tsap

  • liquidsunshine

Neljässä viikossa on lähtenyt 6 cm. Hyvä niin. Se toinen mitta ei nyt ehkä ollut kovin suuri, mutta oli kumminkin oikeaan suuntaan - saman verran kun viime viikolla. Ja vielä kun huomioidaan lauantain bilesyömiset, oon aika tyytyväinen.

Subilla tuli tossa illan iloksi ohjelma (taas? vai olikohan toinen osa tms.) anorektisista teineistä. Netissä on näitä pro-anoreksia-sivustoja, joilla kannustetaan ko. sairauteen ja ihannoidaan tietenkin niitä, jotka siinä onnistuvat "parhaiten". Hmmmhmm. Yksi niistä painoi puolet mun elopainosta. Aika hurjaa... Siinä ei kyllä kovinkaan monen perheen näkökulmaa tuotu esille, mutta esimerkiksi tää yksi joka oli eniten esillä, sai vissiin aika vapaasti jatkaa laihdutuspelleilyään. En jaksa tajuta, miten äiti ei puutu lapsensa tekemisiin, kun kyseessä on kuitenkin terveys. Eihän ne asiat ole mustavalkoisia, mutta aika tiukat rajat kuvittelisin pitäväni itse.

Mjoo. Sitte näin viime yönä semmoista unta, että se yksi kiva sanoi olevansa muhun ihastunut. Ei se kylläkään ole, joten se siitä.

p.s.
Oon tänään lehdessä.

4 kommenttia

Flash-Bang

17.2.2009 01:33

Pituudestako se 6cm lähti? Voi hyvät hykkyrät, sie katoot! =O

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

amelya

17.2.2009 06:53

Onnittelut, tuo on todella hieno saavutus! Satunnaiset bilesyömiset eivät pilaa laihista jos ei niiden anna; itselläni on moni dieetti kaatunut siihen yhteen "ylensyömiseen", jonka jälkeen on tuntunut ihan turhalta jatkaa.
Tsemppiä! :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vonStackelbaum

17.2.2009 09:15

Lehdessä? Oot ollu soittamassa jossain?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:50

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus