Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2007.
Edellinen

hyvejä päätöksejä  1

Pistin puhelimen herättämään klo 9 - ah torkkuherätystä... Nykyinen puhelin antaa siirtää torkkupiippausta vissiin viisi tai kuusi kertaa. Sitten se mänöö puis päältä. Niin kävi tänään. Heräilin yhdentoista maissa. Ja torkkuilin ja kahdeltatoista sitten nousin. Eka poikaystäväiseni viesti, että on tulossa tässä viikolla Helsinkiin. Ilmoitin olevani täällä torstaihin, jolloin illalla poistun Hämeeseen. Saa nähdä, ehtiikö nähdä. Hehhee.

Yöllä tai aamulla näin unen, joka jäi mieleen. Olin Stockalla ja osastolla x, ei jäänyt mielikuvaa siitä mitä siellä myytiin. Ei kuitenkaan lemmikkiosasto, vaikka niin voisi luulla. Siellä oli nimittäin elävä kissanpentu näytillä. Ja se oli omituisessa läpinäkyvässä muovisessa laukussa, jonka mä sitten avasin. Musta kisu, valkoista rinnassa vähän enemmän kuin omalla. Tuli heti huoli, että eihän sitä voi jättää sinne isoon kauppaan yöksi yksin. Ja samalla mietin, että voinko ottaa toista kissaa. Aiemminkin pohtinut asiaa. Päätin kuitenkin viedä missen kotiin, kävi sitä niin sääliksi. Samalla osastolla oli myös koira, jonka rodusta ei tullut selvyyttä. Sekin oli älyttömän suloinen, mikä yllätti mut joka pelkään koiria jonkun verran. Kävin viemässä kissan siis kotiin, minkä jälkeen palasin hakemaan koiran. En missään vaiheessa maksanut eläimistä mitään, eikä kukaan näyttänyt välittävän asiasta.

Kotona eläimet olivatkin sitten nätisti keskenään. Kehitin itselleni ongelman siitä miten ruokkisin koiraa. Kissanruokaahan mulla tietenkin oli jo. Jostain syystä oma kisu ei esiintynyt unessa ollenkaan. Hölmöä. No. Koira olikin yhtäkkiä isoveljeni, joka eilen tuli reissusta. Veli sanoi, että onhan sulla pakastimessa eilisiä jauhelihapihvejä. Katsoin pakastimeen ja kas, olihan niitä. Tosin raakoja. Se ei kuulemma haitannut, mikroon vaan. Ottaessani kulhon mikrosta lihan määrä oli vähentynyt ja kauhistuin, ettei sillä kukaan elä. Veli oli sitä mieltä, että antaa mennä vaan ja alkoi syödä.

Siihen se taisi päättyä.

Äsken ostin netistä leffaliput, mennään kaverin kanssa katsomaan Hinnasta viis Tennispalatsiin kolmelta. Pitäisi laittautua ja hinata itseni paikalle vähän yli kahdeksi. Eli nyt toimintaa.







junaillen  1

Eilinen paluumatka kotikotiin olikin ihan oikeastaan mukava 8) Käytävän toisella puolella pari riviä eteenpäin - oikeastaan mukava ilmestys kavereineen. Ja meikäläinen räjähtäneenä omalla paikallaan. Hohhoijaa... Kiva sitä oli kumminkin vilkuilla xD Hei, olen **** 14-v. edelleen.

Piti kirjoittaa isosta pehmotiikeristä, mutta ei nyt huvitakaan. Syötiin äsken ja on ruokaväsymys :) Jauhelihapihvejä, kasvisgratiinia (paljon juustoa) ja uusia perunoita. Ja porkkanaa ihan vaan semmoisenaan. Nams. Osasin olla syömättä liikaa, hyvä minä :)

Ulkona sataa ja pitäs laittaa kamat kasaan viikonloppua varten. Tai tänään illaksi sinne ja ehkä ma pois. Tai ti. Katsoo nyt, miten siellä viihdytään. Tai lähinnä miten tuo nuorempi veli jaksaa xD Se saa valita huomisen leffan. Veikkaan, että valinta kohdistuu pirates of the caribbeaniin tai transformersssiin. Harmi kun Simpsonit ei pyöri vielä. Olisi sopinut hyvin x)

Pitäisi ruveta lukemaan tuon kanssa matikkaa ja patistaa se lukemaan ranskaa. Tai kerrata ja kertaamaan. Lyhyt matikka saattaisi sujua multakin jopa vielä. Pitkästä ei olisi mitään toivoa, vaikka sen itse kirjoitin.

Mulla on ikävä kouluun.



perillä  1

Kotikotona. Ja heti olen riidellyt yhden veljistä kanssa. Hohhoi. Pinna saattaisi kärähtää äidillekin, mutta pidän suuni kiinni. Juu.

Kovin lämmintä täällä sisällä. Ei toimi ajatukset, kun puoliksi väsy ja puoliksi muuten vaan koomassa x) Nyt ei parane kuunnella mitään biisiä enää juutuubista, muuten tulee itku.

Huh hellettä siis ja petiin.

Paitsi että.

Iskä haki mut asemalta. Kotipihaan tullessa pohdin, hakisinko Stockmannin paria paikkaa. Aamutäydennystä tai jotain mitä siellä nyt oli. Iskä tuumasi, että paljonkohan mulla sitten saa olla hommia, jos meinaan jotain tukea hakea. Itse olin ajatellut asian niin, että mikäli saisin Stockan työn, en tarvitsisi tukea. Ja voisin pitää ne oppilaat, jotka olen luvannut ottaa. Iskä oli sitä mieltä, että en tekisi muuta kuin pitäisin nämä 5-6 oppilasta ja koittaisin saada tuen. Niin... Täytyy miettiä. Yllätti taas, miten paljon tämä kyseinen vanhemmistani on oikeastaan työttömyyden kannalla.

Surr surr sanoo aivot.


Edellinen