Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2009.
Edellinen

Olet mitä syöt  3

Tänään jaksossa on nainen, joka on ollut entinen missi ja jonka mies on jättänyt hänet uuden, hoikemman ja nuoremman naisen takia. Tällä naisella oli huonojen ruokatottumuksien lisäksi ongelmia alkoholin käytössä.

Tuolla Gillianin asunnossa on myös toinen nainen tehokuurilla. Nämä kaksi naista pelleilivät tuossa alussa, eivätkä ottaneet oikein tosissaan tuota kuuria ja Gillian teki mun mielestä helvetin hienon tempauksen. Se kysyi tältä entiseltä missiltä, mistä hän on itsessään tyytyväinen ja nainen vastasi silmät ja iho. Sitten hänelle kerrottiin, että hän pääsee hieman erilaisempaan kasvohoitoon.

Nainen meni maskeeraajan luokse, mutta ei nähnyt miten hänet "meikattiin". Kun meikki oli valmis Gillian antoi naiselle kruunun kutreille, sekä tällaisen kainalosta selän kautta ympärimenevän nauhan, jossa luki Miss Truht ja peilin, nainen alkoi itkemään kun näki peilikuvansa, koska hänen kasvoille oli meikattu katkenneita verisuonia ja maksaläiskiä. Gillian sanoi, että jos hän jatkaa noilla elämäntavoilla, hän tulee hyvin pian näyttämään siltä, miltä peilikuvassa nyt näyttää että vielä pystyt pesemään nuo maskit pois, mutta jos jatkat samaa rataa niin menetät kauniin ihosi nopeampaa kuin terveillä elämätavoilla menettäisit.

Uskoisin, että temppu oli tuon naisen elämän käännekohta, tai ainakin toivon näin. On ikävää että ihmiset syövät itsensä ennenaikaiseen hautaan. Helvetin hyvä veto kyllä, ilkeä mutta hyvä.


Hups  8

Kävin hammaslääkärissä ja se itse poraamistoimenpide kesti ehkä minuutin x) Olikin ihan pieni reikä. Puristin käsiäni tiukasti yhteen ja kädet oli ihan hikiset ja valkoiset, kun lopulta uskalsin ne toisistaan irroittaa. Olin hieman helpottunut, kun ei tarvinnut olla pitempään tuolla porattavana. Muistin väärin reikien lukumäärän(hampaissa olevien siis, ei nyt puhuta muista ruumiinaukoista), olin meinaan siinä luulossa että olisi ollut kolme reikää, mutta se olikin vain yksi reikä ja kaksi alkavaa moista. Huh.


Elämän epäoikeudenmukaisuutta  3

Hitto että ärsyttää se, kun joku joskus tönii, kiusaa, vittuilee, haukkuu ja ilmeilee sulle ja kukaan ei koskaan näe sitä, mutta kun itse alennut samalle tasolle niin kaikki katsoo suhun päin just sillä hetkellä kun olet keskari pystyssä tai muuta vastaavaa. Ja se toinen samoja (tai pahempia) asioita sulle tehnyt henkilö näyttää pyhimykseltä sun rinnalla, koska se on tietenkin sillä hetkellä neutraalina.

Ei pitäisi koskaan vajoa tietylle tasolle, kun siitä saa aina vaan itselle paskaa niskaan.

Mutta jokaisessa päivässä on aina jotain positiivista, kävin meinaan lääkärissä - verenpaine oli kunnossa, korvat on kunnossa, eikä pitäisi olla muutakaan näkyvää vikaa. Vituttaa vain tää korvan tykytys, kai tää on sit jotennii henkistä. Sanoinkin lääkärille, että hävettää ravaa täällä kokoajan että kaipa mä oon sit vaan sekoamassa:D

Edit. En tosiaan tarkoittanut kirjoitustani kirjaimellisesti:D


....  2

Mulla ja siskolla on hauska yhteys. Ostetaan tosi usein samanlaisia kenkiä, vaatteita ja muita tavaroita yms. Viime viikolla laitoin keskusteluihin viestiä fillarista, jota pidän hyvänä, olen samaista fillaria suositellut aikoinaan myös siskolleni joka ihastui siihen ja tilasi sen lopulta itselleenkin.
Mulla on itselläni ollut vastaavanlainen fillari jo monta vuotta ja se on nyt alkanut kenkkuilemaan. Johtuen varmaan siitä, että en ole kauhean hyvää huolta siitä pitänyt. Olin jo suunnitellut vaihtavani siihen jarrupalat, koska vanhat ei enää kauheasti jarruta. Viime viikolla kuitenkin mietin, että pitäisköhän hommata uusi, samanlainen fillari, kun tuo on oikeasti tosi hyvä ajaa ja oli viime vuoden mallikin alessa. Jätin ajatuksen muhimaan ja juttelin loppuviikosta siskon kanssa ja se heitti mulle tyylillä "Arvaa mitä tilasin" Ja sit arvasin että se on tilannut tuon fillarin, koska olin itsekin meinannut sen tilata. Noh, piti sitten tilata itsellekin tuo fillari, kun tosiaan alkaa tuntumaan siltä että tuon vanhan voisin viedä vanhempieni luokse kakkosfillariksi ja uutta fillaria yrittää pitää hieman parempana kuin tuota aiempaa. Esim jättää muutamat kolarit ajamatta ja muistaa huoltaa sitä välillä x)

Vähänkö odotan tuota uutta pyörää <3


Tunne syö järjen  2

Olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että mun ei pitäisi yrittääkään ajatella loogisesti silloin kun on tunteet vahvasti pinnalla. Tulee päästettyä liikaa aivopieruja väärillä perusteilla. Pitäisi aina hengittää pari päivää, tai edes pari kertaa syvään ja vasta sitten yrittää tuoda jotain asiaa esille, siten että pystyy näkemään toisen ihmisen paremmassa valossa, eikä vihantunteessa luodussa mielikuvassa. Eikä vaan tuulispäänä sanoa mitä sylki suuhun tuo.

Toisaalta olen mielummin tunteella ajatteleva, mutta joissain asioissa voisi ajatella järjelläkin, varsinkin jos ne koskettaa muitakin kuin vain itseä.


Stana  1

Samperi että on tuo keskisormi kipeenä. Ei kannata leikkaa sipulia huolimattomasti ja leikkaa samalla sormea/kynttä. Ei pysty kirjoittaa tuolla sormella ny laisinkaan. Eikä pystyny pelaa Guitar Heroakaan tuon kivun takia:( Toivottavasti tuo sormi paranee ennen ensi viikon lauantaita, tai pitää kokonaan tyytyä katsomaan muiden pelaamista. Ei tuo sentään juomista eikä syömistä estä, olenkin syönyt tänään ihan helvetisti x)


Okka  3

Olin reipas ja kävin ruokakaupassa sekä pullonpalautuspisteellä. Mennessäni kauppaan, ihmettelin mikä hemmetin ilmainen kakkukahvitus täällä on, kun porukkaa on naurettava rykelmä erään ruokakaupan info-pisteen ja R-kioskin välissä. Sitten rupesin katselee noiden mummojen ja pappojen kätösiä ja syy selvisi - Tänään on lotossa hurja potti. En alkanut jonottelee seuranpuutteessa vaan suuntasin nokkani pullonpalautukseen.
Hieman hävetti kun ladoin 12punaviinipulloa hihnalle ja muutaman limpparipullon. Punaviinipulloja tulee palautettua tosi harvoin, kun niitä ottaa (ymmärtääkseni) vain nuo Alkon pullonpalautuspisteet vastaan *selittelyä*

Kaupasta ostin tuoretta ananasta, ison kaalin, banaania (en keskusteluiden innoittamana kuitenkaan) porkkanaa, sipulia ja maitoa. Kohta saan kaalilaatikkoa <3

Pitäisi vissiin varaa lekuriin aika tuosta korvasta, tuntuu että huimaus on vaan pahentunut ja tykytyskään ei ole helpottanut, korvassa on myös inhottava paineen tunne sekä tuntuu että touhuan ihan sekavia vähän väliä ja kirjoituksestakaan ei meinaa tulla mitään kun unohtelen vähän väliä tavuja jne. Tuo voi jälkimmäinen voi johtua kyllä väsymyksestäkin.


Myhäilyä  7

Olen aina saanut suurta tyydytystä ravintoarvoista ja kaloreista. Ennen kuin tuli mitkään nettipohjaiset kalorilaskurit, olin tehnyt itselleni excelillä hienon laskurin, joka laski kalorit, proteiinit, hiilarit ja rasvat ja ilmoitti monta prosenttia mitäkin noista olin päivän aikana pupeltanut. Samoiten sykemittari on ollut useamman vuoden matkassa mukana.

Meidän salille tulee uusi järjestelmä, jonka avulla voi seurata kunnon kehittymistä, se ilmoittaa myös milloin pitää harrastaa palauttavaa treeniä ja mitä olisi hyvä treenata jne. Näistä tulee raportti sähköpostiin. Tuo on vielä hieman hepreaa mulle, mutta uskoisin tuon olevan hieno palvelu. Tuo on toki maksullinen, 10e kuussa (tai jos tuon palvelun ottaa heti käyttöön niin se maksaa8e kuussa) Se on tavallaan personaltrainer, joka patistaa liikkumaan oikein ja siten että tapahtuu kehittymistä.

Otin myös vihdoinkin plussa.comin ravintokoodi.fi-palvelun käyttööni.

Vähänkö saan kiksejä siitä, että näen ruokaostokseni kokonaisuutena ja sen minkälaista pöperöä sitä tuleekaan osteltua:D Kuukauden kulutta näkeekin suhteellisen hyvin sen, mitä sitä on tullut naamaan tungettua. Vaikka kyllähän tuon jo tietää muutenkin, mutta ihan hauska katsoa millainen tuo palvelu on.

Joo, mulla on ihan liikaa ylimääräistä aikaa ja aivan liian tylsää, kun saan kiksejä tällaisista asioista:D



No just  4

Raskas hengitys ja valitukset synnytyksessä ovat yleensä merkkejä kivusta ja väsymyksestä. Yhä suurempi määrä naisia kuitenkin väittää, että ääntelyt johtuvat orgasmista synnytyksessä, uutisoi The Sun.

Amerikkalainen synnytysvalmentaja Debra Pascali-Bonaro, joka on auttanut äitejä synnyttämään jo 26 vuoden ajan sanoo asian olevan "parhaiten varjeltu salaisuus".

Todistaakseen väitteensä todeksi hän on tehnyt asiasta dokumentaarisen filmin "Orgasmic Birth", jossa synnyttävät naiset valittavat nautinnosta eivätkä kivusta.

- Synnytys on asia, josta nainen voi nauttia kärsimyksen sijaan, Pascali-Bonaro selittää.

Dokumentissa haastatellut asiantuntijat selittävät ilmiötä seuraavasti: synnytyksessä oksitosiinin määrä lisääntyy kehossa, mikä suurina annoksina tuo hyvää oloa. Hormoni yhdessä synnytystapahtuman kanssa, jossa vauva painaa äidin G-pistettä, aiheuttavat hyvinkin mahdollisesti orgasmin.

Brittiläinen synnytysasiantuntija Sheila Kitzinger sanoo tavanneensa satoja naisia, jotka ovat kokeneet orgasmin synnytyksessä. Hän kuitenkin varoittaa naisia odottamasta suurta hurmioita, sillä synnytys on itsessään kovin stressaava tilanne.

- Emme halua äitien ja kätilöiden luulevan epäonnistuneensa, mikäli äiti ei saakaan orgasmia synnytyksessä, hän selittää.
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=1666672

No voi luoja, eikö se riitä että ponnistaa viis kiloa rääkyvää läskiä alapäästä, pitääkö siitä vielä irtoa orkkukin?

Edellinen