Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2009.
Edellinen

Blög blög  2

Kirjoittaako täällä kohta kukaan muu näitä julkisia "päiväkirjojaan", kuin eräät poliitikot tahi nuo toiset, hattupäiset...?

Vaikka ei sillä mulle ole kyllä väliä. Koska TÄNÄÄN minä ostin uuden latausjohdokkeen Pentti-Oskaria varten (mun läppäri siis). Aim in lööv. Tää lataa, oli johdon asento mikä vaan!

...mikä valitettavasti tarkoittaa sitä, että on pakko pusata huomiseksi ne pari kirjallista tehtävää. Osan kyllä pohjustin junassa käsinkirjoittamalla. Eli homma on half done. Pitäs enää lopullisesti ryhtyä.

Ryhryh.



tiivistetty häntä  1

Kissaa ei punnittu eläinlääkärissä, vaikka oli rokotushommia ja sirutusta. Mutta me punnittiin se kotona, kahdestikin. 2 vuotta sitten paino oli 3,45 kiloa. Nyt se oli Vähemmän :o Möntti on tosiaan pikkukissa, 4 ikävuodesta huolimatta. 3,2 kiloa.

Ja mitä häntään tulee, ollaan välillä vähän ihmetelty sen pituutta. Lääkärikin totesi sen olevan normaalia vähän lyhyempi. Mutta ei kuulemma johdu esimerkiksi siitä, että kyseinen häntäosa kissasta jäi joskus tuolin alle, vaan että on ollut sellainen ihan kisun syntymästä asti.

Uusi kompakti kissa, tiivistetty joka suunnasta siis.

***

Yllä olevaan tekstiin mitenkään liittymättä...

Veljen kaveri totesi lökäpöksyjoujouräpteineistä ja vähän vanhemmistakin seuraavasti kuultuaan erään toverin järjestysmieskokemuksesta taannoin:
"Mitä voi odottaa sellaselta porukalta minkä mielestä pitäis olla kansalaisoikeus piirrellä tussilla toisten ihmisten seiniin."

Mua vähän nauratti.


helpotus  1

Tänään oli tullut viestiä, hengissä on.

Sen sijaan toinen sairastava taho ei päässytkään pienen kyhmyn poistolla. Piti olla joku ns. lopputarkastus, niin saikin kuulla että tulossa rinnanpoistoa ja sytostaatteja ja kaikkea semmoista... Nyt on sentään jo kertonut lapsilleen. On kyllä paha mieli sen perheen puolesta, niin paljon niillekin tapahtunut viime vuosina. Huomenna sitten vaaleanpunaista/pinkkiä asuun.




tsuppiduaa  5

Moi. En o jaksanu täällä nyt käydä lukemassa oikeastaan yhtään mitään pariin päivään tai sillä viisiin. Hoooo.... Paitsi että blogien otsikot käyn välillä kyllä kurkkimassa.

Nyt on uus pääkin itsellä, ihan jo fb:ssa esitelty tapaus. Ai laik it. Ö lot. Vielä kun toi takaraivon pyörre oppisi ihan vähän asettumaan nätimmin.

Maanantaina jatkuu taas työt, syysloman jälkeen. Maanantaina alkaa köyhäilykuuri, rahan suhteen. Sitä ei vaan kertakaikkiaan saa mennä muuhun kuin välttämättömyyksiin (ruoka, laskut, vuokra, työmatkakulut). Entistä varmemmin näyttää siltä, että paljon juhlittu ja etukäteen iloittu veronpalautus (reilut 900 euroa) menee tän vuoden ennakkoveron täydennykseen. Viime vuodesta tuli vähennyksiä mukavasti, kun oli soittimen täysremontti jne. Tältä vuodelta ei varmaan tuu edes omavastuu täyteen, eli ei voi tehdä mitään merkintöjä. Samapa tuo.

Maanantaina alkaa taas myös eräs projekti, tällä kertaa vanhemman vuosikerran kanssa samaan aikaan. Se on kylläkin aloittanut jo aiemmin. Laskeskelin jo tavotteita, vaikka sen oon kyllä huomannut, että tässä hommassa niitä ei kovin paljon pidä asettaa. Korkeintaan johonkin parin vuoden päähän. Tai jouluun 2010.

Että semmosta. Ulkona sataa vettä ja vietin illan kattomalla kaksi leffaa. Hyviä ne oli, taas kerran. Sunnuntain sulopuuhaksi on muodostumassa (sitten aamupäivällä) putkimiesleikki. Olin viikon pois kotoa ja kas, kylppärissä HAISEE. Haju paikantui hyvin nopeasti lavuaariin. Hajulukon ja koko putken putsaus odottaa... Viimeksi siellä oli moskaa, mutta ei hajua. Nyt on varmaan sitten molemmat. Hyi helvetti jo valmiiksi. Onneks on pönttö lähellä oksentamista varten.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,
öitä.


I scream: Meltdown!  3

Otsikko on pari päivää sitten valmistuneen huivin nimi.

Neulominen on ihanaa.

Olis pitäny pakata illalla, mut en pakannu. Enkä oo näköjään edelleenkään tehnyt mitään asialle, vaikka on jo yö. Pakko siis satsata aamuun, koska nyt alkaa jo väsyttää ja haluan nukkua pari tuntia ihan tuolla omassa sängyssä ennen vajaan viikon nukkumista huonommalla patjalla ja tyynyllä (vaikkakin entisessä omassa huoneessa kotikotona).

Lainvartijat oli aika hyvä.

Torstaina nähtiin joku Liettuan ilmeisesti poliitikko poliisisaattuekyydissä. En tunnistanut lippua, piti tsekata myöhemmin (kaverilta ensin, sitten netistä).

Tiistaina kampaajalle - jee!

Keskiviikkona kissa lääkäriin (rokotus + sirutus) - jee? No on se kissan terveyden kannalta jee, mut mun ja lääkärin korvien kannalta ei. Tuo meinaan HuuTaa.

Hampaat tuntuu taas teräviltä ja tökin niitä koko ajan kielellä. Leukaperät on ihan jumissa. Uni tekis terää.

Siispä. Petiin.


trabls  2

Ongelma: Salama ei toimi.

Ratkaisu: Ota salama käyttöön.

(Viivistä ja Wagnerista, jälkimmäisellä on kameran kanssa ongelma...)

On vähän tollanen olo nyt. Ei oo koko kesänä toiminu Soneran liittymässä multimediat eikä wap. Asetusten kanssa on tullut säädettyä enemmän kun tarpeeksi. Ainoa ohje/apu ko. lafkan sivuilla on, että miten ne v*tun asetukset saa tilattua. Ja hei, mä tein justiinsa niinkun ohjeissa sanottiin. Vaan kun ei toi-mi.

Nyt ei jaksa enää säätää ite, eikä odottaa yhtään mitään. Aamupäivällä nokka kohti liikettä ja esittämään tyhmää naista.

Ja toi toinen puhelin (se ns. uudempi mukamas) pitäs käyttää Nokia-putiikissa, jos sen saisi toimimaan.

Tänään on isoveljen synttäri. Vois keksiä sille jonkun jäynän.


tässä se taas nähtiin...  1

Tunnistan oikein hyvin oireet itsessäni, vaikka ne onkin vaan tuolla ajatusten seassa ja niihin imeytyneenä. Ja tää juttu vaivaa mua, enemmän kun aikoihin vastaavat. Tosin vastaavia ei nyt ole taas ollutkaan, paitsi keväällä yksi ihan laimea case.

Täytyy koittaa toimia ei-itsenilaisesti. Eli olla jämäkkä ja vaatia paljon, ei muilta mutta omalta säätämiseltä.

Mutta kun satun nyt tietämään (enkä edes itseni ansiosta, toim.huom.) sen yhden jutun, niin ole siinä sitten jämäkkä. Eikä tietyt keskustelut auta asiaa yhtään.

***

Toisiin aatoksiin. Yhdeksänteen päivään asti olisi vielä aikaa. Kyllä se varmaan taas tulee tehtyä, mutta ahistaa. Ja voi hitto jos menee samaa reittiä kun viime vuonna... Mun on pakko olla nyt parempi. Pak-ko. Valita paremmin ja toteuttaa paremmin. Tai mieluiten parhaiten. + kasa huutomerkkejä

***

Aamupäivällä pitäs hoitaa asioita. Saa nähdä miten käy.

Edellinen