Kaikkia ei saisi päästää ulos

  • licence27

Kävin tos pitkän automatkan päätteeksi aina auki olevassa pikaruokapaikassa. Totesin ettei olisi kannattanut. Ilmeisesti saman totesi myös jälkeeni lähtenyt valkoiseen "ikkunattomaan" pakettiautoon kivunnut kaksikko nuoria kauniita naisia.

Siis silloin kun on hätä niin mennään vessaan ja jos ei osaa niin pyydetään apua. Niin idiootti ei tarvi olla että täytyy vessassa jotain rikkoa ja tai sotkea. Tuollaisen idioottimaisuuden vuoksi vessoihin tulee lukkoja, vessamaksuja jne.

Niinkin arkinen asia kuin vessapaperirullan vaihto tai käsipyyherullan uusiminen- ei vie montaa sekuntia aikaa, ei aiheuta sotkua, eikä ole terveysriski. Ilmeisesti vessassa aikaisemmin asioineen älykkyys ei ollut riittänyt ottamaan sitä seuraavaa rullaa alas ja pyytämään että henkilökunta vaihtaisi käsipyyherullan. Itsehän sitä ei saa vaihdettua kun teline on lukossa.

Olen siis itsekin ollut kertaalleen yhden ravintolan asiakkaana ollut avustamassa ihmistä jolla oli omien rajoitteidensa vuoksi vaikeuksia niinkin arkisessa asioinnissa.

Nyt kun maailma on hullussa mallissa muuallakin kuin Tukholmassa niin toivoisin että lapset ja nuoret pidetään kotona niin kauan että osaavat käyttäytyä julkisilla paikoilla.

Apinalaumoja ei kotomaisessa luonnossa tapaa, mutta näköjään jotain pahempaa löytyy kaupungista. Toki löytyy niitä maaltakin joille vesivessa on ylivoimaisen vaikea.

No jotain plussaa kuitenkin. Tampereen Lielahden/Pirkkalan Motonetissä 27.1 klo 19 jälkeen asioin ilmeisesti varsin kauniin naisen perässä. Niin kauniin että vastaan tullut minua nuorempi mies käveli päin liukuoven reunaa. En toki tiedä oliko kauneudesta häikäistynyt jo liikkeessä sisällä vai oliko jo muuten perjantaifiiliksissä.

Älkää polttako pyhiä kirjoja. Maailmassa tarvitaan kirjoja ja lukutaitoa. Myös naisten ja tyttöjen tars saada oppia lukemaan ja opiskella muutenkin. Sotimalla tää maailma ei tästä yhtään parane.

Kun tietoa ja totuutta ei voida välittää laillisesti on olemassa suuri aivopesun riski.

Sitten taas miten suuri ero on kahden vierekkäisen maan pääkaupungin välillä. Toisessa jos kertoo sen minkä koko muu maailma jo tietää internetin ansiosta joutuu vankilaan ja syytteeseen maanpetturuudesta. Toisessa taas annetaan pienet sakot kun julkistetaan mahdollisimman salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisältämää tietoa.

Kumpi sitten on parempi?

Elokuvassa Enigma oli ongelma- miten paljon puretusta informaatiosta voidaan siirtää omien joukkojen käyttöön paljastamatta että salakirjoituksen koodi on saatu purettua-

Nyt sit sekä salattava tieto että tietoa halajavat ihmiset ovat samalla puolella- onko tiedosta haittaa? No varmasti on. Salailu ja valehteleminen vaikeutuu jos tiedon pystyy jostain helposti tarkistamaan.

Katumuspillereitä ei ole tarpeeksi että kaikki paha saataisiin poistettua.

"Nato-nato" meille huudettiin reilut 23 vuotta sitten. Silloin oli tärkeää puhua puoluettoomuudesta, yhteistyöstä ja siitä että se toimii kumpaakin suuntaan. Huutajat olivat pieniä lapsia jotka olivat jääneet henkiin. Silloin pelkäsin tätä päivää mikä nyt on käsillä. Sitä päivää ettei ole kauheasti hyviä vaihtoehtoja.

Ongelmat ovat suurempia kuin yksittäiset ihmiset, valheet suurempia kuin pienet valtiot ja kärsimykset... sukupolvien ja vuosikymmenten työ valuu hukkaan. Hyvin vähiin käynyt fobia syntyy uudelleen, eikä ruuassa ole tarpeeksi kuumaa voita ja rasvaista kermaa.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus