arkipäivän asteikolla tässä ajassa..

Kun minä herään tällaisena aamuna en ymmärrä miten kenelläkään on aikaa olla ja istua. Kuinka kukaan ehtii "nauttia aamupalaa". odellisuudessa nauttiminen on kaikonnut kaikesta arkipäiväisestä toiminnasta, ellei sitten arkikieltä lueta osaksi todellisuutta. Arkipäivän asteikolla kahvin nauttiminen on pakollinen paha, joka pitää suorittaa ennenkuin jaksaa lähteä ulos. Kolumnin nauttiminen päivän lehdestä on sula mahdottomuus, mikäli aikoo ehtiä töihin. Olen vajonnut täysin nautintotyhjälle vyöhykkeelle, jossa todellisuutta mitataan televisiosarjojen juonenkäänteillä.

Roikkuminen menneessä on kiinni tästä hetkestä, mutta toisinaan minusta tuntuu, ettei tätä hetkeä ole. On vain tämän hetken merkitys jossain todellisuuden ulottumattomissa. Kaiken nimeämisestä konkretian keinoin on tullut teorian kannattavin voima; teorioilla rakennetaan käytäntöjä, joiden merkitys jää teoreettiselle tasolle. Se on kuulemma ihmismäistä toimintaa ja kuvastaa ihmisen merkitystä luomakunnan kruununa. Televisiossa puhutaan kieltä, jota kukaan ei ymmärrä. Kuolinilmoituksia ei erota mainoksista ellei katso hintaa. Minkälaisen maailman me omistamme? Mitä siihen kuuluu?

"Poliitikkona on Suomessa yhä turvallista olla, mutta turvajärjestelyihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, kertovat poliitikkojen turvallisuudesta huolehtivat ammattilaiset." Kirjoittaa aamun helsingin sanomat.

Minä kirjoitin noin vuosi sitten, että "politiikan suosio on nähtävissä poliisien määrästä kadulla". Mitä enemmän tarvitaan kansakunnan suojelioita kaduille, sitä happamampaa, mädäntyneempää on poliittinen ilmasto. Sitä huonommin kansa voi.

Tämä ei ole uutta. Tästä ollaan puhuttu aikaisemminkin. Todellisuuden mittarilla tutkailtuna politiikka edustaa pelkästään itseään; ihmiset politiikan ulkopuolella kärkkyvät armopaloja ja saavat sen mitä ansaitsevatkin. Valitsemmeko me kansanedustajat edustamaan asiaamme?

Minun näkemyksemme asiaan on, että me valitsemme meitä itseämme, omaa ajattelumalliamme vastaavan illuusion kollektiivisesta maailmasta, jossa muut edustavat meidän rakennelmaamme.

Rakannelmaa on kuitenkin kasattu alusta pitäen ylhäältäpäin. Pohja alkaa pettää, ellei ole pettänyt jo.. ja kaikki mikä on päällä, kaikki mikä "vaatii tulosta", painaa päivä päivältä enemmän. Pyramidimme on kääntynyt ylösalaisin; se seisoo terävä kärki alaspäin. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että terävä kärki on tekijäpuoli.. leveä kärki edustaa omistajia.

Tällaisesta rakennelmasta hyötyy useimmiten se ryhmä, joka takaa asioiden jatkumisen tässä illuusiossa, joka siis oikeastaan edustaa realismia tänä päivänä. Mutta asiat eivät ole millään tavalla muuttuneet. Luokkajako on kantava trendi; aina on ollut herroja ja orjia, tätä nykyä herroja on vaan paljon enemmän kuin orjia.

Minäkuvan vääristyminen on niin yleistä, ettei se ole enää lainkaan huono asia. Tutkimusten mukaan vääristynyt minäkuva on menestystä suosiva tekijä tämän päivän yhteiskunnassa. Menestyksen avain on toisten häviäminen menestyksen kilpajuoksussa.. ja tämä mahdollistaa "haaskalintujen" lisääntymisen yhteiskunnallisena ilmiönä, sillä kun jokin taho menestyy, on hänen menestykselleen hyödyntäjiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä menetyksen nuoleskelijat olisivat väärässä kärkkyessään armopaloja. Eivätkä ole menestyneet tahotkaan; se on vain yhteiskuntamallimme, joka suosii pisterealismia. Pisterealismi on kehittämäni sana, joka tarkoittaa sitä, että yhteen kohtaan syntyy piste, joka alkaa laajenemaan oman ideansa ympärille.

Keskipiste pysyy selvimmin havaittavana ja tummimpana alueena pisterealistisessa ajattelutavassa. Kaikki pisterealistisen ajattelutavan ulkopuolella on vaaleampaa. Itseasiassa; mitä kauemmas ajattelutapa lähtöpisteestä leviää, sitä vaaleammaksi käy yhtenäinen väri, joka tässä tapauksessa edustaa siis pisterealismin perusajatusta. Mutta ainoa asia mikä pisterealistisessa ajattelutavassa hallitsee koko käsitekarttaa on lähtöpiste, ja näitä lähtöpisteitä on useita. Mitä useampi lähtöpiste, sitä selvemmäksi käy lähtöpisteiden merkitys, sitä laajemmaksi leviää lähtöpiste. Loppujen lopuksi kuvio on niin levinnyt, että lähtöpisteet ovat vallanneet lähes kaiken, eikä niitä enää juurikaan erota toisistaan.

Nopeasti voisi tietenkin ajatella, että tähänhän sen pitääkin päätyä. Kaikki ovat hallitsijoita? Eikö vain? Kaikki ovat itsensä hallitsijoita. Mutta koska ja milloin se riittää? Jonkun pitää tehdä työ, ja individualismi toimii ainoastaan silloin, kun muut palvelevat yksilön merkitystä siinä illuusiossa, jota me kutsumme individualismiksi.

Suomalaisesta politiikasta pitää kuitenkin mainita se, että suomessa poliittiset henkilöt, ministerit, kansanedustajat, jopa presidentti.. voivat kulkea melko vapaasti alueilla, joihin heidän vastaavat virkaveljensä, kollegansa esim. Yhdysvalloissa eivät koskaan uskaltautuisi. Näin ainakin näennäisesti. Tämä on siis ainakin se mitä meidän on annettu ymmärtää. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta, ja siihen kajoaminen olisi suomalaiselle mentaliteetille nousemista "isää vastaan". Mielummin me tottelemme ja nöyristelemme, kuin todella lähtisimme vastustamaan päätöksiä. Me emme näe ongelmaa siinä, että armopalat joita "ylhäältä" putoaa.. pienevät, koska meillä on mahdollisuus ostaa ulkomaisia merkkivaatteita, joiden laatu on vessapaperin tasoa. Me emme valita, vaikka ruuan hinta on kuusinkertaistunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Ei. Me hyväksymme hiljaa sen, että hinnat maailmalla ovat nousseet. Mutta näkeekö tässä kukaan ristiriitaa? Me liityimme liittoon, joka nosti reilusti elinkustannuksiamme ja tuplasi, ellei jopa triplannut johtoportaan, päättäjiemme palkat? Ja se joka väittää vastaan, voi tutustua palkkakehityksen sekä elämiskustannusten suuntaan tämän liittymisen jälkeen.

Minä en vastusta EU:ta, ja vielä vähemmän minä vastustan systeemiä jossa elämme. Tämähän on varsin hulppeaa ja mukavaa elämää. Kaikki on käden ulottuvilla ja heti saatavilla. Täällä ei toistaiseksi voi kuolla nälkään.
Mutta tulevan merkit ovat selvillä ja ne huolestuttavat..
..mutta toisaalta.. maailmassa ihmiset tulevat paljon vähemmälläkin toimeen, joten ei huolta.

Alle dollarilla per. päiväkin kuulemma selviää.