epätreffit

  • liquidsunshine

Minäpä olin tiistaina illalla epätreffeillä. Ne on sellaiset melkein treffit, mutta kuitenkin sitten tavallaan ihan tavallisen kaltainen tapaaminen. Ilmassa on kiinnostusta, joka on jossain vaiheessa todettu molemminpuoliseksi, mutta johtuen välimatkoista ja ehkä vähän muustakin, mitään ei ole. Ja tuskin edes tulee.

Nämä nyt oli kolmannet vuoden sisällä. Ja saman tyypin kera istuttiin. Ehdin treenien jälkeen käydä kotona ja puoli yhdentoista kieppeillä nähtiin. Kahdelta olin kotona, eli yöllä hyvinkin. Herrasmies saattoi kotirapun ovelle saakka. No hugs or anything, koska ei sellaiset kuulu epätreffeihin.

Oli ki-vaa. Juttua riitti, eikä tarvinut ihan kaikkea juomista & syömistä maksaa itse :P (Vaikka itse olinkin vongannut, että nähdään.) Vuorokausi epätreffeistä (tai niiden alkamisesta oikeastaan) vaihdettiin pari viestiä, kiitin seurasta jne. Positiivista palautetta tuli.

***

Suomalaisen ale alkaa tänään. Pakko siellä on mennä käymään, vaikka ei saisi.

3 kommenttia

vonStackelbaum

24.9.2009 11:25

Epätreffit, kuvaava termi. Varsinki toi sun määritelmäs osui erinäisiin tapaamisiini.
No nyt mäki sitte tiedän mitä ne tapaamiset on ollu.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liquidsunshine

25.9.2009 00:52

Ole hyvä vaan. Ei kovin mieltäylentävä juttu, mut tuleepahan välillä todettua, että jaa, taas oli semmoiset.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:45

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus