Justus Lohikäärme!!!

  • liquidsunshine

Tossa meidän tiellä just äsken polki ensin kansaa laumana kurvin suuntaan, hetken perästä takaisin. Niitä on näkyny ennenkin, oliskohan ollu syksyllä... Jollain oli optimistisesti kyltti, että Autoton H-tie. Tuskin toteutuu ikinä, mutta vois pyöriviä ihmisiä olla enemmänkin. Mukavaa puuhaa kuitenkin.

Se siitä.

Olin aamupäivällä pääsykokeessa. "Ekalla" kierroksella vedettiin se skitso pakollinen. Kokonaan. Kauheeta kuraa. Enkä edes kieri itsesäälissä. Mutta kunnialla pääsin loppuun ja se kai oli lopulta tavotteenakin. Käskettiin jäädä odottamaan. No me odotettiin. Sitten kaikkien (?!) haluttiin soittavan "jotain pientä". Barokkisonaatista hidas osa. Ei muuta. Keneltäkään. Eli ei ne valitse sinne tänäkään vuonna ketään, koska viime kevät meni kuulemma täysin samoin. Eipä tuo ny oikeastaan haittaa.

Mutta se mikä koko hommassa Vituttaa, on se odottelu. Jouduin perumaan oppilaatkin sen takia, kun en olis enää ehtiny töihin ennen ovien takalukitusta. Reeeeeeeeeeilua. Onneks niitä olis ollu tänään vaan 3.

Palkitsin itteni ostamalla nuotteja, joista tuli vissiin vahingossa kaikista alennusta, vaikka piti vaan yhdestä. Eipä haittaa :P Ja veljen kans käytiin syömässä Singapore Wokissa, nammmmmmmmmm. Jälkkärit Kaakaopuusta.

Parasta tässä päivässä oli ehkä kuitenkin se, että Justus Lohikäärme on dvd:llä :) Hintalapussa oli 9,90 ja kuittiin tuli 7,99. Parempi mulle. Missasin ne uusinnat joskus taannoin kakkosella, nyt pääsee koska vaan katteleen <3

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:47

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus