Mahtaako maali pysyä seinässä

  • licence27

Maalaaminen ei ole koskaan ollut mun juttuni.Tietysti sitäkin välillä joutuu tekemään ja tänään vieläpä puoleentoista kertaan.

Naapuri näet hiekkapuhallutti ja maalasi taloaan joku aika sitten ja häneltä jäi yli pariakin ainetta ja hyvin oli myös siveltimensä pessyt.

Näin ollen täytyi hyödyntää tämän päivän hyvä keli ja alkuun meni kaikki väritön suoja-aine ja kun sitä oli neljällä seinällä alaosissa niin kahta seinää pääsi maalaamaan harjalta alkaen.

Huomenna ilmeisesti sataa vettä. Tekee hyvää mun perunoille, muttei varmaankaan niille kuiville heinille joita yhdistelmäkone melkein naapurissa ei ollut suostunut käärimään.

Sysmän K-kauppa osui tänään iltapäivän aluksi reitin varrelle. Ei minun ostokseni kovin kummoiset olleet tai mitään, mutta siellä hyllyjä täyttänyt ilmeisesti kesäduunari oli oivallisesti tiellä kun yritin paikallistaa mehuhyllyä.

Teki mieli sanoa siitä polvillaan työskentelemisestä jotain, mutta se nainen näytti niin nuorelta niin arvelin että parempi että antaa olla siellä polvillaan, vaikka olisi kyllä saanut ihan vapaasti tulla telineiden toiseen päähän seisomaan ja vaikka sitten sen projektin jälkeen "...kumartamaan kuningas herodesta ja lankeamaan hänen etehensä polvillensa ...", Kaikkein eniten sillä reissulla kuitenkin kiinnitti huomiota Wille 343:n kuljettaja joka siinä jossain puolen päivän tienoilla siisti puita tien varresta ja saatuaa kauhan täyteen kieppasi koneensa ympäri niin että perässä ollut laite maahan kopsahti.

Oli niin kaunis nainen että täytyi oikein kääntää auto parkkipaikalla ympäri.

2 kommenttia

lihy655

8.7.2015 12:38

Hi my name is Linda and am new here and am looking for true love but i want to start with friendship first , so far no joy Come up against

fake people running scams so please be careful. I would like to get to know you better, so if possible can we communicate via my email

address which is lindaofori655@yahoo.com

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus