Päivät sekaisin

  • suojelusprkl

Ihan vammaisia nämä "keskellä viikkoa" olevat yleiset vapaapäivät. Olen ollut koko päivän ihan lauantaissa.
Peto on ollut taas tuottelias. Tongin rullaluistimet kaapista ja havaitsin, että kissa on jyrsinyt siitä säilytyslaatikosta kantokahvat kokonaan irti. Mikä saa kissan syömään pahvia? Hitto että meinasi palaa käpy.

Olen vakavissani harkinnut lähteä viikonloppuna rullaluistelemaan. Tuli hienoinen kammo rullailuun tuossa kolmisen vuotta sitten, kun ostin elämäni ensimmäiset rullaluistimet. Lähdin silloisen kundikamun kanssa rullailemaan elämäni toista kertaa, en ollut vielä oppinut kunnolla edes jarruttamaan, kun halusin mennä heittää pidemmän lenkin. Innostuin niin paljon, että ehdotin että kierretään kotia Kuusikon kautta. Poikaystäväni toppuutteli mua ja sanoi, että siellä on tosi jyrkkiä mäkiä, ettei sinne kannata mennä kun sä et osaa jarruttaa vielä kunnolla. Enhän mä nyt miestä voi kuunnella ja sanoin, että siinähän sitä oppii jarruttaa kun menee alamäkeä alas.

Mulla oli ihan kivaa siellä loivassa mäessä, ainakin siihen asti kunnes se mäki jyrkkeni ihan yllättäen ja asfaltti muuttui huonokuntoiseksi. Näin vähän matkan päähän että siellä on tietyö ja asfaltin tilalla hiekkaa. Kerkesin miettimään sen verran, että olen oikeakätinen että kun kaadun niin kaadun vasemmalle puolelle. Ja siitä muutamia sekunteja niin olin jo maassa rähmälläni.

Olin jättänyt tuolla reissulla kyynärsuojat ja kypärän kotia, joten tuli ihan kivat vekit kyynärpäähän. Leukaan tuli pari naarmua ja perseestä lähti isolta alueelta nahkat pois housukankaan mukana. Perseestä mulla ei ole valokuvaa, mutta kyynärpäistä on:)

Näin voi käydä, kun rullistelee ilman kyynärsuojia.
Näin voi käydä, kun rullistelee ilman kyynärsuojia.

Pitänee tällä kertaa panostaa tuohon jarruttamisen treenaamiseen, ennen kuin lähden rullailemaan. Ensi kerralla ei välttämättä ole yhtä hyvä tuuri tuon kaatumisen suhteen. Tosin eipä tuo ensimmäinen, eikä varmastikaan viimeinen kerta ole, kun tämä puupää on kaatunut. Todellakin ihme, etten ole murtanut vielä kertaakaan luitani.

3 kommenttia

liquidsunshine

1.5.2007 22:01

Mä hommasin luistimet muutama vuosi sitten ja luistelin pari viikkoa - kunnes kaaduin komeasti perseelleni xD Sen jälkeen oli häntäluu kipeänä pitkään ja luistimet jäi kaappiin. Siellä ne on edelleen...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

1.5.2007 22:07

Mulla on muutenkin hieman kammo luistelua kohtaan ja ylitin itseni ostamalla rullaluistimet. Kaaduin tarhassa talvella luistimillani ja sain ambulanssikuljetuksen sairaalaan. Sen jälkeen kaikenlainen luistelu on ollut pakkopullaa. Tuo kolmen vuoden takainen kaatuminen ei tehnyt hyvää mun kammolle, mutta kyllä mä vielä itseni voitan ja rullailun opin. Vaati se sitten kuolonuhreja tai murtuneita luita!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus