itsesäälimöllötystä

  • liquidsunshine

Koulutus alko kymmeneltä (olin paikalla vartin myöhässä, koska eka bussi meni etuajassa) ja loppui kolmelta. Jäin sitte kuitenki observoimaan, kun ei niitä merkintöjä muuten oikein tahdo kertyä. Puoli seiskan jälkeen lähdin kotiin. Kauppaan ja joo... Vitutti ku lompsotin kumpparit jalassa Hämeentietä valtsuun. Päätin, että ulisen tänne, ku oon nyt NIIIN superhypermegayksinäinen. Ja että ei kuitenkaan olis huvittanu lähtee mihkä baariin, ku ei oo rahaa. Huomenna pitää viiä 16 euroa yhestä kirjasta. Kraah.

Joo. Ja en tiiä olisinko välttämättä kaivannu niinkään ystävien seuraa. Enempi mua tympii olla parisuhteettomassa tilassa. Karmea halipula ja pussailupula ja sellasta. Kaikkea.

Ja sitten päästään siihen, että mä en mielestäni ansaitse ketään miestä. Että mä olen läskistynyt ja liian pitkä ja sillai. Mulla on sellanen ihankiva persoona ja omituinen huumorintaju, mutta ei ne riitä. Porsas mikä porsas.

Ahistaa toi koulutuskin. Tänään siellä oli kivaa, mutta emmmmätiiiä. Se on erityinen opetusmenetelmä ja mulla ei ole sen mukaisia töitä, joten toteuttaminen jää näihin koulutuskertoihin, joita tänä syksynä esimerkiksi on vaan kaksi. Haluan jatkaa, mutmutmut. *ämpyilyä*

Itketti subin sairaalasarjassa se vauva, jolta leikattiin joku tyrä. Vaikka se menikin ihan hyvin ja kaikkkkkea. *tarve lisäillä ylimääräisiä kirjaimia*

Iskä äsken kontaktoi mesen kautta, kysyi oonko kuullut uutisen. No enpä ollut. Veljien kaveri ja mun lukiotuttu on menneet kihloihin. Onnea sinne juu. ****-kohta-28-vee ei ole saanut aikaan yhtään mitään. Paitsi yhden käyttökelvottoman tutkinnon, jolla ei saa töitä.

Mut joo. Kyl mä taas huomenna reippailen. Tänään nyt vaan ottaa päähän kaikki ja ahdistaa ja tekis mieli mennä asumaan salille.

9 kommenttia

Erillisarja

24.10.2008 22:09

möllötetään

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Snoukka70

24.10.2008 22:09

Höh, voi sua! Lähettää alpeilta *ISON HALIN* Ja säkillisen aurinkoa ihanalle ystävälle. <3

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-Narciso-

24.10.2008 22:24

Ollaan vaaan ja hengailllaaan!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liquidsunshine

24.10.2008 22:31

Asemalla joooo-o.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liquidsunshine

24.10.2008 22:32

Niin ja on mulla kaksi kumisaapasta.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Flash-Bang

25.10.2008 02:50

Ainoo mikä Ari-Leetä harmittaa suns kans ja suns puolesta on tuo rahattomuus (anteeks). Kun nuori ihminen kun säkin olet ja vieläpä TERVE niin itkuun aihetta ei ole, vai? Olet symppis, nuori, terve, hyvät opinnot, elämä edessä. HYMYÄ välillä vaix ikenet veres!
Kaikkee hyvää syksyysi!

^Ari-Lee^
(opintonsa työttömäksi kauan sitten suorittanut)

P.S
En väheksy yhtään huolia ja murheita. On oltu ja ollaan niissä mut ei oo pakko kieriskellä niissä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

CatchMe

25.10.2008 13:34

Tuli mieleen Janssonin "Kuka lohduttaisi Nyytiä", joten wikitin tähän siitä vähän..

Nyyti nyytiäinen asuu talossaan ja pelkää, koska suuret hemulit tassuttelevat tiellä ja kaamea Mörkö ulvoo. Nyyti lähtee matkaan ja kuulee Tuitusta. Matkalla Nyytiä ahdistavat hänen kenkänsä ja hän kuulee vapaasti elävän Nuuskamuikkusen soittavan huiluaan. Lopulta Nyyti riisuu kenkänsä ja hattunsa ja lähtee purjehtimaan merta matkalaukullaan.

Lopulta Nyyti saapuu synkkien vuorten edustalle, jossa Mörkö asuu. Suuri Rontti (itse asiassa yksi dronteista, vaikkei ehkä Edvard) kalastaa myös vuorten edessä. Nyyti pelastaa Tuitun, joka oli joutumassa Mörön syötäväksi. Nyytistä ja Tuitusta tulee parhaimmat ystävykset.

Tänään on parempi päivä kuin eilen. Tänään paistaa aurinko.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kaarin

25.10.2008 15:42

Mistää sä muka olet liian iso? Hääh? Et oo. Leivo kanelipullia, niistä tulee hyvälle tuulelle. Ja mene sitten punttisalille ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:54

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus