-Jules-

sienistä mitään? Onnistun poimimaan kaikkea epämäärästä jota ei uskalla syödä siinä pelossa että ne sisältääkin myrkkyä. Ainut tuntemani juttu on se keltanen, hyvänmakuinen nami-sienikastikejuttu, mutta tarvitaan vaan pari kellertynyttä koivunlehteä maassa ja mä en löydä ainuttakaan. Ja toisaalta mun luonnon tuntemus on niin heikkoa, etten ole olenkaan varma, kasvaako niitä kuteleita siinä lepikossa, minne rämmin. Pitäs olla se koira, sais pomppia puskissa ilman näitä hankalia verukkeita.

Tuli eilisessä matsissä jännitettyä siihen malliin, että tänään on pakko lähtä samoileen. Puolukat ei ole vielä kypsiä savossa, joten pitää keksiä jokin aihe rampata metikössä punertumista odotellessa. Löysin kirpparilta vuosien hakemisen jälkeen sen keltaisen sadetakin, bonuksena siihen sai kaheksan erkin yhteishintaan myös kirkkaankeltaset pöksyt. Kunhan kiskon sen kostyymin päälleni ja ne kirkuvanpunaiset kumpparit jalkaan, mun perse pystyssä jorpakossa pällistely näkyy varmaan hyvinkin kauas.

Enää yksi yö, ja sitten se on taas täällä: SM-liigakausi! Tätähän odottaa miltei kovemmin kun joulua, vaikka vieläkään ei ole ilmaantunut sitä Ipan kausikorttia takataskuun.. Jospa olen oikein kiltti niin pukki tuo..? TampereCupin kakkossijasta on hyvä ponnistaa alkavaan kauteen, täällä täpistään niin intopiukkana että eihän moisista ennakko-odotuksista voi seurata muu kuin kauhea pettymys.. :´(

Sitä paitsi on aivan huutava vääryys, että kun kymmenen vuoden matkanteon jälkeen pääsen viimein Tampereelle, niin siitä alkavalla kaudella ei ole mukana Raipea eikä kaiken Ilvesfanituksen henkilökohtaista alkulähdettä Viitakoskea. Siinäpä onkin kova pähkinä purtavaksi kun Kärpät tulee Hakametsään, osaako sitä ollakaan enää kun näkee Vesan ihan väärän pedon vetimissä. Taitaa sittenkin olla hyvä, ettei sitä kausikorttia ole, voi jäädä kotiin pähkäilemään että MIKSI, OI MIKSI!? elämä on niin julmaa.. niisk.

Eehehhee, mä oon maailman kauhein kissanomistaja. Säikähdin pimeneviä iltoja ja ostin lemmikkieläinpuodin kaikki vilkkuvalovalikoimaan kuuluvat systeemit, ettei mun naksu vaan jää auton alle. Nyt tuolla pellolla näkyy ihan järkky valoshow, ihme sinänsä, ite se ei tunnu olevan moksiskaan. Toisaalta se on vissiin vieläkin niin ilonen kun pääsi vaan ulkoilemaan vapaasti, ettei välitä vaikka sen kaulaan köytettäs metrinen halko.

Kauheeta tässä ei oo ilotulitusta muistuttava kissa, vaan omistaja, joka ei voi lakata tyrskähtelemästä, vaikka katti kantaa viimeisimmän huolenpidon välineistön ylpeydellä. Mitä mahtaa tapahtua elikon itsetunnolle, kun kaikki repeilee sen nähdessään, jäämme odottamaan.

Jollei kissanomistajan taloudellinen tilanne olis niin kovin heikko, olisin sijottanu sellaseen bloody vekottimeen nimeltä pet finder, että saan paikantaa katin puskista koska vaan, mutta se oli €250, joten katuska kantaa 'vaan' heijastinkaulapantaa, vilkkuvaa valodiodia ja puhelinnumerolätkää mukanaan. Jälkiviisaana voi vaan miettiä, että miksi piti mennä hommaamaan lähes musta katti, mutta saapahan hankkia lapselle leluja.

Kappas, pääsin siihen hakemaani koulutukseen. Sadasta hakijasta vajaa kolkyt otettiin ja onnistuin olemaan hyväksyttyjen joukossa. Alkuun huutelin vaan jipi-jipi-jipiä, mutta sitten rupesin miettimään.. Oonko mä mahollisesti niin toivoton tapaus, että mut on siivottava pois tilastoista mihin tahansa eteen tulevaan rakoseen? Kattoko ne että toi on nyt pyöriny himassa jo ikuisuuden, nyt se vihdoin osotti elonmerkkejä, äkkiä leima paperiin ennen kun se maatuu kotiinsa..

En sitten osaa ottaa kohdalle sattunutta onnenkantamoistakaan hyvällä, vaan heti pitää miettiä, mitä pahaa oon tehny, että näin kävi. Mutta syistä viis, musta tulee opiskelija. Ja hymy on korvissa, pitäsköhän pirauttaa puolelle suvulle ja leuhkia, kun ne olettaa kuitenkin etten saa mitään aikaan elämälläni. Toisaalta viisainta odottaa, että todistuslämiskä on takataskussa, muutoin ne pistää keskenään vedot pystyyn, että kauanko tällä kertaa viihdyn, ennen kun keskeytän. Yllätänkin olemalla hissuksiin.. =)

Nyt jää kyllä rakkautta & anarkiaa vähemmälle. Tässä tilanteessa ei ole viikolla asiaa Helsinkiin, mikä tarkottaa vähintään muutaman hyvän filkan väliin jäämistä, byää.. Olin just saanut aikaan ultimatesuperplanin ajotuksen ja sijaintien suhteen, ettei käy nii kuin viime vuonna, kun juoksi teatterista toiseen kieli vyön alla ja pahimmassa tapauksessa myöhästeli parista näytöksestä. Mutta toivotaan että niitä on mahdollista katsella myöhemmin jossain yhteyksissä, eiköhän osa ainakin tule taas normaalilevitykseenkin. Ei muuta kun laatimaan uutta, vähemmän kattavaa suunnitelmaa siitä, missä sitä peppuaan puuduttaa.

Taas se iski, kuumeinen pakkomielle saada oma nelijalkainen läähätysautomaatti.

Sellainen, jolla olisi ihanan pitkä turkki, jotta se voisi kuorruttaa asunnon ja kaikki vaatteet sitkeällä karvapeitteellä. Sellainen, jota pitäisi lähteä kuljettelemaan narussa ulkona kaikkein kamalimmassakin räntäsateessa ja se näyttäisi vaan iloista naamaa kun sinä kastut läpimäräksi. Sellainen, mikä ei yhtään tajuaisi eroa puruluun ja rakkaimpien muistoesineidesi välillä, paitsi jälkimmäiset on sen mielestä tietysti niin paljon kivempia järsittäviä. Sellainen oma ihana.

Olin tänään sellaisen luona kylässä, paitsi että se oli jonkun toisen oma, mutta niiiiiiii-iin ihana. Se tuoksui ihan oikealle, sillä oli juuri oikea katse silmissä ja sen poukkoilu hihnassa oli juuri niin kivaa. Sellainen, jonka nähdessä täysin järkevästä ihmisestä tulee lepertelevä idiootti, jonka päähän mahtuu vain yksi ajatus: oih kun se on überihana! Pakko katsella englanninsetteripentueet netistä ja kerätä roposet kasaan, hankkia kotiin yksi sellainen. (Ja toinen, vähän erilainen, stabyhoun, sitten reilun vuoden päästä.)

Sorruin tekemään cityn sivuilta sen yhdyssanatestin ja nyt mä en voi lakata ajattelemasta kirjottaessani, että miten mikäkin menee.. En mä nyt ikinä oo ollu mikään peruskirjotusvirheiden tekijä, siitä testistäkin tuli 90% oikein, mutta nyt kun kiinnitän asiaan huomiota, niin jään jahkaamaan ihan pöhelöitä sanoja. Sitä ihan tyytyväisenä touhottaa tavallaan, kunnes jonkin tollanen tulee ja sitten sitä jyrsii kyntensä verinahkaan kun yrittää päättää, onko se joten kuten vai jotenkuten. Damn you, city ja typerät testisi, siirryn kommunikoimaan tästä lähin (tästälähin? ei.. argh!) pelkällä lontoolla.

Voi mun jalkaparkoja, niillei oo nyt yhtään kivaa. Seisoskelin koko päivän ja säntäilin ihmisjoukkoon karkailevan pallon perässä, kenkävalinta ois voinu olla sporttisempi tohon hommaan. Oltiin joukkueen nimissä pitämässä sellasta pallonheittokojua särkkiksen päättäreissä, mikä osottautu tosi kivaks puuhaks. Ihmisiä piisas ja meidän itseväkertämä heittoteline kesti iltaan asti kunnialla, vaikka muutama tyyppi paiskoikin voimainsa takaa. Sateeltakin säästyttiin, mitä nyt vähäsen loppumetreillä ripsautti, just siinä meidän oman porukan kisan aikoihin. Harmikseni en voittanu sitä palkintotuoppia, mutta voin syyttää sateen liukastamaa palloa ;)

Tästä pitäs vielä selvitä baareilemaan, mutta nyt taitaa väsy iskeä muuallekin kun jalkoihin. Höpöttelin pitkin päivää kaikkee mitä keksin kun kunnon markkinaemäntä konsanaan, ja nyt alkaa olla aika nollat taulussa. Täytynee jättää iltariennot väliin, eiköhän tän päivän sosiaalisen kanssakäymisen kiintiö oo jo täyttyny ihan mukavasti. Nyt kun sais vaan jalkahieronnan niin mun taivas olis just siinä. Pitäsköhän laittaa deitti-ilmo että jalkahieroja hakusessa, heh!

pilvilinnoista nimittäin. Jos meni kansainvälisillä kentillä hyvin niin nyt kotoisessa liigassa ei sitten niin mitenkään, ihan hävettää. Onneks en ollu ainoa jolla ei peli kulkenu, oli vähän yleistä väsymystä ilmassa. Käytiin sitten Jyväskylässä asti ottamassa turpiin, mutta aina ei voi voittaa.

Kamalaa, kesä rupee olee ohitte ja mä oon käyny uimassa tasan kolmesti! Vaikka järvi on tossa ihan vieressä. Aivan selvästi puuttumaan jääneiden festarireissujen syytä, siellä sitä uittaa itteään lammikossa jos toisessakin pysyäkseen freesinä. Outo kesä muutenkin, kun on menny lähinnä urheillessa, millon milläkin pelireissulla ja sitten niistä reissuista palautuessa. Mutta on toi rugby vaan niin antosa laji, että kyllä kannattaa jättää parit festariördaukset väliin ja heilua ennemmin kentällä!

Mun kalenteri löytyi viimein! Oon ihminen, joka ei ikinä hukkaa mitään, ja siksi multa meneekin ihan pönttö sekasin kun vaikka vasen lempisukka katoaa pesukoneesta. Se kalenteri on muutosta lähtien ollu teillä tiettymättömillä ja niin kyllä sitten minäkin. Miltei ollu käsillä paluu vanhoihin kauheisiin aikoihin, jolloin olin säännöllisesti myöhässä joka sovitusta kellonlyömästä ja stressasin, unohtelin ja jätin hoitamatta asioitani. Mutta ei hätää, pelastus on täällä tänään ja homma takas raiteilla, sillä kalenteri viitoittaa taas mun tietä kohti kaikenlaisia tapaamisia. Minusta tulee taas Järjestelmällinen ja Asiansa Hyvin Hoitava Henkilö, tap tap, nyt voin taputtaa itseäni hyväksyvästi olalle.

Pitäskö jälkeenpäin täyttää sivut kuluneen kesän osalta: Ma ryyppäsin, ti pussikaljailin, ke makasin krapulassa ja niin edelleen.. Eihän se nyt noin mennyt mutta jotenkin tänä kesänä on lähtenyt paljon enempi viihteelle kun yleensä. Mun tiukkapiposuus ja streittarimeininki on lieventymässä, mikä on ihan hyvä asia, kunhan ei sitten mene toiseen äärilaitaan. Tein sellasen päihdelinkin alkoholitestin ja voin taputtaa itseäni toisellekin olkapäälle, sillä tästäkin päätellen olen Kunniallinen Kohtuukäyttäjä, jonka viinanläträys ei ole vaaraksi kansanterveydelle. Olen myös itselleen isoilla kirjaimilla vinoileva pikkupiru =)

Heti herättyä oli sellainen kutina, että tänään on aivan erityinen päivä. Ja niinhän se onkin, TampereCup alkaa!!! Turnauspiletti polttelee lompakossa, Ilves-fanipaita on pesty, silitety ja laitettu jo illalla esiin, kaikki muut menot on peruttu koko loppuviikoksi ja mieli on odottavainen.