Niin se vaan on, että tällä luonteella ei tunteita jarrutella.
Eikä se että saatan kahdenkymmenen sekunnin sisällä itkeä ja nauraa ja itkeä uudelleen, vähennä kummankaan tunteen aitoutta.
Jos tämä jonkun mielestä tekee minusta sairaalapotilaan,
...ja minä tiedän, että te olette siellä jossain...
ehdottaisin pientä tutkimusretkeä omaan sisimpään.
Kumpi on parempi? Päästää kaikki ulos vai antaa sen patoutua sisälle?
;)
Osaisipa sitä joskus katsoa omaa elämäänsä yhtä puolueettomasti kuin muiden.
Ehkä muiden ihmisten palikoiden siirtely on siksikin niin helppoa, ettei seurausten kanssa tarvitse itse elää.
Päätöksiä! Tässä kaivataan nyt päätöksiä...
Olen tehnyt tietoisen valinnan elää niin, etten välitä vaikka kuinka tulisi tiiliseinä 250km/h päin naamaa.
Sitten jos sattuu, niin sattukoon.
Ei kipu ole kovin monella tasolla vieras käsite.
Eikä tätä elämää tule elää niin, että juoksee kaikkea potentiaalisesti hyvääkin karkuun, sen pelon siivittämänä, että tässä saattaa käydä huonosti.
Taantumaa vai edistystä?
Paha sanoa tältä etäisyydeltä.
Niin sitä vaan väkisinkin unohtaa tunteita ja asioita, kun ne ovat tarpeeksi kaukana ja tarpeeksi kauan tavoittamattomissa.
Haikea olo. Mutta enää ei sentään itketä.
Nyt on jäljellä enää varmuus siitä, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Ei ehkä toivomallani tavalla mutta muuttuu kuitenkin.
"
Siin on helvetisti järkeä
että on koko ajan ikävä
helvetisti järkeä
Ettei me, vaan minä minä ja mä
helvetisti järkeä
"
Zen Cafe
Ja niin sitä vääjäämättömästi vain kaikki jatkaa kulkuaan eteenpäin. Eikä tiedä polkisiko jarrua vai kaasua?
Joskus, ihan vain joskus olisi kiva saada kurkistaa hetki tulevaisuuteen ja katsoa onko sitä lähellekään sillä radalla millä haluaisi olla? Millä pitäisi olla?
Ja joskus olisi kiva olla etukäteen niin viisas, kuin mitä aina on jälkikäteen.
Ja joskus olisi kiva, jos elämä tosissaan heittäisi sen porkkanan, eikä vaan heiluttelisi sitä nenän edessä juuri ja juuri ulottumattomissa
Jos tässä elämässä ei mitään muuta opi niin kärsivällisyyttä ainakin. Ja rankalla kädellä oppiikin.
Sitten kun sitä vielä saisi eräät ihmiset ymmärtämään, että parempaa huomista odotellessa ja tämän päivän surkeuteen keskittyessä menee tämä päivä ja sen tarjoamat ilot hukkaan.
Kaksin käsin kun tarjoaa, niin näköjään kaksin käsin tönitään pois. Järkyttävintä on siinäkin vasta kuitenkin se, jos toisen syy on täysin looginen...
Kiitos tästäkin oppitunnista.
