yet another piirakka

  • liquidsunshine

Hellapoliisin sivuilla on hirveästi reseptejä ja tää on niistä toinen, jota olen testannut. Tosin sovelsin jonkin verran, kun kaapissa ei taaskaan ollut ihan just täysin samoja kaikkia aineita. Alkuperäinen resepti löytyy sivustolta Marja-rahkatortun nimellä. Tässä on se mun sovellettu versio.

Pohja:

150 margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta

* Vaahdota rasva ja sokeri.
* Lisää muna joukkoon & sekoita.
* Sekoita kuivat aineet erikseen ja lisää taikinan joukkoon.
* Sotkettuasi taikinan tasaiseksi lätki taikina n. 24 cm halkaisijaltaan olevan piirakkavuoan pohjalle ja tasoita siten, että reunoillakin on vähän taikinaa. Taikina on sen verran tahmaista, että kannattaa ripotella jauhoja pinnalle ja sitten taputella käsin. (Lisäilin välillä vähän jauhoa, kun meinas silti tarttua sormiin.)
* Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia uunin alimmalla tasolla.

Täyte:

3-4 dl marjoja
(Jos käytät pakastettuja & sulatettuja marjoja, sekoita ennen levittämistä marjojen joukkoon reilu rkl perunajauhoja)

100 g rasvatonta rahkaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
0,75 dl sokeria
1 kananmuna

* Levitä marjat esipaistetun pohjan päälle. (Mulla se pohja kohosi älyttömästi, täytti melkein koko vuoan -> taputtelin lusikalla keskeltä litteämmäksi.)
* Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle tasaisesti.
* Paista 200 asteessa ensin vaikka vartti alimmalla tasolla, sitten toinen vartti keskitasolla.

Muita huomioita:

* Veikkaan, että leivinjauhetta voisi laittaa vähän vähemmänkin.
* Todennäköisesti piirakkaa täytteineen voi paistaa suoraan siinä keskitasollakin. Alkuperäinen ohje ei mainitse tasosta siinä vaiheessa mitään, mutta se pohja kärähtää korpuksi, jos vaan alhaalla paisteleepi. (Joillekin toi oli ehkä itsestäänselvyys, mutta mulle ei :D)
* Maistui hetken jäähtyneenä tosi hyvältä, vähän enemmän jäähtyneenä todennäköisesti vielä paremmalta :P Täytyy joskus sitten rikkaana hetkenä hommata alkuperäiset aineet ja kokeilla muillakin marjoilla.

3 kommenttia

liquidsunshine

16.8.2009 23:33

No yli kolmasosa on ny menny ja itekseni sitä täällä syöny :/

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hippi-Ronda

17.8.2009 01:05

no juu ton hellapoliisin reseptit on kyllä ollu aikasta hyvii..

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:45

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus