Ei pysty keksii otsikkoa - sen verran noloa settiä

  • suojelusprkl

Mun piti mennä jo tiistaina spinningiä testaamaan pitkästä aikaa, noh tiistain suunnitelmat kariutuivat ja eilinen meni miten meni, joten tänään olin päättänyt päästä hikoilemaan.

Olen jo ennenkin todennut, etten ole sen sortin ihminen jonka kannattaisi lähteä liikkeelle hirveellä kiireellä...tänään se taas tuli todistettua.

Muistin, että tuo jumppa alkaa 18:15 tai 18:10, en muistanut kumminpäin. Höpöttelin mesessä niitä näitä ja ajattelin tarkistaa tunnin alkamisajan ja ilmeni, että se alkaakin jo tasan kuudelta. Tunnilla pitää olla 10min ennen eli 17:50. Kello oli tuon oivaltamisen aikaan 17:40. Olin onneksi hyvissä ajoin tunkenut ylleni liukaspintaiset, polvimittaiset pyöräilyhousuni (haaroista topatut) ja ei tarvinnut tehdä muuta kuin hyppää päälihousuihin ja ottaa juomapullo ja lompakko mukaan.

En jostain syystä tajunnut laittaa päälihousujani kiinni ja kun pääsin pihalle, tuntui siltä kuin takkini taskuun laittamani lompakko olisi lähtenyt valuu takkini vuoreen - kuten silloin käy kun takin taskusta hajoaa sisätasku...Ihmettelin tuota, koska olin lähes satavarma ettei takkini taskussa pitäisi olla lompakon mentävää reikää.. Ennenkuin kerkesin sanomaan kissa, niin tajusin seisovani pyöräilytiellä päälihousut nilkoissani x) Edessäni oli sopivasti joku nuori mies koiransa kanssa. Kylmän rauhallisesti vetäisin housut takaisin ylös, pistin ne kiinni ja aloin nauraa ääneen.

En muista milloin olisi viimeksi hävettänyt näin paljoa. Kyllä tää kaikkien aikojen mokauksien kärkisijalle kipuaa, heittämällä. Voi jösses...

6 kommenttia

suojelusprkl

26.2.2009 19:23

Tiiäkkö kun mä en jääny kattelee:D Mulla oli niin järjettömän kiire...Ja tosiaan "hieman" nolotti. En kyllä kehtaa vähään aikaan mennä tuota reittiä ulos kodistani... Pitää käyttää takaovea ja pipoa syvälle silmille vedettynä:D

En mä nyt kauhian lujaa naureskellut, olin vaan "OHO EI HELVETTI Räkätikäkäti"

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Turska_

26.2.2009 22:22

Älä ny, se varmaan ajatteli olevansa niin hot että naiset pudottaa housunsaki heti kättelyssä...:D Päivän hyvä työ tehty siis!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

26.2.2009 23:18

Totesipa yksi maajussi: "Saa tänne pellolle naisia tuoda näytille toistekin." Harvemmin tosin housut alhaalla talvella. Ei ole sattunut omalle kohdalle noin, mutta muutamankin kerran on työvaatteet työpäivän aikana hajonneet, milloin hiha, milloin haarat.
klo 18 ke treenit ei sovi mulle. Viime viikolla jäi koko kassi, tällä viikolla vain muovikassi ja sukat.
Olisin ihan tyytyväinen jos tuollainen söpö sähläri ostaisi tuon naapuritalon 225000 €. Voisin jopa harkita naapurin koiran ulkoiluttamista silloin tällöin... toisaalta jos oletetaan että jossain vaippaiän tienoilla olisi sattunut viimeksi niin n 27 vuotta tarvitsisi tarpoa koiran perässä, tai sitten vaan hommata piiiitkä talutin ja opettaa koira juoksemaan sun ympäri.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mika

27.2.2009 08:35

Kyllä sä sitten osaat :D
Miten on edes mahdollista unohtaa laittaa housut kiinni?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

27.2.2009 08:51

En mä tajua itsekään tuota, ollut hieman liikaa asioita mielessä, niin sitten sitä unohtelee tuollaisia oleellisia juttuja:D

Joskus unohdan avata housuni (farkut tai suorat housut), kun menen veskiin - en tosin siten, että kusisin housuihini, vaan siten että on luullu että housut on jo auki kun ne onkin muuten vaan tosi löysät ja lähtevät alas ilman suurempaa voimankäyttöä tai nappien/vetoketjun avaamisia.

Joskus unohdan myös syödä, jos on tarpeeksi muuta ajateltavaa. Eilen kävi näin. Tajusin vasta tänään aamulla, etten ollut eilen syönyt kuin hernekeittoa ja hieman jogurttia ja nämäkin päivällä töissä. Olin kuitenkin koko päivän aikana kävellyt puolisentoista tuntia reippaasti ja käynyt 50min spinningissä, ei vaan tullut näläntunnetta jostain syystä joten unohtui syömispuolikin sitten tyystin.

Kyllä sitä osaa kato, kun on tarpeeksi asioita mielessä:D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus