Aamuista shokkihoitoa

  • suojelusprkl

Lähdetään siitä liikkeelle, että olen saanut unenpäästä kiinni tänään vasta noin klo 04, herätys tuli kuuden jälkeen ja töihin pärähdin kasiksi -melkein myöhästyin.
Rupesin käynnistämään työkonetta, odottelin hetken ja ihmettelin outoa hiljaisuutta. Kone retale ei suostunut menee päälle. Painoin virtanappia ihan vain varmuudeksi vielä noin kymmenen kertaa, vaan ei mitään - kone oli mykkä, kuin prkl krapula-aamuna.

Menin työpöytäni alle kontilleen, kaikki johdot näyttivät olevan kiinni. Painoin jälleen, ihan vain varmuuden vuoksi, virtanäppäintä eikä vieläkään värähtänyt.

Mieleeni hiipi ajatukset alkuvuonna olleesta viirushyökkäyksestä, jonka tuloksena työkoneeni oli poissa pelistä muutaman päivän atk-ensiavussa.

Menin takaisin kontilleni ja katsoin johdot jälleen kerran läpi. Siinä vaiheessa tajusin, että yksi johdoista näyttää turhan löysältä joten löysin syyllisen tähän koneen hiljaiseen mielenosoitukseen. Tästä paskasta oli irronnut virtajohto seinäpistorasiasta.

Syyllinenkin löytyi pienen painostamisen ja parin luumurtuman jälkeen. Menin työkaverilleni naureskelee, että sain taas kunnon shokkihoitoa kun luulin, ettei tietokone käynnisty ja hän paljasti käyneensä mun pöydän alla perjantaina etsimässä kännykkänsä laturia, joka oli kyllä mun jäljiltä kateissa, mutta selkäni takana olevassa pistokkeessa, ei siis työpöytäni alla.

Odotan innolla mitä päivä tuo tullessaan, kahdentunnin yöunet kun eivät tunnetusti ole minulle niitä mieltäylentäviä kokemuksia.

3 kommenttia

suojelusprkl

4.6.2007 08:50

Kone oli yhtä hyytynyt aamulla, kuin mitä tiedän itseni olevan iltapäivällä:) Vielä ei kiukuta, mutta eiköhän tämä ilo tästä vielä kiukuksi muodostu:)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

4.6.2007 09:10

Tulostinkin rupesi vittuilemaan. Tämä päivä näyttää todellakin lupaavalta.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:24

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus