavasti toimii ekaa kertaa kahteen päivään.

Töitä siihen asti että pimeys oli tullut ja sitten oikein mielenkiintoinen keskustelu puhelimessa. Niin paljon vituttu toimimaton netti jotta kävin tarkistamassa miltä kaupunki näytti. Onneksi baaristatalutuskiintiö oli tälle viikolle jo täytetty tai ylitetty. Siis yleensä henkilökunta on kauniimpaa kuin asiakkaat. Tällä kertaa oli varmaan tasapeli siis ravintola-asikakkaat vastaan henkilökunta, mutta jos en tietäisi paremmin niin väittäisin että mun tämän vuoden kaunein asiakkaani oli kloonattu onnistuneesti. Näin ollen asiakkaat oli tällä kertaa hiuksenhienosti kauniimpia kuin duunarit. Hääseurueen nuorin nainen ratkaisi tasapelin asiakkaiden eduksi.

Kolmen vartin yökerhovisiitin aikana sähkät ja nettiyhteys oli alkaneet pelittää.


Korkeampi voima  1

Pienin, mutta realistisin odotuksin odottelin tiistai-iltaa. Elokuviin oli tarkoitus mennä likimain puolen vuoden odotuksen jälkeen, eikä tällä kertaa Punahilkkaa katsomaa.

Aamu alkoi kuitenkin ihan toisissa tunnelmissa, ei sähköä, ei väsymystä vaikka olisi saanut nukkua pitkään. Joten viemiset autoon ja tulevaa hääparia katsomaan. Perille en kuitenkaan ongelmitta päässyt, vaan tielle tuli tien täydeltä mäntyä.

Onneksi jollain kanssa-autoilijalla oli moottorisaha ja hämmästyttävällä tehokkuudella tie avautui. No se oli menomatka. Paluumatka iltapäivällä alkoi sillä että lähivalot pimeni. Sumareilla ja pitkillä sit lähimmällle huoltoasemalle. Hämmästyttävän tasalaatuiset polttimot.

Ohjekirja neuvoo purkamaan erinäisiä asioita että polttimot mahtuu vaihtamaan- ne siis mahtuu ja pystyy vaihtamaan purkamatta mitään, mutta ei sattunut kyytiin yhtään pienikätistä eläinlääkäriä tai gynekologia, peiliä ja taskulamppua. Joten sit ajoin sellaiseen paikaan mis sai akun irti ja uudet polttimot meni kiinni sujuvasti.

Viimeinen paketti jäi valojen puuttumisen vuoksi toimittamatta- ja onneksi vielä niin päin että en ollut informoinut tulevani, yritin soittaa, ei vastannut ja sit pimeni auton valot.

No kotona oli kyl valot olleet muutaman tunnin, netti oli mykkä pidempään.


Pelejä  1

Kaikkeen sitä joutuu. Ehkä energiajoman juominen vasurilla yhdellä jalalla seisten on jollekin jokapäiväistä, mutta puheiden pitäminen ja laulaminen varmaan menee useimmilta helpommin muutaman jälkeen.

Uutta tuokin että älypuhelimeen juomapelisovellus

Tällä kertaa ei kadonnut yhtään kissaa, ei ollut itkuja, ei tuoppeja vaatteilla, lasinsiruja oli ja väkimäärään nähden yllättävän vähän häiriöitä.

Silmänruokaa oli vähintäänkin riittävästi, mutta vähän särähti korvaan seurueesta yksi joka rupesi avautumaan omasta asiakaskaksikostaan kun näki toisen edessään tanssilattialla jonkun ulkomaalaisen näköisen miehen kanssa.

No jos vanhemmat on saaneet järkeä lusikalla ja vähentäneet sitä raskausaikana alkoholilla niin ei voi antaa puurokauhalla. Yllättävää myös Suomessa se ettei kumpikaan kaksikosta ollut saanut tarvitsemaansa terapiaa ja oikeaa lääkitystä. Yksinkertainen syy: Köyhät vanhemmat ja ainakin toisella isän alkoholiongelma ja ehkäisyn unohtuminen.

No siitä huolimatta ei kuulostanut hyvältä moinen arvostelu edes humaltuneen suusta. Siis minähän olin lukenut sen toisen potilaskertomuksen päästä päähän ja sen tyhmempänäkään pidetyn päässä/ älyssä ei ole, eikä ole ollut suurta vikaa. Vikaa on motoriikassa ja puheen tuottamisessa. Kuitenkin ammattikoulut käytyinä kunnialla ja toinen vielä touhuaa tietokoneensa kanssa varmasti paremmin kuin minä. Kun on itse nuori ja kaunis on helppo arvostella muita. Toki niin minäkin teen mutta hienovaraisemmin.

Lisäisin vielä että elo moniongelmaisen kanssa voi olla paljon ongelmattomempaa, antoisampaa ja samalla vaativampaa kuin tavallisen työssäkäyvän ihmisen kanssa. Montakohan kymmentä tuhatta täysin työkyistä nuorta ja aikuista on samalla periaatteella todettu työkyvyttömiksi ja tehty työhalutomiksi jo pienestä pitäen. Ei kaikille riitä töitä piilaaksosta, eikä edes Hesburgerin kassalta, mutta hitto sentään jos työvoiman koko potentiaali otettaisiin käyttöön ei tarvis tuottaa massatuotettuja Kiinalaisia helyjä vaan paljon kotimaista uniikkia pienine virheineen. Yhteiskunnalle kallis on se ihminen jota ei päästetä antamaan työpanostaan tämän Suomi- nimisen muurahaispesän kekoon kantamiseen vaan ruokitaan mieluummin kotiin.

Tuo ei vielä sykettä nostattanut, mutta se nostatti kun seurueesta yksi oli valomerkin jälkeen kaatua portaiden yläpäässä. Kun on ihmisen tuntenut noin 12 vuotta ja sit huomaa että tuossa se nyt sitten on iholla, käsi olalla ja tuettuna astelee rinnalla epävarmoin askelin portaita alas-se nostatti. Tilannetta vielä pahensi kun edessä oli pari naapuruston rääväsuuta jotka onneksi tyytyivät katselemaan varsin hiljaa kun minä vein paikan vetovoimaisinta naista maan vetovoimaa vastustaen.

Arvatenkin kuulen tästä vielä kun poikia seuraavan kerran näkee. "kukas se nainen oli jonka veit sieltä..." Ja sehän oli sen jolla seuran maalivahti totesi olevan koko puljun kaunein takapuoli.

Pelit on pelattu ja seurueesta ainakin kaksi pääsi turvallisesti koteihinsa nukkumaan.


Liikaa vai tarpeeksi  1

Viihde-elektroniikkaa kuvaputkesta taulutelevisioon. Joku 2-3 vuotta sitten matka- tv pimeni ja oli aika harkita uutta. Kuin tilauksesta kaverini kauppasi pikkutelkkaa- no pienihän se oli kun hänen peiliprojektiotelevisionsa on kokoluokkaa olkkarin ikkuna x 2 ja peittää taakseen yhden välioven.

28" tv ja sen mukana uudenkarhea TV-taso. Muuten se palveli hyvin, mutta ikivanhat stereot ei sopineet sisään kuin pujottelemalla ja tuuletustilaa jäi liian vähän. Kun Kasettidekki sanoi työsopimuksensa irti pääsi videonauhuri kaapin pohjalla, mutta mihin tunkea digiboxi.

No kun ei tuota telkaa ja paskoja uusintoja kovin paljoa tule katseltua niin digiboxi lepäsi vanhalla keittiöjakkaralla ja totteli kaukosäädintä huonosti. Aaton kunniaksi askartelin sit sahan ja akkukoneen kanssa yhden digiboxin mentävän korokepalan kääntöpöydän alle ja johtosuma pieneni kummasti. Antennivahvistimen johto saisi olla pidempi ja koroke voi kaivata mustaa maalia. Jos jotakuta häiritsee niin purkakoon tornin ja maalatkoon.


Jälkihoitoa  1

Bunkkeriin tieni vei ja pian takaisin. Pajalla piti olla sillä välin valot menossa kärryyn paikalleen. Kun sit noin viiden tunnin kulutta kävin kyselemässä etenemää oli saldona yksi kaapeli pujotettuna putkeen.

Äärivalot oli edelleen paketissa, eikä ainuttakaan kytkentää tehtynä.

Juottaessa ja ruuvatessa meni iltaan asti. Vieläkään en tiedä palaako uudet LED äärivalot vai kuuluuko poks kun työntää töpselin kiinni.

Joku valitteli ruuhkia. 22.12 S-ryhmän kaupassa, 23.12 Keskon kaupassa. Vain siitä että eineslaatikot oli vähissä ja kassojen tonttulakkipäisistä pystyi päättelemään että jotain juhlaa olisi tulossa. Väljää oli. Kassoille ei tarvinnut jonottaa.

Aatolle jäi tehtävää, välihommia välipäiville. Työ ei tekemällä lopu. Silleen näköjään loppuu kun kävelee Espanjassa eikä muista palata työpaikkaan silloin kun on sovittu. Turhaan minä vieraille mitään toivottelemaan kun ei tätä kuitenkaan kukaan lue.

Edellinen