Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2007.
Edellinen

eiliseen muistilistaan lisäyksiä  1

Ja todettakoon, että kissa on muistettu ruokkia, kamat on haettu lämpövarkesta ja pakkauskin suurinpiirtein hoidettu.

Nukuin ihan liian pitkään. Tosin se johtuupi siitä, että koin melko karmaisevan herätyksen klo 6.45 - kissa rääkäisee elämää suuremmalla volyymilla. Äitee oli tulossa vaatehuoneesta ja kisu väijyi oven takana - häntä eller tassu meinas jäädä saranapuolelta väliin. Lahjottiin loukkaantunut sielu maitonapeilla pois sängyn alta ja tarkastin tunnustelemalla kaikki neljä koipea sekä hännän. No damage, onneksi. Se ääni on vaan niin selkäpiitä karmiva. Brrrhhh......

No. Menin takas petiin ja odottelin tunnin, että perheenjäsenet häipyivät töihin ynnä kouluun. Tarkoitus oli nukkua yhdeksään, mutta kas. Nukuinkin yhteentoista.

Nyt sitten pikavauhtia loppujen irtokirjojenjakamojen haaliminen kahteen matkalaukkuun ja toivottavasti ehdin vielä suihkuun. Kuski eli iskä tulee yhden ja kahden välillä töistä, minkä jälkeen alkaa auton pakkaaminen. Kolmelta pitäs päästä lähtemään kohti Helsinkiä.

Tekis mieli istua vaan tässä sohvalla. Illalla noussut kuume on poissa, mutta keuhkot ei tahdo oikein toimia. Joo... Kai mä jatkan hommia.

Hmm. Mitähän ne lisäykset siihen listaan sitten oli? Ööh... No se yksi soitin pitää hoitaa huoltoon/vaihtoon Saksaan. Muuta ei ny muista.





v***u mä vihaan tätä syksyä!  1

Niih. Se yksi kiva työpaikka, jota en erinäisistä syistä hakenut, on mennyt kaverille. Mikä on hienoa kyllä hänelle, sen sanon. Kilpailu on kumminkin kovaa. Tämän kuulin aamulla viittä vaille 9, kun hän soitti ja tarjosi mulle sitten kahdeksi tai kolmeksi päiväksi viikossa töitä.

Jee!!! Saattaisi joku sanoa tässä välissä. Niin minäkin ajattelin ensin. Mutta. Aina asiassa on mutta.

Kyseessä on kaksi opetuspaikkaa. Toinen olisi keskiviikkoisin, jolloin mulla taas on luennot. Ne on kylläkin viidestä eteenpäin, eli jos oppilaita ei olisi paljon, voisin ehtiä luennoille vielä. Riippuen siitä, minkä mittaisia tunteja täytyisi pitää. Ja paljonko aikaa menee kulkemiseen.

Toinen paikka on Helsingissä, mutta hieman kauempana. Ovat aloittaneet jo tunnit, ja ne sovittu tiistaille (sopii) ja torstaille (ei sovi). Eli pystyisinkö mä lykkäämään ne torstain lapset maanantaille, on eka kysymys. Ja toinen on se, että voisiko nämä kaikki työt tehdä pimeästi. Jos ei, riittäisikö rahat verojen jälkeen elämiseen? Veikkaan, että kohtalaisen tiukkaa tulisi.

Voi v*tun v*tun v**tu. No. Tänään ratkeaa nuo jutut.

Tänään alkaa myös se ainoa varma työ. Sitä ennen pitää katsoa välineen kunto ja etsiä parit paperit. Ja soittaa töihin, että tuun vähän aikaisemmin, että saan avaimet.



hommailua  1

Eilen niitä kirjoja sitten halailin, joita kirpparilta ja poistomyynnistä löytyi. (Enkä tietenkään löytänyt niitä edellisen merkinnän pakkoluettavia.) Ko. kirjat olivatten hieman pölyisiä ja vaikka pesin käsiä ahkerasti, punoittavatten silmäni nyt. Kun niitä hieroin hieman. Inhaa.

Tänään sain tehtyä muuttoilmoituksen (vähän viime tipassa joo) ja sähkösopimus on säädetty. Verokortti huomenna postiin. Huomenna parit osoitteenmuutokset lehtiin jne. Tän illan voisi pyhittää matkalaukun tarkastukseen (ettei siinä ole jenkkilän ötököitä) ja pakkaamiseen. Ja huilu pitäs käydä kaivamassa esiin. Soittovire on päin persettä.


kirjalistaa  5

Nämä pitäisi lukea nyt syksyllä.

Kalevala
Kanteletar
Runeberg: Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne)
Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat (Fänrik Ståls sägner)
Kivi: Nummisuutarit
Kivi: Seitsemän veljestä
Canth: Työmiehen vaimo
Canth: Hanna
Pakkala: Vaaralla
Aho: Papin rouva
Järnefelt: Isänmaa
Kilpi: Batsheba
Leino: Helkavirsiä I
Manninen: Säkeitä I

Jotuni: Kun on tunteet
Södergran: Runoja (Dikter)
Lehtonen: Putkinotko
Sillanpää: Hurskas kurjuus
Kallas: Sudenmorsian
Hellaakoski: Jääpeili
Diktonius: Janne Kuutio (Janne Kubik)
Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Linna: Tuntematon sotilas
Haanpää: Noitaympyrä
Manner: Tämä matka
Meri: Manillaköysi
Haavikko: Talvipalatsi
Salama: Juhannustanssit
Mukka: Maa on syntinen laulu
Vartio: Hänen olivat linnut
Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november)
Saarikoski: Hämärän tanssit

Onneksi osa on jo luettu ainakin kerran. *pyyhkii hikeä jo valmiiksi*



arbeiten  2

No niin. Katselen juuri työkkärin sivuilta huvikseni ja tarkoituksellakin työilmoituksia. Tässä parhaimmistoa.

- Belgian merimieskirkon johtaja
- Kattila-asiantuntija
- Tarjousinsinööri
- Kansalaisopiston rehtori
- Elektronimikroskopia-assistentti
- Kardiovaskulaarilääketieteen osa-aikainen professori
- Tilannevalvoja

Siinä niitä. Ei kun hakemaan.

Edellinen