hyvejä päätöksejä

  • liquidsunshine

Pistin puhelimen herättämään klo 9 - ah torkkuherätystä... Nykyinen puhelin antaa siirtää torkkupiippausta vissiin viisi tai kuusi kertaa. Sitten se mänöö puis päältä. Niin kävi tänään. Heräilin yhdentoista maissa. Ja torkkuilin ja kahdeltatoista sitten nousin. Eka poikaystäväiseni viesti, että on tulossa tässä viikolla Helsinkiin. Ilmoitin olevani täällä torstaihin, jolloin illalla poistun Hämeeseen. Saa nähdä, ehtiikö nähdä. Hehhee.

Yöllä tai aamulla näin unen, joka jäi mieleen. Olin Stockalla ja osastolla x, ei jäänyt mielikuvaa siitä mitä siellä myytiin. Ei kuitenkaan lemmikkiosasto, vaikka niin voisi luulla. Siellä oli nimittäin elävä kissanpentu näytillä. Ja se oli omituisessa läpinäkyvässä muovisessa laukussa, jonka mä sitten avasin. Musta kisu, valkoista rinnassa vähän enemmän kuin omalla. Tuli heti huoli, että eihän sitä voi jättää sinne isoon kauppaan yöksi yksin. Ja samalla mietin, että voinko ottaa toista kissaa. Aiemminkin pohtinut asiaa. Päätin kuitenkin viedä missen kotiin, kävi sitä niin sääliksi. Samalla osastolla oli myös koira, jonka rodusta ei tullut selvyyttä. Sekin oli älyttömän suloinen, mikä yllätti mut joka pelkään koiria jonkun verran. Kävin viemässä kissan siis kotiin, minkä jälkeen palasin hakemaan koiran. En missään vaiheessa maksanut eläimistä mitään, eikä kukaan näyttänyt välittävän asiasta.

Kotona eläimet olivatkin sitten nätisti keskenään. Kehitin itselleni ongelman siitä miten ruokkisin koiraa. Kissanruokaahan mulla tietenkin oli jo. Jostain syystä oma kisu ei esiintynyt unessa ollenkaan. Hölmöä. No. Koira olikin yhtäkkiä isoveljeni, joka eilen tuli reissusta. Veli sanoi, että onhan sulla pakastimessa eilisiä jauhelihapihvejä. Katsoin pakastimeen ja kas, olihan niitä. Tosin raakoja. Se ei kuulemma haitannut, mikroon vaan. Ottaessani kulhon mikrosta lihan määrä oli vähentynyt ja kauhistuin, ettei sillä kukaan elä. Veli oli sitä mieltä, että antaa mennä vaan ja alkoi syödä.

Siihen se taisi päättyä.

Äsken ostin netistä leffaliput, mennään kaverin kanssa katsomaan Hinnasta viis Tennispalatsiin kolmelta. Pitäisi laittautua ja hinata itseni paikalle vähän yli kahdeksi. Eli nyt toimintaa.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:19

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus