Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2008.
Edellinen

Herätellään ruokahalua  3

Jotku ihmiset harrastavat varsinkin sunnuntaisin hyvillä keleillä sitä, että laittavat ruuan uuniin ja käyvät hieman spurttailemassa ulkona hakemassa hieman "ruokahalua". Ajattelin tänään testaa asiaa itsekin, kun oli kaunis ilmakin.

Lopputuloksena oli täydellinen ruokahalun menetys.

Näin lenkilläni yhden kuolleen ihmisen ja yhdet linnun siivet, ilman linnun ruumista. Vittu että oksettaa ja on inhottava olo tällä hetkellä.


Lukihäiriö  5

Sain äsken Sex Shop Finlandilta sähköpostia, sähköpostiviestissä mainostettiin tarjoustuotteita ja oli mainokseen päässyt "Tukiaisen" läpimurtoelokuva Uivelotkin.
Mainostekstissä luki:UIVELOT -KOTIMAINEN KOHULEFFA
Luin tuon: UIVELOT -KOTIMAINEN KAUHULEFFA

Jälkimmäinen, väärinluettu teksti, taitaisi olla osuvampi slogan kyseiselle pätkälle...


Oi ihana elokuu  6

Onnistuin eilen illalla tökkäsee itseeni nenään sormella, jossa oli habaneroa. Lopputuloksena jumalaton polte ja kirvely nielussa asti.

Aamulla habaneron napostelu antoi lisää iloa. Oli vatsa hieman outo aamulla ja kävin vessassa ennen salille lähtemistä. Kävellessäni salille aloin tuntemaan kuinka vatsassa alkoi kiertämään, meinasi tulla juoksuaskelia loppumatkasta että kerkeäisin vessaan.

Salilla oli tietenkin juuri tänä aamuna siivous, joku suhteellisen kivannäköinen miesolento riehui siellä imurin kanssa ja jouduin menee suoraan vessaan. Ajattelin siinä tosin, ennen vessaan menoa, että aivan varmasti mun tuurilla se mies tulee siivoo vessoja just silloin kun mä teen kuolemaa siellä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että se mies tuli melko pian sen jälkeen kun pääsin pöntölle istumaan, imurinsa kanssa riehumaan vessatilaan. Kirosin mielessäni, että ei helvetti nyt kyllä hävettää. Ja kyllä hävettikin ja paljon. En meinannut kehtaa tulla vessasta ulos tuskan hien verhoilemana, mutta pakko se oli tulla ettei tarttis hävetä lisää sen takia.

Nyt on kyllä vatsa taas hieman outo, enkä oikein tiedä johtuuko tämä nyt vaan tuosta chilistä, vai onko tässä taas joku toinen koira haudattuna.


Onnea Gigantti  6

Tilattiin työpaikalle reilu 3kuukautta sitten Gigantilta jääkaappipakastin ja astianpesukone. Ensin toimitus tökki sen suhteen, ettei ollut tavaraa varastossa (tilattiin sitten eri tuotteet) ja sen jälkeen eivät saaneet toimitettua laskua, joka piti ensin meidän maksaa jonka jälkee he toimittaisivat tavarat meille.

Noh reilu viikko sitten toimittivat meille vihdoin ja viimein laskun ja viikko sen jälkeen tuli tavaratoimitus. Tänään tänne tuli asennusmies pistämään vempaimet kiinni ja tuunaamaan keittiötä sellaiseen kuntoon, että nuo uudet laitteet mahtuisi tuonne.

Alettiin purkaa tuotteita pakkauksista, ensinnäkin jääkaapin kyljessä oli järjetön kuhmu ja toisekseen se oli 10senttiä lyhyempi kuin se jääkaappi joka tilattiin. Eli ovat nyt toimittaneet meille väärää tavaraa.

Miten voi olla noin vaikeeta?!?


Pelko  4

Teot muuttaa meitä
sanat sanotut
toiveet toteutuvat
pelot aineellistuvat

Mun piti jo viikonloppuna raapustaa pelosta jotain, ja oli asiasta jo tietty mielikuva päässä, mutta se mielikuva muuttui kun aamulla aloin pohtimaan jotain (jota en enää edes muista) ja alkoi soimaan päässä
Vallat ja Väet.

Suurin pelko, joka itselläni tällä hetkellä on, on se että ei tuntisi enää mitään.

Ei tuntisi häpeää, jos on loukannut jotain sanoilla tai teoilla.
Ei tuntisi tarvetta pyytää anteeksi, jos on satuttanut toista.
Ei tuntisi pelkoa, jos kävelee pihalla yksin pimeällä.
Ei tuntisi onnea, kun näkee tai kokee jotain kaunista.
Ei tuntisi surua, kun menettää jotain tärkeää elämästään.
Ei tuntisi inhoa, kun katsoo elokuvaa jossa nyljetään ihmisiä.
Ei tuntisi olevansa tärkeä.
Ei tuntisi tarvetta myöntää omia virheitään.
Ei tuntisi tarvetta auttaa apua tarvitsevaa
Ei tuntisi yhtään mitään jos itselleen tärkeä ihminen yrittää satuttaa.
Ei tuntisi vihaa, jos toinen loukkaa tarkoituksella tai valehtelee.
Ei tuntisi mitään mistään koskaan, ja ainoa tarkoitus elämässä olisi se, että saisi loukattua muita ihmisiä (tuttuja ja tuntemattomia) niin teoillaan kuin sanoillaan, eikä suostuisi myöntämään virheitään itselleen, saatikka muille, vaan mieluummin syyttää muita ja pesee omat kätensä.

Toivon, ettei musta tule koskaan kyynistä, hermoheikkoa, ihmistä joka ei pystyisi myöntämään omia virheitään tai joka pelkäisi tekevänsä virheitä niin paljon että tehdessään niitä virheitä syyttää niistä mieluummin muita kuin itseään, ihmistä jolla ei ole enää kosketusta kunnolliseen elämään. Onneksi saa tuntea olevansa elossa, kun saa tuntea eri asioita.


Voi perse  5

Ensinnäkin aamuinen juoksulenkki tökkäsi siihen, että iski armotottoman huono olo ja meinasin oksentaa.
Olin äsken menossa bodypumppiin, kunnes sain paikan päällä kuulla, että tunnin tilalla on lihaskuntotestausta - tieto oli lisätty nettiin ilmeisesti sen jälkeen, kun olin päivällä käynyt tarkastamassa ettei ole mitään erikoisjärjestelyitä tunneissa.
Ei siinä sitten mitään, lähdin pois ja ajattelin käydä pankkiautomaatilta nostaa hieman käteistä, koska työpaikalla on rahakeräys erään työntekijän 40v synttärilahjaan. Menin automaatille ja se oli suljettu. Eikä mitään havaintoa missä täällä on toinen vempain.
Siitä suuntasin sitten ruokakauppaan, koska oli hämärä muistikuva siitä että jotain piti ostaa ja ajattelin tuon asian pulpahtavan mieleeni jos vähän aikaa pyörin kaupassa, kätösiini tarttui greippimehua ja herkkusieniä. Tulin kotia ja kännykkä alkoi piippaamaan muikkaria "muista hakea leivinpaperia" ... arvatenkaan en muistanut tuota ostaa.

Nyt voisin totea, että taitaa hieman vituttaa.


Oletko koskaan nähnyt kissaa...  4

..joka kävelee seiniä pitkin?
Hitto että repesin, kun törmäsin vanhaan valokuvaan Pedosta. Voiko hullumman näköistä kuvaa kissasta saada? Ihan kuin se ois manattu.

Rontti yritti siis tappaa mun hiuspampulaa ja muistan kuinka se juoksi seinää "pitkin" kylki maata raahaten. Harmi etten kerennyt räppäsee videoklippiä tästä tilanteesta, on vain valokuva muistona.

Löytynyt ihan helvetin hämäriä valokuvia. Jonkun naisen puolipaljaasta hanuristakin on kuva, eikä yhtään havaintoa kenen. Luultavasti Larlan. Sit löytyy videoklippiä kun eksä runkkii mun luona. Mitähän muuta kivaa täältä vielä paljastuukaan...


Itsesuojeluvaisto  15

Miksi ihmisen pitää vetää älyttömiä annoksia ruokaa? Miksi ei vaan voi syödä yhtä pihviä, pienesti perunamuussia ja ripaus kanttarellikastiketta?

Valkoiset lautaset on siitä paskoja, että niiden kanssa ei perusruualle saa tarpeeksi värikontrasteja:(
Valkoiset lautaset on siitä paskoja, että niiden kanssa ei perusruualle saa tarpeeksi värikontrasteja:(

Ei sit tartte vissiin alkaa vielä siivoilee. On just sellainen olo, että jos nyt joku alkaisi kutittamaan niin ennen kuin mun vatsa räjähtää, niin oksentaisin osan ruuasta suuni, korvien ja nenän kautta ulos.

*Pitelee vatsaa*



Arg  11

Rupee hiljalleen risoo tämä piirre itsessä, ettei pysty katsomaan jotain hiton elokuvaa eläytymättä liikaa siihen tunteeseen jota ne roolihahmot näyttelee. Joka helvetin kerta, jos katson jotain tv-sarjaa tai elokuvaa, jossa on jotain pillittelyä tai kipua, niin mä myötäelän niitä tunteita ihan mehuissani kotisohvallani. Puhumattakaan, jos katson jotain luontodokumenttia, jossa eläintä satutetaan niin sekin nostaa tunteet pinnalle. Nyt katselen jotain hemmetin svedupettereiden elokuvaa ja pillittelen sen takia, kun pääroolissa oleva nainen itki. Naurettavaa!

Ylipäätään häiritsee se, miten tulkitsee ihmisten tunteita elekielestä, käytöksestä ja sanoista (myös kirjoitetussa muodossa). Tai ei se häiritse, vaan se jos joku ihminen jota luen, väittää että luen sitä väärin. Kun toisen katseesta ja eleistä näkee selkeästi sen, että se puhuu paskaa tai muuten vaan jokin asia mättää(mun mielestä). Tai jos toisen kanssa kirjoittelee, niin jotenkin vaistoaa sen kyllä jos toisella ei ole kaikki kunnossa, vaikka se ei sitä kirjoittaisikaan suoraan.

Tuo piirre on vahvistunut parin viimeisen vuoden aikana ja alkaa hiljalleen vituttamaan se, kuinka paljon tuo piirre hallitsee mua.

Googletin tuossa yliempaattisuudesta ja törmäsin aiheeseen, johon olen aiemminkin törmännyt. Aspergerin oireyhtymä. Jotain sama myönnän itsestäni löytyvän, kuin mitä tuosta kirjoitetaan.

Aspergerin oireyhtymä kuuluu autismin kirjoon eli spektriin, ja se on käytännössä lievä versio autismista. Toiminnallisesti korkeatasoinen autismi (High-Functioning Autism, HFA) on lähellä Aspergerin oireyhtymää. Kun diagnoosi tehdään varhain puhutaan autismista. Myöhemmin tehty diagnoosi on usein Asperger. Viimeistään autismin spektrin ongelmat näkyvät kodin ulkopuolella erilaisina sosiaalisen vuorovaikutuksen ja oppimisen vaikeuksina ennen murrosikää. (Tästä oppimisvaikeudesta kirjoitin jo aiemmin tällä viikolla blogiini)
***
Toisaalta taas AS-henkilöllä saattaa olla yliherkistynyt taipumus tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä. Hän voi oppia eri ilmeiden merkitykset pieniä vivahteita myöten. Myös elekielen tulkinnan vaikeus voi johtaa sosiaaliseen ylivarovaisuuteen ja ylitarkkaan tulkintaan, johon ilmekirjon ylihallinta ja tuntemus perustuvat.

Asperger-henkilöt eivät useimmiten osaa lukea rivien välistä vaan käsittävät sanatarkasti mitä sanotaan. (Tätä tapahtuu lähinnä silloin, jos en kuule tai näe toista) Esimerkki: Kun opettaja kysyy: "Söikö koira sinunkin kotiläksysi?" AS-lapsi pysyy hiljaa miettien pitäisikö opettajalle kertoa, ettei hänellä ole koiraa, vai etteivät koirat yleensä pidä paperin syömisestä. Lapsi ei kykene lukemaan ruumiin asennosta, äänensävystä ja kasvojen ilmeistä sitä, mitä opettaja todella tarkoittaa ja pysyy hiljaa. Opettaja poistuu paikalta vihaisena kuvitellen, että lapsi on ylimielinen, näsäviisas ja tottelematon.

Merkille pantavaa on, että AS-henkilöillä joilla on mitattu keskiarvoa selvästi alempi ÄO, voi silti olla hyvä sanavarasto, ja heillä saattaa olla jokin vahva muistamiseen liittyvä erityisalue. (mulla on hämärimpiä muistia ikinä)

Viralliset määritelmät

Oireet

Vaikeus ymmärtää muiden käytöstä ja ajatuksia on Aspergerin oireyhtymän perimmäinen oire. Asperger-ihminen näkee tavallaan vain sen, mikä todella on esitetty sananmukaisesti eikä välttämättä näe kokonaisuutta.

AS-henkilöllä on siis tavallaan ulkopuolisen näkökulma sosiaalisiin tilanteisiin. Hän tuntee usein kokevansa asiat hyvin objektiivisesti, eikä ymmärrä miksi toinen saattoi loukkaantua hänen huomautuksestaan. Muiden ihmisten matkiminen on myös joillekin AS-henkilöille helppoa, koska he eivät ole intuitioidensa vankeja seuratessaan muiden käytöstä vaan huomaavat maneerit helpommin. Toisaalta he voivat huomata myös muita asioita, jotka jäävät ehkä muilta huomaamatta ja saattavat osua juuri arkaan paikkaan – ehkä puolivahingossa sanoen, loukaten tai piristäen jopa tarkoituksella.

Joillakin AS-henkilöillä voi olla prosopagnosia eli heillä on suuria vaikeuksia ihmisten kasvojen tunnistuksessa. He eivät välttämättä tunnista monta kertaa näkemäänsä ihmistä ellei hänellä ole jotain tuttua vaatekappaletta.

Kaoottiset tilanteet, kuten isot juhlat, ovat usein vaikeita. Puhelimessa puhuminen saattaa tuntua AS-henkilöstä vaikealta, koska on vaikea tietää, milloin on oma vuoro puhua tai milloin puhelu tulisi päättää.

Aspergerin oireyhtymä näkyy usein huumorissa. AS-henkilöllä on usein omalaatuinen huumorintaju ja hän nauraa asioille, joita muut eivät pidä hauskana. Hän uppoutuu usein ajatuksiinsa ja saattaa ilman ulkomaailmalle näkyvää syytä alkaa nauraa, usein vieläpä täysin väärässä paikassa. Naurun (kuten joskus myös itkun) hallinta on vaikeaa eikä naurusta välillä ole tulla loppua. AS-henkilö saattaa myös usein olla se, joka tajuaa vitsin viimeisenä.

Toisaalta huumori, jos AS-henkilö hallitsee sitä, saattaa olla myös turvallinen ja hallittu kanssakäymisen muoto. Kun kaoottinen asiasta toiseen versova keskustelu tuntuu vaikealta, vitsi on helppo tapa viedä tilannetta eteenpäin. Pakonomainen vitsien kertomisen tarve uusia ihmisiä tavatessaan tai yleisesti ottaen pakonomainen huumorin käyttö ovat yleisiä piirteitä aktiivisilla AS-henkilöillä.

AS-henkilöiden voi olla vaikea ymmärtää ironiaa tai suoranaista valehtelua. Vaikka he tunnistaisivatkin tilanteen ja osaisivat punnita eri vaihtoehtoja, lopullinen tulkinta toisen henkilön tarkoituksista jää hämäräksi siksikin, että päätöstä eri tulkintojen välillä on vaikea tehdä. Yleisten tapojen ja joidenkin asioiden huomiotta jättäminen ja toisaalta omien erikoisempien vaihtoehtojen ajatteleminen vaikeuttavat arviointia.

Koska AS-henkilöllä on vaikeuksia ymmärtää muiden ihmisten tunteita, hän usein loukkaa muita ihmisiä tajuamattaan. Ihmiset saavat AS-henkilöistä usein itsekeskeisen tai/ja kylmän kuvan. Tosiasiassa Asperger-henkilön tunnereaktiot ovat yhtä vahvat tai jopa vahvemmat kuin neurologisesti tyypillisten (NT) ihmisten, heillä on vain enemmän vaikeuksia tuoda tunteitaan esille. Se, ettei AS-henkilö vaikuta tunteelliselta ja sympaattiselta, ei tarkoita sitä, etteikö hän sitä olisi.

Asperger-oireistosta kärsivät henkilöt ovat varsinkin nuoruudessa ja nuorella aikuisiällä muuta väestöä alttiimpia mielenterveydellisille ongelmille, kuten masennukselle ja ahdistuneisuudelle paljolti käytännön elämän vaikeuksien takia; oikea maailma on ristiriidassa oman kanssa.

Keho

Yli- ja aliherkkyydet aisteissa ovat erittäin yleisiä Aspergerin oireyhtymästä kärsivillä. AS-henkilöillä saattaa olla pelko kovia ääniä, kirkasta auringonvaloa tai jopa koskettamista kohtaan(Nuorempana säpsähtelin, jos joku koski muhun vahingossa, vanhemmiten olen tuosta päässyt jo hieman yli).[/b}

Edellisestä johtuen esimerkiksi [b]AS-henkilön ruokailutottumukset voivat olla erilaiset, eli syöminen saattaa kestää kauan, tai sitten jopa ahmien. Myös ruokailun sosiaalinen tilanne ja muut seikat, kuten se, että ei jaksa pitää kiinnostusta vain syömisessä (tai sitten kiinnittää siihen liikaa huomiota).

Yleinen oire on myös kömpelyys ja hienomotoriikan puutteellisuus. Ääritapauksissa AS-henkilöstä tulee molempikätinen ja käsialasta on lähes mahdotonta saada selvää. Kömpelyys ei kuitenkaan ole välttämätön kriteeri eikä se riitä Asperger-diagnoosiin.

Puhetapa voi myös olla usein outo. Se saattaa olla monotoninen tai nasaali tai siinä saattaa olla outo sävel, intonaatio tai lausunta. Puhe- ja lauluäänen hallinta on yleisesti ottaen vaikeaa. Myös sanavalikoima saattaa olla pienilläkin lapsilla "pikkuvanha"; joskus puhutaan "kävelevästä sanakirjasta." AS-henkilö puhuu usein hyvää yleiskieltä [vrt. kirjakieli].

AS-henkilö saattaa vältellä katsekontaktia ja kääntyä välittömästi katsomaan jonnekin muualle, kun hänen silmiinsä katsotaan. Toisaalta AS-henkilö ei välttämättä ymmärrä katsekontaktin merkitystä ja saattaa tuijottaa keskustelukumppaniaan, mikä saa kumppanin vaivaantumaan. (tästä olen saanut kuulla, jos olen jäänyt tuijottamaan toisen syömistä)

Monia AS-lapsia kiusataan muun muassa koulussa erikoisuutensa takia. Useimmiten tilanteet ovat kaoottisia eikä AS-lapsi tiedä miten toimia, ja hän saattaa nauraa kiusaajiensa mukana eikä puolustaudu. Henkilö saattaa itse tajuta joutuneensa kiusatuksi vasta paljon myöhemmin.

Poikkeavat kiinnostukset ja muu erilaisuus ovat usein syynä parittomuuteen, koska yleisesti samanlaisuutta pidetään yhteenkuuluvuuden mittana. AS-henkilöt eivät aina ajattele näin, ja tästä syystä torjutuksi tuleminen erilaisuuden vuoksi voi olla ankara koettelemus, varsinkin kun koko elämänsä on joutunut samanlaistamisen paineen alaiseksi.

Useilla Asperger-henkilöillä on vahva arvomaailma. AS-henkilö pitää mielipiteidensä ilmaisemisesta. ”Ulkopuolisen näkökulmasta” katsoen tavalliset ihmiset puhuvat usein arvoistaan, mutta käyttäytyvät AS-henkilöiden mielestä pikemminkin juuri niin kuin on sosiaalisesti soveliasta. Monet individualistiset, erikoiset ryhmät saattavat kiehtoa heitä.

”Olen huomannut, että Asperger-henkilöt ovat persoonallisuudeltaan muun muassa rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on vahva moraali ja oikeudentunto. Heidän älyllisiin kykyihinsä kuuluvat poikkeuksellisen hyvä muisti, innostus ja tietämys erityisistä kiinnostuksen kohteista, omaperäinen ajattelutapa, hyvä mielikuvitus ja ainutlaatuinen kyky ajatella visuaalisesti. Nämä luonteenpiirteet eivät koske vain Aspergerin oireyhtymää, mutta vahvistuvat sen ansiosta” (Attwood 2007, 215).

Ehkä mä oon muuten vaan vähän outo x)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtym%C3%A4 (Tuolla teksti ilman mun typistämistä)

Edellinen