Skeittiramppi takaterassilla

  • licence27

Päiväohjelmassa oli terassin pohjan täyttöä ja toisessa osoitteessa mm umpisäiliön upotus.

Kyllähän sen säiliön saa maahan, mutta ohjeessa luki 5 paria ankkurointeja ja toimituksessa oli tasan yksi pari. Toimituksen sisällöllä olisi tehnyt asennuksen niin ensimmäisen vesisateen jälkeen säiliö olisi noussut pintaan. Kummallista ettei ankkureita ollut mukana oikeaa määrää.

Muutenkaan siellä ei ollut kiva olla toisen ukon jäljiltä rääpimässä- ei ollut kaapelia, ei suojaputkia, ei salaojia, eikä eristeitäkään. Kaiken huippuna koko rakennus siirtyi kolmisen metriä eli 2 metriä sorapatjan ulkopuolelle. Noin sitä saadaan halvasta kovan maan mökin pohjasta kallis. Eikä siinä vielä kaikki: Sitten kun vesijohtoa viimein tuli niin sitä oli monta metriä liian vähän.

Päivän kruunasi tasolaser. Se toimi alkuun ihan ok toisellakin työmaalla, mutta sitten terassin pohja alkoi muistutta skeittiramppia. Asikas vaan pyysi lisää ja lisää soraa ja vastaanotin piippasi.

No menin sitten kun se alkoi hullulta näyttää ihan itse katsomaan ja totesin että vastaanotin löytää kaksi signaalia. Jostain siis tuli heijastuksena ja ilmeisen läheltä kun vastaanotin löysi sen toisenkin.

Siihen ei auttanun muu kuin varjostin ja päästiin noin kolmen senttimetrin tarkkuuteen piikistä montun pohjalle.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:34

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus