Kaikki verottajan hyväksi

  • licence27

Luin tuossa vahingossa että kansalaisaloite jolla ilmeisesti olisi tarkoitus erota Eurosta ja palauttaa markat on kerännyt jo ainakin 20000 sähköistä ääntä ja vaarmaan sen kaveriksi tulee vielä melkoinen määrä ihan paperisiakin versioita.

Ideahan on hyvä vai onko? Jos palataan vanhaan rahaan niin kysymys kuuluu millä vaihtokurssilla? Vai otetaanko samoin tein käyttövaluutaksi PUNTA, KRUUNU tai DOLLARI? Edelleenkin kysmys kuuluu millä vaihtokurssilla.

Jos kauppa itään on romahtanut tyyliin 34% niin ei se pelkästään johdu valuutasta. Jos kauppa kaikkiin muihinkin ilmansuuntiin tökkiin niin vikaa on talouden nykyrakenteessa.

Alkutuotantoa uhkaa tällä hetkellä katovuosi jostain Jyväskylästä pohjoiseen, jatkojalostuksen työpaikkoja on siirretty aivan liikaa ulkomaille ja talouden helmiä tuhottu lyhyen tähtäimen voittojen toivossa eikä palveluidenkaan määrää voi vain rajattomasti kasvattaa.

Tokihan se auttaa jos uutta velkaa ei tarvitse ottaa vielä pahemmissa ongelmissa olevien maiden auttamiseksi, mutta tästä suosta ylös tullaan vain pysyviä työpaikkoja lisäämällä.

No päivähän ei ollut kovin työntäyteinen, mutta ilta... no sanotaan nyt vaikka niin että nainen kysyi että onko lapsia ja minä vastasin rehellisesti ettei niitä yksin tehdä.

Jos lähtötilanne olisi ollut parempi niin olisin kenties kysynyt sitäkin mikä hänen oma tilanteensa on.

Sitten tulikin mielenkiintoinen keskustelu aiheesta tulot, koska olen melko varma että sillä kauniilla naisella oli paremmat tulot ja allaan ainakin kymmenen vuotta tuoreempi työsuhdeauto.

Minähän en ole saanut tilinauhaa tältä tai viime kuulta joten en pysty rehellistä vastausta antamaan.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus