kolmen tunnin päästä!

  • liquidsunshine

Kevään viimeinen konserttirutistus konsalla, klo 18 alkaa ja viimeistään klo 19 päättyypi. Tai siis pakko päättyä, kun sillon tulee jo seuraavan konsertin tyypit saliin.

Aamulla oli viiminen soittotunti, vähän mölliä kyllä. Hyvä kevät oli, noin soitannollisesti. Etenin (omasta mielestä) monta kilometriä hommassa. Kesäkuun alussa on seuraava pääsykoe, saapa nähdä miten siinä käy. Tällä kertaa saa sentään ite päättää kappaleet, ei ole pakollisia. Tänään pitäs pistää postiin pianistille nuotit.

Ja ens viikon torstaina piti olla viimenen oma opetuspäivä. Yllättäen se työhaastattelu putkahti sitten juuri siihen. Eli aamulla kuuntelen pari tuntia tutkintoja, hyökkään ihan eri kaupunkiin, opetusnäyte + soittonäyte + haastattelu, takas työpaikalle ja oppilaat. Eka oli pakko siirtää johonkin toiselle päivälle X, koska se ei tietenkään päässyt illalla. Perjantaina kvartettikeikka, lauantaina veljen lakkiaiset Hml:ssa, sunnuntaina keikka Suokissa. Sit on vielä se koe. Ja 13. päivä on iskän 6-kymppiset, viikko sen jälkeen juhannus. Ehkä sillon ehtii sitte jo vähän lomailla :P

Neljäksi johonkin treenaamaan vielä, viideltä pääsee saliin. Vaatteet pitää vaihtaa ja naamaa vähän sotkea. Ja koittaa säätää kopiokoneella ne ohjelmat, kun näköjään tän talon vaksit ei voi tunnissa tulla vaihtamaan ton raivostuttavan rakkineen mustekasettia. RÄYH.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:47

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus