Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2008.
Edellinen

Paniikki  7

Pitäisi joskus oikeasti miettiä etukäteen mitä tekee tällaisina päivinä, jolloin lähes lainmukaan pitäisi lähteä radalle rilluttelee. Nyt syön sohvallani suolapähkinöitä ja pähkäilen mitä tekisin illan.

Ainakaan viime vuotiseen UV-tempaukseen en taida tänä vuonna taipua. Säästyypä taas jonkun esiintyvän artistin mielenterveys.

Jospa sitä avaisi siideripullon, josko siitä saisi inspiraation.


Lääkkeiden haittavaikutukset  7

Yleensä tulee luettua, varsinkin itselle tuntemattomien lääkkeiden, haittavaikutuksista jo ennen kuin niitä alkaa napostelemaan.
Aloitin maanantaina tulehduskipulääkekuurin (tutulla lääkkeellä) ja tämä lääke aiheutti heti aivan järkyttävän maun suuhun. Vesi ja kaikki vähänkin lievemmän makuiset ruoka-aineet maistuu kauhealle, jotenkin rautaiselle. Tuli sitten lueskeltua tuon lääkkeen haittavaikutuksista ja naureskeltua että näinköhän vaan selviän vain näin vähällä haittavaikutuksella, kuin makuaistin häiriöllä.

Haittavaikutukset

Infektiot:

Melko harvinaiset: gastroenteriitti, ylähengitysteiden infektio, virtsatieinfektio

Immuunijärjestelmä:
Hyvin harvinaiset: yliherkkyysreaktiot, mukaan lukien angioödeema, anafylaktiset/anafylaktoidiset reaktiot mukaan lukien sokki

Aineenvaihdunta ja ravitsemus:
Yleiset: ödeema/nesteretentio

Melko harvinaiset: ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, painon nousu

Psyykkiset häiriöt:

Melko harvinaiset: ahdistuneisuus, masennus, tarkkaavaisuuden heikkeneminen

Hyvin harvi: sekavuus, aistiharhat

Hermosto:

Yleiset: heitehuimaus, päänsärky

Melko harvinaiset: makuhäiriöt, unettomuus, parestesiat/hypestesiat, uneliaisuus

Silmät:

Melko harvinaiset: näön hämärtyminen, sidekalvotulehdus

Kuulo ja tasapainoelin:

Melko harvinaiset: tinnitus, huimaus

Sydän:

Yleiset: sydämentykytys

Melko harvinaiset: eteisvärinä, kongestiivinen sydämen vajaatoiminta, epäspesifiset EKG-muutokset, sydäninfarkti

* Pitkäkestoisten plasebo- ja aktiiviainekontrolloitujen kliinisten tutkimusten analyysien perusteella, selektiivisiin COX 2 –estäjiin liittyy lisääntynyt vakavien tromboottisten valtimotapahtumien, mukaan lukien sydän- ja aivoinfarktin vaara. Tämänhetkisten tutkimustietojen mukaan tällaisten haittavaikutusten absoluuttisen riskin lisääntyminen ei todennäköisesti ole yli 1 %/vuosi (melko harvinaiset).

* Pitkäkestoisten plasebo- ja aktiiviainekontrolloitujen kliinisten tutkimusten analyysien perusteella, selektiivisiin COX 2 –estäjiin liittyy lisääntynyt vakavien tromboottisten valtimotapahtumien, mukaan lukien sydän- ja aivoinfarktin vaara. Tämänhetkisten tutkimustietojen mukaan tällaisten haittavaikutusten absoluuttisen riskin lisääntyminen ei todennäköisesti ole yli 1 %/vuosi (melko harvinaiset).

Verisuonisto:
Yleiset: kohonnut verenpaine
Melko harvinaiset: punastuminen, aivoinfarkti * , TIA-kohtaus
Hyvin harvinaiset: hypertensiivinen kriisi

Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina:
Melko harvinaiset: yskä, hengenahdistus, nenäverenvuoto
Hyvin harvi: bronkospasmi

Ruoansulatuselimistö:
Yleiset: ruoansulatuskanavan häiriöt (esim. vatsakipu, ilmavaivat, närästys), ripuli, dyspepsia, ruoansulatushäiriöt, pahoinvointi

Melko harvinaiset: vatsan turvotus, happamat röyhtäykset, suolen toiminnan muuttuminen, ummetus, suun kuivuminen, maha-pohjukaissuolihaava, ärtynyt paksusuoli, ruokatorvitulehdus, suun haavaumat, oksentelu, gastriitti

Hyvin harvinaiset: mahahaava, mukaan lukien ruoansulatuskanavan perforaatio ja verenvuoto (lähinnä iäkkäillä potilailla)

Maksa ja sappi:
Hyvin harvinaiset: hepatiitti

Iho ja ihonalainen kudos:
Yleiset: mustelmat
Melko harvinaiset: kasvojen turvotus, kutina, ihottuma
Hyvin harvinaiset: nokkosihottuma, Stevens-Johnsonin syndrooma, toksinen epidermaalinen nekrolyysi

Luusto, lihakset ja sidekudos:
Melko harvinaiset: lihaskrampit tai –spasmit, tuki- ja liikuntaelimistön kipu tai jäykkyys

Munuaiset ja virtsatiet:
Melko harvinaiset: proteinuria
Hyvin harvinaiset: munuaisten toimintahäiriöt, mm. munuaisten vajaatoiminta, mikä tavallisesti korjaantuu, kun hoito lopetetaan (ks. kohta 4.4)

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:
Yleiset: voimattomuus/väsymys, nuhakuumeen kaltainen tauti

Melko harvinaiset: rintakipu

Tutkimukset:

Yleiset: ALAT-arvon nousu, ASAT-arvon nousu

Melko harvinaiset: veren ureatyppiarvon nousu, kreatiinifosfokinaasipitoisuuden nousu, hematokriittiarvon lasku, hemoglobiiniarvon lasku, hyperkalemia, leukosyyttien määrän väheneminen, verihiutaleitten määrän väheneminen, seerumin kreatiniinipitoisuuden lisääntyminen, uraattiarvon nousu

Harvinaiset: veren natriumpitoisuuden pieneneminen

Ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden käytön yhteydessä on todettu seuraavia vakavia haittavaikutuksia, joiden mahdollisuutta ei voida sulkea pois etorikoksibin käytön yhteydessä: munuaistoksisuus, mm. interstitiaalinefriitti ja nefroottinen oireyhtymä; maksatoksisuus, mm. maksan vajaatoiminta, keltaisuus ja haimatulehdus.



Tervetuloa kuulovammat  2

Kuuntelin junassa kahta flikkaa, en tiedä minkä ikäisiä olivat mutta kovasti olivat hoikkia, blondattuja ja maalasivat huuliaan meikkivoiteella "nudeksi".

Toisella oli unohtunut iPod kotia ja toinen totesi siihen "miks et hakenut sitä, että kyllä mä ainakin haen sen aina vaikka myöhästyisinkin". Tämä toinen flikka istui ensin tämän toisen vastapäätä ja siirtyi siitä sitten sen viekkuun istumaan, että pääsi kuuntelemaan musiikkia toisella nappikuulokkeella.

Hyvin pian tästä tämä toinen sanoi, että voitko laittaa musiikin hiljemmalle, että häntä koskee korvaan ja että korva meni ihan lukkoon. Toinen totesi, ettei hän kuule mitään jos pistää hiljemmalle.

Teki niiiiiiiiin paljon mieli sanoa, jotta kai te tajuatte että voitte saada pysyviä kuulovaurioita tuollaisella musiikin kuuntelulla. Jotku eivät ilmeisesti sisäistä sitä, että kuuntelemalla nappikuulokkeilla monta tuntia päivässä musiikkia helvetin lujalla, saa aika pahaa jälkeä aikaiseksi korvissa.

Pitäisköhän alkaa opettelee viittomakieltä, se voisi olla aika lähellä tulevaisuuden kommunikointikieltä. Oliskohan kiva olla parikymppisenä jo puolikuuro sen takia, että on tykännyt kuunnella musiikkia nappikuulokkeilla lujalla kun se oli niin coolia.

Mä olin itse jossain vaiheessa huolissani omien korvieni tilanteesta, kun olen tehnyt paljon konserteissa töitä ja käynyt muutenkin keikoilla vapaa-ajallani, mutta oli se tuossa muutama vuosi sitten vielä ihan hyvä kun tuo testattiin ihan kuulovempaimella.


Ihanata  5

Kävin lääkärissä ja sain taas vaihteeksi lääkekuurin, tällä kertaa tulehduskipulääkettä Arcoxia 120mg. Josko nyt saisi tuon samperin kintun kuntoon.
Lauantaina alkanut kuvotus on helpottanut hiljalleen, mutta sain tilalle kuumeen. 37,7 tuo näyttäis tällä hetkellä lämpötilaksi. En ala yhtään, jos mulle tulee taas yli 38kuumetta. Onko tällainen kuumeilu edes mahdollista näin pienellä tauolla...jushan mä vasta olin viikonpäivät enemmän kuin reippaassa kuumeessa...

Ei tää ainakaan kovin lupaavalta vaikuta, kun iholla kulkee kylmiä väreitä, nenästä valuu räkää ja kurkku tuntuu olevan tukossa.


Nyrkille töitä taas  7

Tunteekohan miehet (tai ihmiset yleensäkin) itsensä tosimieheksi sillä hetkellä, kun hakkaavat itseään reilusti pienempiä eläimiä? Tuleekohan heille sellainen "Vittu mä oon kova äijä!" -fiilis ja muna alkaa jöpöttää kiihotuksesta, vai käyköhän heillä mielessä että ehkä se, mitä he tekevät, ei välttämättä ole kovinkaan mukavasti tehty.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812298837008_uu.shtml

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1102099/Prince-Dog-Beater-Outrage-Edward-repeatedly-lashes-gundogs-4ft-stick.html

Mahtaa olla paljon ylpeilyn aihetta kun pääsee otsikoihin sen takia, että on hakannut koiran sellaiseen kuntoon että se pitää lopettaa tai muuten vaan hakannut sitä kepillä, kun ei ole osannut kouluttaa koiraa tavoille ennen kuin lähtee sen kanssa metsälle.

Ja tuollaisille ihmisille räppästään jotku täysin naurettavat sakot. Tuollaisille teoille pitäisi soveltaa Hammurabin/šarian lakia.


Huisin kivaa  5

Piti varaa lääkärille taas vaihteeksi aika, tällä kertaa mun isovarpaan takia, joka on vittuillut mulle jo pari viikkoa combattunnilla tehdyn vatsalihasliikkeen takia.

En enää ikinä tee lankkua. Tuo liike ei vaan sovellu mun varpaille jostain syystä, joka kerta tullut isovarvas kipeäksi tuon liikkeen jälkeen nyt tuo kipu on vaan pitkittynyt liian pitkään. Vituttaa kun ei koskaan tiedä tuleeko tuo liike tunnin lopussa vai ei ja on tosi noloa yrittää lorvia tuosta liikkeestä ja tehdä siitä eri variaatio, kun ohjaaja antaa pahaa silmää. Tietty vois ehkä sanoa asiasta ohjaajalle ennen tunnin alkua, mutten sit tiiä kuinka typerää se on:D



Voi kuinka kivaa  5

Ollut eilisestä asti outo olo, eilen yritin leikkaa kaverin hiuksia ja piti istua minuutin välein alas lepäilee kun syke nousi korkealle ja alko heikottaa.
Sama olo ollut tämänkin päivän. En tajua mikä hemmetti tää nyt oikein on. Ei yhtään innosta tulla kipeäksi taas! Ainakaan mitään kuumetta mulla ei ole, mutta sellainen kuvottava ja hutera olo on kokoajan. Ja vatsassa kiertää jotenkin, mutta mitään ei tule ulos.

Mikähän pöpö tällä hetkellä on liikkeellä...


Edellinen