Outoa

  • suojelusprkl

Tämä päivä on mennyt ihan kuin jonkinlaisessa unitilassa. Toivoisin, että tämä olisi vain jotain pahaa unta.

Olen saanut tänään kuulla niin järkyttäviä asioita, että ihmettelen sitä miten paljon paskaa voi yksi ihminen kestää elämänsä aikana. Tunnen samalla outoa pelkoa, koska olen kokenut hyvin paljon samanlaisia asioita tähän pieneen ikääni, kuin mitä äitini on kokenut tuplasti mun iän verran. Aivan kuin meidän suvussa olisi jonkinlainen kirous.

2 kommenttia

licence27

26.2.2009 23:03

Kun tuo poliisit- sarja oli aluillaan niin pari poliisia kertoi omista työvuoroistaan. Lyhykäisyydessään ne oli laskeneet että 90 % hälytyksistä tai tehtävistä on sellaisia joissa on mukana alkoholia tai huumeita. Kirouksia... Geeneissä menee alkoholismia ja perinnöllisiä sairauksia, mutta ei edes Onassikset mihinkään kiroukseen ole kuolleet.
Minä kuulin muutama viikko sitten että entisen tyttöystäväni isä oli kirjoittanut kirjan sukunsa/ perheensä vaiheista. Tieto ei sinänsä järkyttänyt, mutta pisti vähän miettimään että mahtoiko tietää mitä lapsensa puuhasivat n. kymmenen vuotta sitten ja kenen kanssa ja kuinka juovuksissa.
Kiroukseksi sitäkin voi kutsua jos seurustelee ensin alkoholiongelmaisen teinin kanssa, sitten sellaisen kanssa joka joutuu lataamoon ja vielä päälle sellainen joka juo itsensä hengiltä. Viinan kirouksesta pääsee eroonkin kun oppii virheistään. Kaikkea muuta paskaa, väkivaltaa, pettämistä, kateutta, sitä riittää juuri ja tasan niin kauan kuin on yhdyskuntia. Erakkona voi välttyä paljolta kun välttää rakkauden, kateuden ja mustasukkaisuuden

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus