eilinen kirja

Tai pokkari se on. Tuli book avenuen kautta vahingossa, kun en muistanut perua kk:n kirjaa. Tässä tapauksessa kirjoja. Laura Honkasalon Tyttökerho osui ja upposi, vaikka onkin ehkä vähän semmoista kevyempää luettavaa. Siinä ollaan ja eletään Helsingissä, tutuilla kaduilla. Sitä oli kiva lukea... Mutta muutamankin kerran tuli mietittyä, miksei mulla ole ystäviä ala-asteelta asti. Tai yläasteelta. No sieltä on yksi, mutta koskahan viimeksi pidetty yhteyttä? Ehkä jouluna. Lukiosta on säilynyt yksi ystävä, se joka sai tytön keväällä. Sain pari viikkoa sitten kiitoskuvan, pieni oli kastettu.

Välillä osuu eteen kirjoja, joita ei voi laskea käsistä. Pönttö klisee, mutta mitä sen väliä. Tuo oli hyvä. Mä halusin tietää, mitä Katrille tapahtuu. Ja ihan pikkusen harmitti, kun päätös ei mennyt odotusten mukaan. Toisaalta hyvä niin. Toisaalta ajattelin, että mitä jos mä olen niin kuin se henkilö. Tähän mennessä poikakaverit (tai miesystävät, hehheh) on olleet aika toivottomia tapauksia, tulevaisuutta ajatellen. Kirjassa Katrin kaveri sanoo, että sä olet niin fiksu, ettet rakastu semmoisiin älyttömiin tapauksiin, ihastut ehkä. Ei nyt sanasta sanaan noin, mutta mua se jotenkin helpotti. Myönnetään, etten ole tähän mennessä yhdenkään kanssa kuvitellut meneväni naimisiin tms. Sitä ei vaan ole osannut pistää poikki silloin kun asian tajunnut.

Jatkan pohdintaa myöhemmin.