Paistoin tänäänkin lättyjä, mutta nyt ei ollu jauhelihatäytteen vuoro. Oli mansikkahilloa ja kermavaahtoa, piiiiiitkästä aikaa. Hyvää. Ja jäi huomisellekin aika monta... Ehkä jopa tiistaille, jos oikein yritän.
Törmäsin alkuillasta blogilinkkiin fb:ssa, nimi ei vielä kertonut sisällöstä mitään, mutta katoin kuitenkin mistä kyse. Oli sitten semmoinen, että luin kaikki tähän asti julkaistut merkinnät yhtä kyytiä. 27-vuotias kahden lapsen äiti kirjoittaa rintasyövästä ja elämästä sen kanssa. Itketti lukea sitä, mutta lähinnä siksi, että tuli viime keväänä enkelihommiin lähtenyttä kaveria niin ikävä taas. Tämä kirjoittaja sen sijaan oli uskomattoman positiivinen tapaus, huikea tsemppaaja.
Yhteensattumien summa, mutta lähiviikkoina toi tautiasia on ollut taas läsnä. Käyn joka toinen viikko neuloskelemassa yhdessä täkäläisessä kahvilassa ja siellä tuli puhe sytomyssy-kampanjasta. 600 myssyä riittäisi noin pariksi vuodeksi KHKS:n mukaan, heidän tarpeisiinsa. Mulla on ne viime kevättalvena ostetut langat vielä, kun en ehtinyt saada valmiiksi kaverille pipoa. Purin koko tekeleen ja pistin systeemit pussiin. Tossa ne on pianon päällä, kaivoin viime viikolla esiin. Vähän kaihertaa mieltä tarttua niihin. Ehkä mä vien ne jollekin muulle sinne kahvilaan, joka sitten tekee niistä kivan päähineen.
Viime vuosi oli kyllä muutenkin aika tapahtumarikas, ainakin mitä lähipiirin terveyteen tulee. Kaverin/ikätoverin kohtalo jo tossa tulikin, mutta lisäksi oman iskän sydän operoitiin kesäloman alkajaisiksi. Sitä leikkausta tosin odotettiin puolisen vuotta, mutta se alkuperäinen diagnoosi tuli aika yllättäen. Joo. No sitten kun dad alkoi olla jo ihan ok hapessa ja kotona jo touhuilemassa, äidin äiti joutui yhtäkkiä sairaalaan ja operoitavaksi. Suolistohommia. Ja kun oli päälle 8-kymppinen (ja kookas) ihminen kyseessä, ensinnäkään leikkaus ei ollut mikään helppo nakki, mutta eipä sitten toipuminenkaan. Mummu pääsi onneksi syksyllä omaan kotiinkin jo ja kulkee rollaattorin kanssa aika ketterästi. Välillä vähän ilmankin :)
Omat olot oli aika jees pitkin vuotta, se kolmisen vuotta sitten murtunut nilkkakin on melko normaali toiminnaltaan. Pikkusen jäykempi kuin toinen, mutta kestää treenauksen. Hypyt ja muut. Lokakuun lopussa sitten onnistuin kumminkin vähän telomaan itseäni, tosin ei ollut (pelkästään) mun syy. Bussi nykäisi reippaasti vauhtia Manskun risteyksestä Simonkadun ylämäkeen lähtiessä. Kaatuilin näyttävästi auton keskiosassa :D Nyt se jo ehkä vähän naurattaakin, mutta silloin säikähdin. Oikean käden nimetön turposi, rystystä myöten. Komiat mustelmatkin keräsin. Nyt ei onneksi niistä enää jälkeäkään. Rystynen vähän oikuttelee, mutta oottelen jospa siitä itekseen taantuisi sekin.
Ehdin vähän kouluttautuakin lisää, joulukuussa oli eräiden pedagogisten opintojen tokavika tasotutkinto. Wohoo! :) Vielä kun pääsisi käyttämään kunnolla näitä erikoistumisjuttuja.
Mitähän muuta viime vuodesta voisi sanoa... No ehkä sen, että uusia kavereita on yllättäen löytynyt ihan täältä kotikylästä. Työkavereiden seasta muutama ja vähän harrastuksistakin.
Ja ettei pääse unohtumaan, niin joululomalla löysin itsestäni aika hyvän wii-wakeboardaajan! :P