Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2008.
Edellinen

päivän lista  3

Sain tehtävät tehtyä. Jopa ne läksyt, jotka piti tänään palauttaa luennolla. Mutta kas, niitä ei kerättykään vielä, koska käsittelimme vasta tänään heksametrin ja siihenkin oli tehtävä. Runomitta- ja runojalkajutut on itse asiassa aika kivoja, koska eivät ole kovin vaikeita. Musiikkitaustasta on apua.

Lauantain tentti jää todennäköisesti väliin. Kalevala ja Kanteletar ovat edelleen kesken, kaksi muuta kirjaa aloittamatta. Eli klassikkokurssin käyn joko uusiksi kesällä/syksyllä, tai sitten käyn tenttimässä kirjat. On muutakin miettimistä nyt, joten ei jaksa stressata tuolla asialla, joka ei ole mun elämässä edes pakollinen.






kyldyyriä ja shampanjaa  1

Prinsessa Ruusunen oli ihana. Musiikki oli ihanaa. Tanssijat olivat myös. Tuntui aika huikealta ajatella, että pääroolissa ollut henkilö oli joskus mun kanssa samassa ryhmässä. Heh, ei musta olisi ballerinaksi kyllä nyt... Mutta hänelle tämä ilta oli tähän astisella urallaan huippua. Bravo- ja brava-huutoja kuului aplodien seassa.

Väliajan alkaessa harkitsin punaviinilasillista tai siideriä. Edellä jonossa olevat ottivat shhhhhampanjaa. Minäkin sitten - oli hyvää. Tosin se mitä meillä oli uutena vuotena, oli parempaa. Tämän iltainen oli merkkiä Laurent-Perrier (http://alko.fi/tuotteet/fi/008621).

Tämä ilta piristi taas hetkeksi.




tiedotetta - edited  2

Sen tekeminen jää aamupäivälle. Ongelmana on nyt se, että riittääkö tulostimessa muste. Saa luvan riittää. Ja toisena ongelmana aikataulu. Eka oppilas on pois, mutta jos menen myöhemmin, joudun metsästämään jotakuta avaimellista henkilöä. Mulla ei sitä ominaisuutta ole. Tai avaimia kyllä on, mutta niistä ei tuolla tiloissa ole apua.

Hmm. Tiistaina on puolilla oppilaista eräpäivä ja keskiviikkona lopuilla. Kolme on tähän mennessä maksanut. Saa nähdä moniko on muistanut edes antaa laskun.

Polvessa on mustelma kompuroinnin jäljiltä. Ei kylläkään ole kipeä, eli nou hätä. Varsinainen informaatiopläjäys tämäkin.

***

Tänään pääsee illalla pitkästä aikaa katsomaan balettia Oopperaan. Lippu on jääkaapin ovessa, ettei tarvitse viime tingassa tonkia sitä jostain paperikasasta, kuten välillä on käynyt.

Oon vähän huolissani nuorimmasta veljestä. On vissiin ihastunut (toista kertaa) ulkomaalaiseen typyyn, jonka tuntee netin kautta. Eivät nuo ole koskaan tavanneet ja näillä näkymin tuskin tapaavat, ellei jompi kumpi voita lotossa. Jenkkilään on pitkähkö matka. Jooooo-o. Olen otettu luottamuksesta, jota veli osoittaa kertoessaan fiiliksistään. Mutta samalla koitan nätisti saada sanottua, että pitäisi nyt jalat vaan maassa. Kyllähän tuo väittää pitävänsäkin.

Kisu itkee eteisessä. Taidan mennä paijaamaan.


Kemppa-City  2

Vanhanen vierailulla

Eilen lähetin sähköpostina yhden kuvan kemijärveläiselle tutulle ja eikös kyseinen kaupunki ynnä kokemukset siellä tunkeneet uniin. Nukuin sekavasti ja sikeästi. Ensimmäinen herätys tosin oli klo 4, toinen klo 7.30 ja kolmas klo 9. Jossain välissä katselin mahtavaa auringonnousua, taivas oli liekeissä... Kisu ei tainnut ymmärtää sen päälle, mourusi vaan - kävin laittamassa ruoan kuppiin.

Noustuani luin tekstitv:n uutisia ja kas, Vanhanen vierailee tänään Kemijärvellä. Yleensä tuollainen ns. korkean tason poliittinen edustaja kun vierailee vastaavalla kriisialueella, seurauksena ei ole oikeastaan mitään. Päätökset eivät siitä muutu. Tietenkin on hyvä, että edes sadalle ihmiselle niistä yli kahdesta sadasta on järjestymässä töitä. Mutta entäs ne loput?

No. Linkistä voi lukea, miten leppoisissa tunnelmissa vierailu on alkanut/sujunut.

Edellinen